Tavallinen pappi - kokonainen ihminen. Diskurssianalyysi ei-heteroseksuaalisesti suuntautuneiden pappien subjektipositioista

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan mahdollisuuksia, joita ei-heteroseksuaalisiksi identifioituvilla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeilla on jäsentää ammattinsa ja seksuaalisen suuntautumisensa suhdetta, sekä näissä suhteutuksissa papeille rakentuvia itsemäärittelyjä. Tärkeäksi ja mielenkiintoiseksi aiheen tekee niin kirkossa kuin laajemmin yhteiskunnassa esiintyvien ei-heteroseksuaalisuutta koskevien näkökantojen jännitteisyys ja heteronormista poikkeavat käytännöt torjuvien ja marginalisoivien näkemysten vahva sija. Myös ei-heteroseksuaalisten pappien sopivuus tehtäväänsä on pitkään asetettu kyseenalaiseksi.

Tutkielma tukeutuu sosiaalisen konstruktionismin ja diskurssianalyysin teoreettis-metodologisiin lähtökohtiin, joissa sosiaalisen todellisuuden ymmärretään rakentuvan, uusintuvan ja muuntuvan kielenkäytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan kautta. Nostamalla esiin pappeutta ja ei-heteroseksuaalisuutta suhteuttavia kielellisiä merkityksellistämisen tapoja pyrkimyksenä on myös herättää keskustelua kielenkäyttöön liittyvästä vallasta ja eriarvoisuuden rakentumisen ehdoista. Valtasuhteiden rakentuminen huomioidaan analysoitaessa itsemäärittelyihin liittyvää toimijuutta ja toisaalta tuotettujen merkitysten suhdetta vallitsevaan kulttuuriseen kontekstiin. Analyysi etenee myös laajempien aineiston ylittävien potentiaalisten ideologisten seurausten pohtimisen suuntaan.

Aineistona tutkielmassa on seitsemän ei-heteroseksuaalisesti suuntautuneen papin tai osin papin tehtävissä toimineen henkilön haastattelut, jotka on toteutettu vuoden 2006 lopussa. Aineistosta on hahmotettavissa moninaisia mahdollisuuksia, joita papeilla on tuottaa itsensä oikeutettuna, kompetenttina ja sopivana papin työhön sekä vastustaa ei-heteroseksuaalisesti suuntautuneen ja samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa parisuhteessa elävän ihmisen pappeuden mahdollisuuden torjuvia ja kyseenalaistavia tendenssejä. Tämä vaikuttaa olevan mahdollista erityisesti, kun seksuaalisuus ja seksuaalinen suuntautuminen erotetaan työn piiristä tai sitä ei tuoteta työn suhteen merkityksellisenä. Lisäksi papit näyttäytyvät toisinaan myös erilaisina muutosagentteina, joilla on mahdollisuus vaikuttaa torjuvaan kulttuuriin ei-heteroseksuaalisena pappina. Toisaalta lopullinen valta päättää yleisemmin pappeuden tai hyvän ja ”täyden” pappeuden mahdollisuudesta jää pitkälti papin esimiehille, piispalle ja kirkkoherralle, tai se näyttäytyy alisteisena oletetulle yleiselle mielipiteelle ja eräänlaiselle vaikenemisen kulttuurille. Tällöin ajettavassa täyden papin ideaalissa seksuaalinen suuntautuminen näyttäytyy merkityksellisenä papin työn suhteen: hyvä ja täysi pappeus edellyttää mahdollisuutta olla työn piirissä hyväksytysti ja avoimesti sitä mitä on, persoonineen ja perheineen.

Haastateltavien voidaan ymmärtää tekevän tilaa ei-heteroseksuaalisen ihmisen pappeuden mahdollisuudelle erityisesti erilaisten tavallisuutta tuottavien käytäntöjen kautta. Ideaalinen pappi merkityksellistyy pitkälti tavalliseksi ja normaaliksi papiksi, jolloin papin samankaltaisuus ja yhtäläisyys suhteessa kehen tahansa toiseen pappiin korostuu ja heteronormia ylläpitävä seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä ero näyttäytyy vähintäänkin merkityksettömänä. Papit tavallaan muotoilevat uudelleen myös pappeuteen liittyvää heteronormatiivista järjestystä niin, että sen kattama tavallisuuden piiri avautuu myös siitä perinteisesti poikkeaville muodoille. Vaikka tavallistamisen, yhtäläisyyksien tuottamisen ja yleisesti hyväksyttyjen vallitseviin merkityksellistämisen tapojen kautta haastateltavat kykenevät tuottamaan ei-heteroseksuaalisen papin mahdollisuutta ja oikeutusta, voidaan nämä käytännöt myös nähdä seurauksiltaan ainakin paikoitellen konformistisina suhteessa niitä toiseuttavaan heterojärjestykseen.

Asiasanat:pappi, ei-heteroseksuaalisuus, sosiaalinen konstruktionismi, diskurssianalyysi, subjektipositio