Tilavampien asuntojen aika? – Muunneltava asuinkortteli Helsingin Alppilaan

Abstract

This Master’s thesis deals with the appropriate relationship of floor area and number of rooms in dwellings. The thesis has two essential issues. The first issue is whether new apartments built in Finland should be more spacious. The second issue is to find architectural concepts, which enable spacious living in various ways. In this thesis a spacious apartment is considered as an apartment which has a large floor area compared to its number of rooms.

In the overview of history of housing in Finland presented in this thesis, it is noticed that the average floor area and number of rooms have increased in Finnish apartments during the entire 20th century. At the same time housing became more equal as housing conditions of the poor have improved due to modernization of dwellings. Over the past decade this development has reversed as the average size of new dwellings has decreased and housing inequality between the rich and the poor has started to increase.

Finnish apartments are, on average, smaller than their Western European counterparts. The differences are the most apparent in small apartments, where in many other European countries the minimum size is more strictly regulated than in Finland. In Finland, especially the housing conditions of small households are usually more crowded than those of their European counterparts. Inequality of housing in Finland is greater than in most other European countries, since in Finland income level of the residents has a stronger connection to the size of their dwelling.

Finnish residents wish to live in a more spacious apartment in all groups of residents addressed in this thesis – from the young to the old, from those who live alone to families and from those with low income to those with high income. However, spacious living is not equally essential for all residents. For instance, elderly residents and residents who live alone wish for smaller apartments than residents on average. However, no noticeable trend to wish for urban living in specifically small apartments could be noticed in this thesis. Desire for urban living is not strongly connected to the size of the resident’s dream apartment.

Fulfillment of the wishes of Finnish residents is restricted especially by financial factors, factors connected to everyday living and restrictions imposed by the housing stock. In the light of statistics, it is observed that while the average size of new apartments in Finland has decreased, the cost of housing has increased. Thus, the reduced size of dwellings has not made housing more affordable. Despite of this, the average floor area per person has slowly increased in Finnish apartments in the 2010s. This is explained by diminishing average size of households. Average size of dwellings increases the older the residents are until they reach the retirement age after which it starts to decrease. Overcrowding is most common for largest households, which are typically formed by families with children.

The functional benefits of spacious apartments are versatile furnishing options, large amount of storage space, practical accessibility and natural differentiation of living spaces. At their best, spacious apartments improve the spatial qualities of living. Even though living in a small apartment reducesthe carbon footprint of its residents, spacious apartments are often more flexible and adaptable to changing future needs, which supports sustainability.

The site of this Master’s thesis is located in the Alppila district of the city of Helsinki, on a parking lot of the amusement park Linnanmäki. The design is an apartment building block that infills the existing city structure of the district of Alppila. The design has a spatially flexible housing concept which enables spacious living by utilising different strategies. The design demonstrates that it is possible to design an apartment building which contains spacious and spatially flexible apartments from an ordinary massing and dimensioning basis.

Tämä diplomityö käsittelee asunnoille sopivaa pinta-alan ja huoneluvun suhdetta. Työssä on kaksi keskeistä tavoitetta. Ensinnäkin työssä pohditaan, tulisiko Suomessa rakentaa nykyistä tilavampia kerrostaloasuntoja. Toiseksi työssä pyritään löytämään arkkitehtonisia konsepteja, jotka mahdollistavat tilavaa asumista erilaisin tavoin. Tilavalla asunnolla tarkoitetaan tässä työssä asuntoa, jonka pinta-ala on huonelukuun nähden suuri.

Asumistason historiaan keskittyvässä katsauksessa havaitaan, että asuntojen keskipinta-ala ja huoneluku ovat nousseet koko 1900-luvun ajan ja asuminen on muuttunut aiempaa tasa-arvoisemmaksi, kun vähävaraisimpien asumistaso on asuntojen modernisoitumisen myötä parantunut. 2010-luvulla kehitys on taittunut, kun uudet asunnot ovat alkaneet pienentyä ja asumisen eriarvoisuus varakkaiden ja vähävaraisten välillä jälleen lisääntyä.

Suomalaiset asunnot ovat keskimäärin länsieurooppalaisia pienempiä. Erot tulevat esiin erityisesti pienasunnoissa, joiden minimikokoa on useissa Euroopan maissa rajoitettu Suomea tiukemmin. Suomessa etenkin pienet asuntokunnat asuvat ahtaammin kuin eurooppalaiset vastineensa yleensä. Asuminen on Suomessa useimpia muita Euroopan valtioita eriarvoisempaa, sillä tulotaso vaikuttaa meillä asunnon kokoon keskimääräistä voimakkaammin.

Suomalaiset asukkaat toivovat nykyistä tilavampaa asuntoa kaikissa tässä työssä tarkastelluissa asukasryhmissä nuorista iäkkäisiin, yksinasujista perheisiin ja pienituloisista suurituloisiin. Kaikille tilavampi asuminen ei kuitenkaan ole yhtä oleellista. Esimerkiksi ikääntyneet ja yksinasujat toivovat keskimäärin muita pienempiä asuntoja. Asukkaiden toiveissa ei kuitenkaan tässä diplomityössä ollut erotettavissa trendiä, jossa jokin asukasryhmä toivoisi urbaania asumista erityisesti pienasunnoissa. Urbaanit asumistoiveet eivät ole vahvasti kytköksissä asukkaan unelma-asunnoltaan toivomaan kokoon.

Asukkaiden toiveiden toteutumista rajoittavat etenkin taloudelliset tekijät, asumisen arkeen liittyvät käytännön syyt ja asuntokannan asettamat rajoitteet. Tilastojen valossa havaitaan, että samalla, kun uusien asuntojen keskikoko on pienentynyt, on asuminen myös kallistunut eikä asuntojen pieneneminen ole siksi mahdollistanut aiempaa edullisempaa asumista. Asumisväljyys on tästä huolimatta 2010-luvulla kasvanut, joskin aiempaa hitaammin. Tätä selittää asuntokuntien keskikoon pieneneminen. Asuntojen keskimääräinen koko kasvaa asukkaan iän karttuessa aina eläkeikään saakka. Ahtaasti asuminen on yleisintä kaikista suurimmilla asuntokunnilla, jotka ovat tyypillisesti lapsiperheitä.

Tilavien asuntojen toiminnallisia etuja ovat monipuolinen kalustettavuus, säilytystilan suuri määrä, esteettömyyden helppo toteutuminen ja asumistoimintojen luonteva eriytyminen omiksi tiloikseen. Tilavat asunnot mahdollistavat parhaimmillaan myös tilallisesti laadukkaamman asumisen. Vaikka pienessä asunnossa asuminen pienentää asukkaan hiilijalanjälkeä, ovat tilavat asunnot kuitenkin usein pieniä joustavampia ja mahdollistavat kestävän kehityksen mukaisen varautumisen tulevaisuudessa muuttuviin asumistarpeisiin.

Diplomityön suunnittelualue sijaitsee Helsingin Alppilassa, Linnanmäen tulevaisuudessa käytöstä poistuvalla parkkipaikalla. Suunnitelma on Alppilan olevaa kaupunkirakennetta täydentävä asuinkerrostalokortteli, jonka muunneltavat asumiskonseptit mahdollistavat tilavaa asumista erilaisilla strategioilla. Suunnitelma osoittaa, että tilavia ja muunneltavia asuntoja sisältävän asuinkerrostalon suunnittelu on mahdollista tavanomaisista massoittelu- ja mitoituslähtökohdista.