Liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista : Kati Kovácsin sarjakuvateokset Vihreä rapsodia, Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? kertomuksina ruumiillisuudesta

Abstract

Visuaalisena kertomusmuotona sarjakuvat näyttävät henkilöhahmojen ruumiit, kasvonilmeet, eleet, asennot ja muut ominaispiirteet. Lisäksi henkilöhahmojen toistumisella ruudusta toiseen on kerronnallinen funktio, sillä se auttaa lukijaa yhdistämään ruudut toisiinsa ja ymmärtämään tarinan. Väitöskirja kysyy, miten sarjakuvan muodolliset ja rakenteelliset ominaisuudet vaikuttavat ruumiillisuuden representoimiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmesta suomalaisen sarjakuvataiteilija Kati Kovácsin pitkästä sarjakuvakertomuksesta: Vihreä rapsodia (1994), Karu selli (1996) ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? (2010). Kovács aloitti sarjakuvien tekemisen suomalaisella sarjakuvakentällä jo 1980-luvulla, ja hänen uransa on tunnustettu lukuisin palkinnoin – mukaan lukien ensimmäinen sarjakuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2014. Hänen sarjakuvansa on tarkoitettu aikuisyleisölle ja sisältävät kerronnallisesti ja temaattisesti monikerroksisia kehityskertomuksia, joiden keskiössä on naispäähenkilö. Analysoimalla kolmea pitkää sarjakuvakertomusta väitöskirja pyrkii ymmärtämään, miten ruumiillisuuden representoimisen strategiat ovat kehittyneet tähän mennessä vaille tutkimusta jääneen taiteilijan tuotannossa.

Kovácsin julkaistessa ensimmäisen sarjakuvateoksensa Vihreän rapsodian sanomalehtikriitikko kuvaili teoksen olevan liiallinen ja liian täynnä yksityiskohtia. Taiteilijan teokset ovat liiallisia siinä merkityksessä, että ne ovat usein täynnä henkilöhahmoja, symboleja, metaforia ja kummallisia tapahtumia. Monet kriitikot ovat huomioineet, että taiteilija käyttää myös groteskia kuvastoa, jossa toistuvat ruumiin toimintojen ja erilaisten muodonmuutosten kuvaukset. Mihail Bahtinin mukaan karnevalistinen groteski rakentuu vastakohtana klassiselle estetiikalle, jossa ruumis mielletään eheäksi ja suljetuksi. Karnevalistinen groteski rakentuu rajojen rikkomiselle ja nurinkääntämisille juhlistamalla ruumiin toimintoja, joita yleensä pidetään sopimattomina tai hävettävinä. Tässä mielessä Kovácsin sarjakuvia voidaan pitää groteskeina, sillä niiden kuvasto hyödyntää usein liiallisuutta, nurinkääntämistä ja rajojen rikkomista. Väitän kuitenkin, että groteski on vain yksi ruumiillisuuden representoimisen aspekti taiteilijan teoksissa. Väitöskirjassa analysoin, kuinka groteski kuvasto yhdessä kuvan ja sanan vuorovaikutuksen, tilallisen sommittelun ja erilaisten ruumiin representoimisstrategioiden kanssa osallistuu ruumiillisuuden teemojen käsittelyyn. Vaikka Kovácsin sarjakuvat ovat usein humoristisia, niissä käsitellään usein vakavia aiheita, kuten seksuaalista väkivaltaa, sukupuolirooleja, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli- ja ruumisnormeja sekä patriarkaalista suku-puolijärjestystä.

Ruumiillisuus ymmärretään väitöskirjassa laajasti käsitteen kattaessa ensinnäkin fenomenologisen ajatuksen ruumiista maailman kokemisen ja havaitsemisen välineenä. Toiseksi ruumis ymmärretään väitöskirjassa kohteena kulttuurisille käsityksille, määritelmille ja normeille, jotka vaikuttavat siihen, millaisiksi toivotut ja epätoivotut ruumiit, sukupuolet ja seksuaalisuudet ymmärretään. Ruumiillisuuden eri aspektien käsitteellistämisen apuna väitöskirjassa käytetään teorioita fenomenologiasta, sukupuolentutkimuksesta ja jälkiklassisesta narratologiasta. Vastatakseni kysymykseen, miten sarjakuvan ominaisuudet vaikuttavat ruumiillisuuden representoimiseen, lähestyn kysymystä kolmella tasolla: 1) kuvan ja sanan vuorovaikutus, 2) sarjakuvan tilallisuus ja 3) henkilöhahmojen representaatio.

