Kenen vastuulla hyvinvointi on? : Kriittinen diskurssianalyysi hyvinvointivastuusta neljän suurimman puolueen aluevaaliohjelmista

Abstract

Kandidaatintutkielma käsittelee aluevaaliohjelmissa tuotettua puhetta hyvinvointivastuusta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen kontekstissa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja puolueiden aluevaaliohjelmissa ilmenee hyvinvointivastuusta ja miten diskurssit ilmentävät puolueiden hyvinvointivaltiokäsityksiä. Tutkielma on ajankohtainen, sillä Suomessa ollaan toteuttamassa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus, jossa sote-palveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy itsehallinnollisille hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointivastuusta tuotetun puheen tarkasteleminen mahdollistaa lisäksi hyvinvointivaltion muutosten tutkimisen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus luo hyvinvointivastuun tutkimiselle uuden ja ajankohtaisen viitekehyksen.

Tutkielman ensimmäinen tutkimuskysymys on: Millaisia diskursseja eri puolueiden aluevaaliohjelmista ilmenee hyvinvointivastuun viitekehyksessä? Toinen tutkimuskysymys on: Miten diskurssit ilmentävät eri puolueiden hyvinvointivaltiokäsityksiä? Tutkimusaineistona toimii neljän suurimman puolueen aluevaaliohjelmat vuodelta 2022. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa ainestoa tutkittiin kriittisellä diskurssianalyysillä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin Hans L. Zetterbergin hyvinvointivaltioteoriaa.

Aineistosta nousi esiin diskursseja sekä julkisesta että yksityisestä hyvinvointivastuusta. Jokaisella puolueella esiintyi diskursseja liittyen julkiseen ja yksityiseen hyvinvointivastuuseen sekä yksilön että markkinoiden näkökulmasta. Valtion rooli näyttäytyi kaventuneen perinteistä hyvinvointivaltiollisesta mallista ja sen rooli keskittyi pääosin palveluiden rahoittamiseen, valvomiseen ja hankkimiseen. Julkinen hyvinvointivastuu korostui etenkin heikompiosaisten ihmisryhmien kohdalla. Lisäksi esiin nousi puhetta julkisesta palveluntuotannosta ja universalismista.

Yksityinen hyvinvointivastuu esiintyi aineistossa työllisyyden ja talouden hegemonisena diskurssina. Lisäksi aineistosta nousivat esiin ennaltaehkäisy, osallistuminen oman työn ja palveluiden kehittämiseen sekä valinnanvapaus. Markkinoistuminen nousi aluevaaliohjelmissa esiin palveluiden tuottamisena yhteistyössä eri palveluntuottajien kanssa ja palveluntuottajien välisenä kilpailuna. Aineistossa esiintyi lisäksi uudelle julkisjohtamiselle ominaisia näkemyksiä ja toimintaperiaatteita palvelujärjestelmän uudistamisesta. Tutkielman tulosten perusteella puolueet erosivat toisistaan hyvinvointivaltiokäsityksissään. Usean puolueen hyvinvointivaltiokäsitykset eivät diskurssien pohjalta asettuneet vain yhteen poliittiseen ideaalimalliin.

Tutkielman tulokset ovat merkityksellisiä hallinnon rakenteiden uudistuessa ja sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen palveluiden järjestämisen muuttuessa. Tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia uuden julkisjohtamisen ja uusliberalismin ilmenemisestä osana hyvinvoinnin tuottamista. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteet ja arvot eivät kuitenkaan ole täysin kadonneet hyvinvoinnin diskursseista, vaikka julkista vastuuta siirretään itsehallinnollisille hyvinvointialueille. Hyvinvointivastuudiskursseja on tärkeää tutkia tulevaisuudessa myös muita, kuin vaaliohjelmia aineistona käyttäen etenkin sen jälkeen, kun hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa.