Elokuvan talo, hostelli ja kumppanit – visio Helsingin Telakkarantaan
Turunen, Eeva (2010)
Turunen, Eeva
2010
Rakennetun ympäristön tiedekunta
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-06-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201008191295
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201008191295
Tiivistelmä
Telakkatoiminta vetäytyy Helsingin Telakkarannan alueelta vuonna 2010, ja sen seurauksena osa rakennuksista puretaan ja uusia rakennetaan. Lisäksi ranta on määrä avata jalankulkijoille. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on meneillään kaavan valmistelu. Diplomityössäni esitän ehdotuksen Telakkarannan kehittämiseksi.
Kirjallisessa osuudessa selvitän lyhyesti alueen historiaa ja ongelmia sekä selostan suunnitelmani lähtökohdat ja sisällön. Työni painottuu kuitenkin suunnitelmaosuuteen. Suunnitelma koostuu neljästä uudis- tai täydennysrakennuksesta: elokuvan talosta, hostellista, bändirakennuksesta ja yleisestä saunasta. Lisäksi otan kantaa liikennejärjestelyihin ja pyrin kytkemään Telakkakadun ja rannan välisen alueen muuhun kaupunkiin. Uudistan erityisesti kevyen liikenteen väyliä; työni tärkeä osa on rantakävelyreitti, joka kulkee Ruoholahden suunnasta Hernesaarta kohti ja laajenee hostellin kohdalla monimuotoiseksi puistoksi. Kritisoin nykyistä kaupunkikuvaa – katutason umpimielisyyttä, liikenteen ehdoilla tapahtunutta suunnittelua ja katutilan jäsentymättömyyttä sekä puutteellisia kävely-yhteyksiä – ja esitän parannusehdotuksia. Runsaasti kulttuuritoimintaan liittyvää tilaa ja yhteistä urbaania ulkotilaa käsittävä ehdotukseni on myös kannanotto sitä vastaan, että Helsingissä suuri osa rannoista kaavoitetaan asuinalueiksi. /Kir10 Shipyard activities in Telakkaranta, Helsinki, will be closed down during the year 2010 and part of the housing stock will be demolished and reconstructed. In addition, the seashore will be opened for pedestrian access. The Helsinki city planning department is currently working on a development plan. In this master’s thesis I present a development proposal for Telakkaranta.
In the literary part I provide a brief overview of the history and problems of the Telakkaranta area and explain the scope and starting points of my plan. The main focus of my work is, however, on the architectural plan. The plan consists of four new and complementary constructions: the cinema house, the hostel, the band house, and the public sauna. I also discuss traffic arrangements and options of connecting the area between Telakkakatu and seashore with the surrounding city. I pay special attention to the renovation of pedestrian and bicycle ways; an important part of my work is a seashore pedestrian route from Ruoholahti towards Hernesaari that expands to a multipurpose public park at the hostel. I criticize the present cityscape – street level uncommunicativeness, urban planning dictated by traffic imperatives, poorly structured street spaces and inadequate walkways – and suggest improvements. My proposal, having plenty of space reserved for cultural and urban outdoor activities, is also a statement against the present Helsinki city planning conventions characterized by locating residences on seashores.
Kirjallisessa osuudessa selvitän lyhyesti alueen historiaa ja ongelmia sekä selostan suunnitelmani lähtökohdat ja sisällön. Työni painottuu kuitenkin suunnitelmaosuuteen. Suunnitelma koostuu neljästä uudis- tai täydennysrakennuksesta: elokuvan talosta, hostellista, bändirakennuksesta ja yleisestä saunasta. Lisäksi otan kantaa liikennejärjestelyihin ja pyrin kytkemään Telakkakadun ja rannan välisen alueen muuhun kaupunkiin. Uudistan erityisesti kevyen liikenteen väyliä; työni tärkeä osa on rantakävelyreitti, joka kulkee Ruoholahden suunnasta Hernesaarta kohti ja laajenee hostellin kohdalla monimuotoiseksi puistoksi. Kritisoin nykyistä kaupunkikuvaa – katutason umpimielisyyttä, liikenteen ehdoilla tapahtunutta suunnittelua ja katutilan jäsentymättömyyttä sekä puutteellisia kävely-yhteyksiä – ja esitän parannusehdotuksia. Runsaasti kulttuuritoimintaan liittyvää tilaa ja yhteistä urbaania ulkotilaa käsittävä ehdotukseni on myös kannanotto sitä vastaan, että Helsingissä suuri osa rannoista kaavoitetaan asuinalueiksi. /Kir10