Väitöskirjan teoreettinen kehys muodostuu kirjallisuuden-, sarjakuvan- ja kulttuurintutkimuksen teorioista ja käsitteistä. Narratologian eli kertomuksentutkimuksen peruskäsitteitä sovelletaan tutkimuksessa kiinnittäen erityistä huomiota sarjaku-valle tyypillisiin kerrontakeinoihin. Väitöskirja osoittaa, että James Phelanin retorisen narratologian mallia voidaan soveltaa myös sarjakuvakertomusten kommunikaatiorakenteen ja henkilökerronnan analysoimiseen. Luonnollisen narratologian teoriat puolestaan ohjaavat analyysin fokuksen kertomuksen keinoihin ilmaista ja kertoa inhimillisistä kokemuksista.

Narratologisten käsitteiden ja mallien rinnalla väitöskirjassa hyödynnetään sarjakuvatutkimuksen teorioita. Thierry Groensteenin tilallisuuteen perustuvaa mallia soveltamalla tutkimuksessa huomioidaan, kuinka sarjakuvan tila vaikuttaa henkilö-hahmojen ruumiillisten kokemusten kuvaukseen. Narratologian ja sarjakuvatutkimuksen lisäksi tutkimus hyödyntää kulttuurintutkimukselle tärkeää representaation käsitettä. Representaatio ymmärretään väitöskirjassa esittämisen ja edustamisen prosessina, jossa kulttuurisia merkityksiä aktivoidaan, kierrätetään, toistetaan, käsitellään, haastetaan ja uudistetaan. Sarjakuvallisten representaatioiden analysoimiseen tutkimuksessa käytetään intertekstuaalisuuden, karikatyyrin, stereotyypin ja tyypin käsitteitä ja teorioita.

Analyysi paljastaa samankaltaisuuksia ja eroja tutkimuskohteissa. Kaikissa kolmessa teoksessa kerrontatilanne rakentuu henkilökerronnalle, mutta teokset hyödyntävät erilaisia kuvan ja sanan vuorovaikutuksessa rakentuvia jännitteitä, jotka vaikuttavat kerrontaan. Kovácsin tuotannossa toistuva piirre on metaforien käyttö. Tutkimuskohteissa hyödynnetään käsitteellistä metaforaa, jonka avulla seksi rinnastuu syömiseen. Vihreässä rapsodiassa metafora kuvastaa lapsipäähenkilön viattomuutta ympäristössä, joka kohdistaa tyttöön seksualisoivia paineita ja odotuksia. Karussa sellissä metafora kuvastaa sekä päähenkilön seksuaalista itsevarmuutta että hänen sairaalloista mustasukkaisuuttaan. Kuka pelkää Nenian Ahnavia? -teoksessa kyseistä metaforaa ei enää käytetä. Sen sijaan teos hyödyntää monimutkaisia kuvan ja sanan vuorovaikutuksen muotoja ja toisiinsa kietoutuvia symboleja kuvatakseen seksuaalista väkivaltaa osana patriarkaalista sukupuolijärjestystä. (Ks. luvut 2.1, 3.3, 4.1 ja 5.2.)

Teokset eroavat toisistaan tilankäytöltään. Vihreä rapsodia käyttää useita tilallisia tekniikoita, kuten henkilöhahmojen asemoimista, ruudun kokoa ja vertikaalista sommittelua, välittämään päähenkilön ruumiillisia kokemuksia. Karu selli on täynnä kokeellisia sivusommitteluja ja koristeellisia ruutukehyksiä, jotka tukevat päähenkilön kokemusten kuvausta tuottamalla sivuille pyörteistä liikettä. Pyörteinen liike voimistaa teoksen päämetaforaa, jossa mieli vertautuu karuselliin. Sekä Vihreä rapsodia että Karu selli hyödyntävät sivusommitteluja, joissa sivun vertikaalisuutta käytetään tukemaan päähenkilön liikkeen kuvausta. Kuka pelkää Nenian Ahnavia? -teoksessa päähenkilön dramaattisia kokemuksia tuetaan tilankäytöllisesti hyödyntämällä sivunkääntämisen kohtaa lukijan yllättämisen ja jopa shokeeraamisen keinona. Shokkiefekti laajentaa tarinan maailmassa tapahtuvan väkivallan lukemisen tasoa koskevaksi ilmiöksi. (Ks. luvut 2.2, 3.1, 4.3 ja 5.3.)

