Laittoman taistelijan oikeudellinen asema kansainvälisessä aseellisessa konfliktissa

Abstract

Kansainvälisten aseellisten konfliktien voidaan katsoa muuttuneen pysyvästi. Nykyaikaiselle sodankäynnille on tyypillistä, että rintamasodan ohella taisteluita käydään useilla hajanaisilla alueilla, jopa satojen kilometrien syvyydessä valtioiden rajojen sisäpuolella. Sodan muuttunut luonne on johtanut lisääntyneisiin haasteisiin Geneven sopimusten ensimmäisen lisäpöytäkirjan 44 artiklan 3 kohdassa säädetyn erotteluperiaatteen noudattamiselle, joka velvoittaa taistelijoita erottumaan siviiliväestöstä.

Laittomilla taistelijoilla viitataan erotteluperiaatetta rikkoneisiin henkilöihin, jotka asettuvat siviilien ja laillisten taistelijoiden väliin kolmanneksi ryhmäksi. Laittomien taistelijoiden oikeudellinen asema nousi laajasti esille Yhdysvaltojen julistettua sodan terrorismia vastaan vuonna 2001. Yhdysvallat määritteli tuolloin laittomien taistelijoiden oikeudellisen aseman kansallisessa lainsäädännössään. Toistaiseksi Yhdysvallat on jäänyt ainoaksi valtioksi, joka on ottanut kantaa laittomien taistelijoiden oikeudelliseen asemaan. Tämä voidaan nähdä ongelmallisena ilmiön ollessa jatkuvasti kasvava ja yleistyvä osa moderneja taistelukenttiä. Ilmiö on noussut jälleen ajankohtaiseksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022.

Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen pohjautuen voimassa olevaan oikeuteen. Tutkimustehtävänä on selvittää laittomien taistelijoiden oikeudellinen asema kansainvälisessä aseellisessa konfliktissa sodan oikeussääntöjen, ihmisoikeuksien sekä kansallisen oikeuden valossa. Oikeudellisen aseman kannalta keskiössä on selvittää laittomien taistelijoiden oikeus sotavangin asemaan sekä oikeus suojeluun vastapuolen valtaan joutuessaan. Saatujen tulosten pohjalta laittomien taistelijoiden saaman suojelun tasoa tarkastellaan suhteessa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa säädettyihin vähimmäisoikeuksiin ja -vapauksiin. Tutkielmassa punnitaan lisäksi valtioiden mahdollista velvollisuutta säännellä laittomista taistelijoista kansallisessa lainsäädännössään. Sääntelyvelvollisuutta lähestytään Suomen näkökulmasta.

Tutkielman pohjalta laittomien taistelijoiden voidaan katsoa asettuvan sodan oikeussäännöissä niin sanotulle harmaalle alueella. Laittomat taistelijat eivät ole oikeutettuja sotavangeille kuuluvaan kohteluun vastapuolen valtaan joutuessaan. Heidän katsotaan lähtökohtaisesti olevan oikeutettuja Geneven sopimusten ensimmäisen lisäpöytäkirjan takaamaan vähimmäissuojeluun sekä tulkinnan sallimissa rajoissa Geneven neljännen sopimuksen mukaiseen suojeluun. Sodan oikeussääntöjen voidaan katsoa riittävän turvaamaan laittomille taistelijoille kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa säädetyt vähimmäisoikeudet ja -vapaudet. Valtioiden sääntelyvelvollisuuden osalta voidaan todeta, ettei sodan oikeussäännöistä voida johtaa suoranaista velvollisuutta valtioille säännellä laittomista taistelijoista. Muista kansainvälisistä sopimuksista, joihin Suomikin on liittynyt, on kuitenkin johdettavissa jonkin asteinen velvollisuus ryhtyä lainsäädännöllisiin toimiin viimeistään aseellisen konfliktin ollessa valtion lainkäyttöalueella.