Pitkäaikaissairaiden ikäihmisten minäkäsitys ja elämänhallinta

Abstract

Tutkielman aiheena on selvittää, mitä arjen toimintakykyä heikentävät fyysiset pitkäaikaissairaudet merkitsevät ikäihmisten minäkäsitykselle ja elämänhallinnalle. Tutkielmassa tarkastellaan millaisina pitkäaikaissairaat ihmiset kuvaavat itseään ja millaisia elämänhallintakeinoja he soveltavat. Pitkäaikaissairautta tarkastellaan sosiaalitieteiden näkökulmasta sellaisena, kuin ikääntyneet sen itse kokevat. Sosiaalityössä on tärkeä tuntea tekijöitä, joiden avulla pitkäaikaissairaat ikäihmiset selviytyvät sairauksista huolimatta. On tärkeä tuntea tekijöitä, jotka ylläpitävät iäkkäiden myönteistä minäkäsitystä ja elämänhallintaa.

Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenestä 70-vuotta täyttäneiden ikäihmisten teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin Tampereen kaupungissa ja Hämeenkyrön kunnassa. Tampereella haastatteluihin osallistui Koukkuniemen vanhainkodin asukkaita. Hämeenkyrössä haastateltiin Kurjenmäen vanhainkodin ja Kotorinteen vanhustentalon asukkaita sekä kunnan kotipalvelun asiakkaita. Haastateltavista kuusi asui vanhainkodissa, kaksi Kotorinteellä ja kaksi vielä kotipalvelujen turvin omassa kodissaan. Haastateltavat jakaantuivat siten kolmeen ryhmään asumismuotonsa mukaisesti.

Vanhainkodissa asuvat ikäihmiset tarvitsivat ympärivuorokautista perushoitoa. Yksikään heistä ei kuitenkaan ollut vuoteeseen hoidettava, vaikka sairaudet rajoittivatkin arjen perustoimintoja kuten itsenäistä liikkumista ja siirtymisiä. Pitkäaikaissairauksia tässä ryhmässä oli kaksi tai enemmänkin. Kotorinteen palvelutalon asukkaat ja kotipalvelun asiakkaat pystyivät hoitamaan vanhainkotiasukkaita monipuolisemmin itsenäisiä arkirutiineja. Tästä huolimatta heillä saattoi olla vaikeuksia selviytyä itsenäisesti esimerkiksi raskaista siivoustöistä ja vaikeutta liikkua itsenäisesti. Pitkäaikaissairauksia heillä oli 2-4.

Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin narratiivista juonirakenneanalyysiä, sillä tarkoitus oli selvittää ikäihmisten pitkäaikaissairauksien yksilöllisiä merkityksiä. Tutkimuksen pohjalta syntyi kolme tarinamallia pitkäaikaissairauksien merkityksestä minäkäsitykselle ja elämänhallinnalle. Tarinoille oli yhteistä aikaisempi työteliäs elämä ja sairauden myötä toisten apuun turvautuminen. Tarinoista ilmeni, että minäkäsitys heikkeni tavallisesti niillä pitkäaikaissairailla, jotka asuivat vanhainkodissa ja olivat menettäneet sairauksien vuoksi jo melko paljon toimintakykyään. Kielteisen minäkäsityksen omaavilla ikäihmisillä elämänhallinta saattoi säilytä sisäisenä tai muuttua ulkoiseksi. Heidän tarinoistaan muodostuivat tarinamallit 1-2. Myönteisen minäkäsityksen omaavat ikäihmiset olivat arjen toimissaan itsenäisempiä. Heillä myös elämänhallinta säilyi pitkäaikaissairaudesta huolimatta sisäisenä. Heidän tarinansa muodostivat kolmannen tarinamallin. Pitkäaikaissairaudet eivät sinällään heikentäneet ikäihmisten minäkäsitystä tai muuttaneet elämänhallintaa ulkoiseksi. Sen sijaan toimintakyvyn heikkeneminen oli pitkäaikaissairauksia ja yleistä ikääntymistä merkittävämpää. Tutkielma toi esiin ennen kaikkea niiden pitkäaikaissairaiden äänet, joilla minäkäsitys oli kielteinen tai joilla minäkäsitys oli kielteinen ja elämänhallinta ulkoista. Etenkin jälkimmäinen ryhmä saattaa olla altis yhteiskunnasta syrjäytymiselle, mikäli heidän tilannettaan ei huomata ajoissa. Sosiaalityön on huolehdittava tämän ryhmän elämän edellytyksistä oikein ajoitetuilla ja oikeasisältöisillä tukimuodoilla. Ikäihmisten sosiaalisia verkostoja vahvistamalla, vertaistuella ja yksilöllisellä palveluohjauksella voidaan tukea pitkäaikaissairauksien lannistamia ikäihmisiä.

Asiasanat: ikäihmiset, pitkäaikaissairaudet, minäkäsitys, elämänhallinta