Väitöskirja osoittaa, että sarjakuvat voivat hyödyntää useita kuvaamisen strategioita rakentaakseen intertekstuaalisia ja kulttuurisia viittaussuhteita. Piirroksellisena taidemuotona sarjakuva voi leikkiä ihmiskehon mittasuhteilla ja luoda mielikuvituk-sellisia hybridisiä ruumiita. Vihreässä rapsodiassa hybridiset henkilöhahmot rakentavat viittauksia moniin ruumiin representoimisen perinteisiin ja toimivat kertomuksen välineinä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvien aiheiden käsittelemiselle. Karu selli puolestaan näyttää ensi katsomalta perustuvan humoristiselle perinteelle, jossa lihavat naiset joutuvat naurun kohteeksi. Teos kuitenkin kyseenalaistaa kuvausperinteen tuomalla esiin päähenkilön ja hänen puolisonsa monimutkaisuuden. Kuka pelkää Nenian Ahnavia? -teoksessa päähenkilön isä toimii keinona kiteyttää patriarkaatti stereotyyppiseen hahmoon. Teos ei sanallisesti tuomitse tai kritisoi patriarkaaliseen järjestelmään kietoutuvaa naisvihaa, mutta se hyödyntää erilaisia visuaalisia keinoja lukijaan vetoamisen välineinä. (Ks. luvut 2.3, 3.2, 4.2 ja 5.1.)

Väitöskirja on ensimmäinen suomalaisen sarjakuvataiteilijan teoksiin tekstilähtöisesti keskittyvä tutkimusmonografia. Analysoimalla sarjakuvan kerronnallisia, rakenteellisia ja representoimiseen liittyviä ominaisuuksia tutkimus tuottaa tietoa siitä, kuinka sarjakuva välineenä pystyy kertomaan inhimillisistä ja siten ruumiillisis-ta kokemuksista sekä keskustelemaan ruumiiseen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liitetyistä kulttuurisista merkityksistä. Samalla tutkimus kehittää metodologisia ja teoreettisia välineitä sarjakuvakertomusten analyysiin.

Comics and graphic narratives often visually portray people or humanlike characters. This notion seems obvious only if we do not acknowledge its significance to the storytelling capacities of comics. As a visual form of storytelling, comics visualize the characters’ bodies, facial expressions and gestures, bodily postures and other characteristics. Furthermore, the recurrence of the bodies from panel to panel has a narrative function which helps the reader to connect the panels and form the story.

This dissertation asks how the medium-specific qualities of comics affect the representation of embodiment. The corpus consists of three graphic narratives by contemporary Finnish comics artist Kati Kovács: Vihreä rapsodia [1994, “Green Rhapsody”], Karu selli [1996, “Carousel”] and Kuka pelkää Nenian Ahnavia? [2010, “Who Is Afraid of Namow Dlo?”]. The books are intended for an adult audience and present narratively and thematically layered stories of female development. Kovács’s career in the Finnish comics scene began already in the 1980s. During her career, Kovács has received numerous awards, which include Finland’s first-ever state prize for comic art in 2014. By concentrating on three long graphic narratives, the dissertation aims to understand how the representation strategies of embodiment have developed in the works of the artist in question.

When Kovács’s first long graphic narrative, “Green Rhapsody”, was published, a newspaper critic described it as excessive and too full of details. Kovács’s books are excessive in the sense that they are often full of characters, symbols, metaphors and strange events. Many critics have also noted that Kovács uses grotesque imagery where bodily functions and different kinds of metamorphoses are common. According to Mikhail Bakhtin’s theory of carnival, grotesque aesthetics is formed in opposition to the classical aesthetics of a finished, closed body. The carnivalistic grotesque builds upon transgression and inversion by celebrating the bodily functions that are often deemed as improper or shameful. In that sense, the representations of embodiment in Kovács’s comics are grotesque, since they are based on excess, inversion and transgression. However, I argue that grotesque is only one aspect of the representations of embodiment in the artist’s work.

