Koettu, kerrottu, luettu. Uskonnollinen kokemus ja sen välittyminen Hilja Aaltosen teoksissa Jälkikorjuu ja Taivas laulaa.
HARRINKARI, ENNI (2003)
HARRINKARI, ENNI
2003
Suomen kirjallisuus - Finnish Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2003-04-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11960
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-11960
Sisällysluettelo
1. Johdanto 1 1.1. Kristillisestä kustantamisesta 1 1.2. Näkökulma kristilliseen kirjallisuuteen 2 1.3. Tutkimusaineisto ja sen tausta 3 Tutkimuskohteet 3 Kustantaja ja kirjailija 6 Tutkimuksen tausta 7 1.4. Lähestymistapa ja tutkimusasetelma 8 2. Teoreettisia lähtökohtia 11 2.1. Evankeliumi sanoma armosta 11 2.2. Uskonnollisen kokemuksen kielellistäminen 13 3. Kielen kuvallisuus 17 3.1. Metaforat uskonnollisessa kielessä 17 3.2. Metaforan teoriaa 18 3.3. Aaltosen teoksissa käytettyjä metaforia 19 Riisuttu matkamies 19 Särkyvä astia 24 Ovi yhteyteen 25 3.4. Sydän synekdokeena 29 3.5. Päätelmiä Aaltosen kuvakielestä 30 4. Tekstin omaelämäkerrallisuus 32 4.1. Kohti kirjailijan elettyä elämää: exemplumit 32 4.2. Epäjatkuva omaelämäkerrallinen teksti 35 4.3. Aaltonen Aaltosesta 38 Konstruktivistinen lukutapa 38 Julistajuusdiskurssi 39 Riittämättömyysdiskurssi 43 Vaiettu naiseus 47 5. Teosten lajityyppiin liittyviä kysymyksiä 51 5.1. Kristillisen kirjallisuusinstituution määritelmä 51 5.2. Kaunokirjallisuus vs. käyttökirjallisuus 53 5.3. Kokemus kerronta elämys muutos 55 5.4. Arvottamisen problematiikkaa 60 6. Lopuksi 64 Lähteet 68
Tiivistelmä
Tutkielmani on tapaustutkimus Hilja Aaltosen (s. 1907) kahdesta teoksesta Jälkikorjuu (Päivä, 1992) ja Taivas laulaa (Päivä 1998), jotka ymmärrän kristilliseksi kirjallisuudeksi. Lähtökohtani kristillisen kirjallisuuden määrittelemiselle on, että sillä on mahdollisuus kuvata sisäisen fokalisoinnin kautta uskonnollista kokemusta. Perustelen uskonnollisen kokemuksen kielellistämisen olevan mahdollista Ludwig Wittgensteinin ajatusten pohjalta. Lähestymistapani teoksiin on niiden kieltä, tekstiä ja lajityyppiä ulkoa päin tarkasteleva.
Teosten analyysin aloitan kielen tasolta, ja tutkin Aaltosen käyttämiä kielikuvia uskonnollisen kokemuksen kuvauksessa. Metaforinen kielenkäyttö on Aaltosen eräs tapa kuvata kokemusta koetusta, joka on ihmisen välittömän kokemusmaailman ulkopuolella. Tarkalla kielikuvien analyysillä pyrin paljastamaan niiden taakse kätkeytyvän ajattelun: mitä itse asiassa sanotaan ja minkä avulla. Nostan tarkasteluni kohteiksi metaforat "riisuttu matkamies", "särkyvä astia" ja "ovi yhteyteen" sekä sydänsynekdokeen.
Jatkan teosten analyysiä tekstin tason tarkastelulla ja keskityn teosten omaelämäkerrallisuuteen. Exemplumeiden eli esimerkkikertomusten avulla Aaltonen havainnollistaa uskonnollista kokemusta. Tapaukset liittyvät usein Aaltosen omaan elämään. Pohdin myös teosten epäjatkuvaa muotoa niiden omaelämäkerrallisesta intentiosta katsottuna, mutta päähuomioni kohdistan Aaltosen itse itsestään tekstissä esittämään henkilökuvaan. Luennassa käytän apunani diskurssianalyysin välineitä.
Lopuksi esitän näkemykseni Aaltosen teosten lajityypistä. Tulkintani mukaan teokset ovat käytännöllisen funktion hallitsemaa käyttökirjallisuutta. Käytännöllisen funktion ymmärrän pohjautuvan teosten emotionaaliseen lukutapaan, jossa kirjoittajan alkuperäinen kokemus siirtyy tekstistä heijastuvien emootioiden kautta lukijalle. Pohdin lisäksi teosten arvottamisen kysymystä ja päädyn ratkaisuun, että niitä on tarkoituksenmukaista arvottaa välinearvon kannalta, jolloin arvioinnin kohteena on juuri teosten käytännöllinen funktio ennemmin kuin esteettinen funktio.
Asiasanat: Hilja Aaltonen, emotionaalinen lukutapa, exemplum, kristillinen kirjallisuus, käytännöllinen funktio, metaforisuus, omaelämäkerrallisuus
Teosten analyysin aloitan kielen tasolta, ja tutkin Aaltosen käyttämiä kielikuvia uskonnollisen kokemuksen kuvauksessa. Metaforinen kielenkäyttö on Aaltosen eräs tapa kuvata kokemusta koetusta, joka on ihmisen välittömän kokemusmaailman ulkopuolella. Tarkalla kielikuvien analyysillä pyrin paljastamaan niiden taakse kätkeytyvän ajattelun: mitä itse asiassa sanotaan ja minkä avulla. Nostan tarkasteluni kohteiksi metaforat "riisuttu matkamies", "särkyvä astia" ja "ovi yhteyteen" sekä sydänsynekdokeen.
Jatkan teosten analyysiä tekstin tason tarkastelulla ja keskityn teosten omaelämäkerrallisuuteen. Exemplumeiden eli esimerkkikertomusten avulla Aaltonen havainnollistaa uskonnollista kokemusta. Tapaukset liittyvät usein Aaltosen omaan elämään. Pohdin myös teosten epäjatkuvaa muotoa niiden omaelämäkerrallisesta intentiosta katsottuna, mutta päähuomioni kohdistan Aaltosen itse itsestään tekstissä esittämään henkilökuvaan. Luennassa käytän apunani diskurssianalyysin välineitä.
Lopuksi esitän näkemykseni Aaltosen teosten lajityypistä. Tulkintani mukaan teokset ovat käytännöllisen funktion hallitsemaa käyttökirjallisuutta. Käytännöllisen funktion ymmärrän pohjautuvan teosten emotionaaliseen lukutapaan, jossa kirjoittajan alkuperäinen kokemus siirtyy tekstistä heijastuvien emootioiden kautta lukijalle. Pohdin lisäksi teosten arvottamisen kysymystä ja päädyn ratkaisuun, että niitä on tarkoituksenmukaista arvottaa välinearvon kannalta, jolloin arvioinnin kohteena on juuri teosten käytännöllinen funktio ennemmin kuin esteettinen funktio.
Asiasanat: Hilja Aaltonen, emotionaalinen lukutapa, exemplum, kristillinen kirjallisuus, käytännöllinen funktio, metaforisuus, omaelämäkerrallisuus