The dissertation shows that grotesque imagery works together with word-and-image combinations, spatial arrangement and different representation strategies to discuss themes of embodiment. Although Kovács’s comics are often humorous, they also discuss serious subjects such as sexual violence, gender roles, sexual identity, gender and body norms, and the patriarchal gender system.

Embodiment is understood in the dissertation as an umbrella term that includes the idea of the body, firstly, as a medium whereby the world is encountered and experienced. Secondly, the body is understood as a surface where cultural assumptions, definitions and norms about body, gender and sexuality are inscribed. To conceptualize these different aspects of embodiment, the dissertation utilizes theories from different fields, such as phenomenology, gender studies, and postclassical narratology. To form a comprehensive answer to the research question, the representation of embodiment is examined methodologically on three levels: 1) word and image relations, 2) the spatiality of comics, and 3) the representation of the characters.

The theoretical framework combines theories and concepts from literary studies, comics studies and cultural studies. Narratology provides basic tools, concepts and models, which are applied in the dissertation by paying attention to the medium-specific qualities of comics storytelling. The dissertation shows how James Phelan’s ideas from rhetorical narratology can be applied in the analysis of the communicative structure and character narration in comics. On the other hand, natural narratology helps to focus on the narrative’s means to express and narrate human experiences.

Narratological theories are used together with medium-specific theories from comics studies. Especially theories of spatiality (Thierry Groensteen’s visual arthrology) offer conceptual tools for analyzing how the space of the comics effects the representation of embodied experiences of the characters. In addition to narratology and comics studies, the dissertation utilizes theories of representation, which include the idea of representation as a process where cultural meanings are activated, circulated, renewed, discussed, challenged, and revised. This representation process is approached by using concepts of inter-textuality, caricature, stereotype, and stock character.

The analysis reveals similarities and differences in the three research subjects. In all three books, the narrative situation is constructed upon character narration, but the books utilize several kinds of word-image relations that build tensions in the narration. A recurring feature in Kovács’s comics is the usage of metaphors. In the research subjects, sexual power relations are described by using a conceptual metaphor SEX IS EATING, which obtains different meanings depending on the narrative’s focus. In “Green Rhapsody”, the metaphor describes the child protagonist’s innocence in a sexualizing environment. In “Carousel”, the metaphor describes both the protagonist’s sexual confidence and her unhealthy jealousy. In “Who Is Afraid of Namow Dlo?” the metaphor is no longer used but the book utilizes complicated word-image strategies and interwoven symbols to depict sexual violence as a part of a larger patriarchal gender system. (See chapters 2.1, 3.3, 4.1 and 5.2.)

The books differ from each other in how they use space. “Green Rhapsody” utilizes several spatial techniques, such as the placement of the character, panel size and vertical composition, to convey the protagonist’s embodied experiences. “Carousel” is filled with experimental page layouts and ornamental panel frames that support the representation of experientiality by creating circular movement on the pages. The movement reinforces the main metaphor of the book, carousel as a metaphor for the mind. Both “Green Rhapsody” and “Carousel” utilize page layouts where the usage of the vertical dimension supports the representation of the movement of the character. In “Who is Afraid of Namow Dlo?” the protagonist’s dramatic experiences are reinforced spatially by using the page-turn as a technique to surprise or even shock the reader. The shock effect serves in the narrative to simulate the violence of the events on the level of reading. (See chapters 2.2, 3. 1, 4.3 and 5.3.)

The dissertation shows that comics can utilize several strategies of representation that build intertextual and cultural references. Comics as a pictorial art form can play with the proportions of the body and even create imaginative hybrid bodies. In “Green Rhapsody”, hybrid characters build references to several traditions of representation and function as rhetorical means to discuss sexuality. “Carousel”, on the other hand, utilizes characters that, on the first look, renew the humoristic tradition where overweight women end up as laugh-ing stocks. However, the narrative questions the tradition by showing the com-plexity of the protagonist and her relationship with her spouse. In “Who Is Afraid of Namow Dlo?”, the protagonist’s father functions as a thematic repre-sentative of the patriarchy. The book does not verbally condemn or criticize misogyny or the patriarchal system, but it uses effective visual means to appeal to the reader. (See chapters 2.3, 3.2, 4.2 and 5.1.)