Ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien soveltuvuus startup-yrityksiin
Keitaanniemi, Erik (2019)
Keitaanniemi, Erik
2019
Tietojohtaminen
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta - Faculty of Engineering and Natural Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-04-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201904301424

Tiivistelmä
Kilpailun jatkuvan kiristymisen vuoksi myös ohjelmistoalalla on jouduttu kehittämään tehokkaampia työskentelytapoja. Ohjelmistoalalla tämä on tarkoittanut uusien menetelmien ja toimintatapojen kehittämistä. Ketterät ohjelmistokehitysmenetelmät ovat yksi tapa, jolla ohjelmistoalan yritykset ovat pyrkineet tehostamaan toimintaansa. Tässä kandidaatintyössä käsiteltiin ketteriä menetelmiä yleisellä tasolla, sekä neljää eri menetelmää tarkemmin. Työssä keskityttiin erityistesti ohjelmistoalan 2-5 henkilön startup-yrityksiin.
Kandidaatintyö toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Suuri enemmistö käytetyistä lähteistä on tieteellisiä artikkeleita, mutta myös kirjalähteitä on käytetty jonkin verran. Lähteistä suurin osa on 2000-luvulta. Kirjallisuudesta löytyy melko vähän suoraan aiheeseen liittyvää tutkimusta, mutta työssä pyrittiin yhdistelemään eri tutkimuksissa löydettyjä tuloksia ja näin löytämään tietoa ketterien menetelmien sopivuudesta 2-5 henkilön startup-yrityksiin. Kunkin käsitellyn ketterän menetelmän soveltuvuuden kohdalla keskityttiin lähinnä sen tarjoamaan prosessimalliin, toimintatapoihin ja rooleihin. Näitä kolmea ketterän menetelmän ominaisuutta tutkimalla pyrittiin löytämään sekä seikkoja, jotka tukevat ketterien menetelmien soveltuvuutta, että seikkoja, jotka saattavat aiheuttaa haasteita.
Työn keskeisinä tuloksina löydettiin, että käsitellyissä ketterissä menetelmissä on paljon samankaltaisuuksia, mutta myös melko paljon eroavaisuuksia. Osa käsitellyistä menetelmistä soveltuu startup-yrityksiin melko hyvin, mutta osan löydettiin esimerkiksi prosessinsa tai rooliensa kautta tuottavan suoraan sovellettuna ongelmia. Ketterien menetelmien räätälöinnillä todettiin olevan suuri vaikutus niiden soveltamisessa startup-yrityksiin. Prosessien sopivuudessa suurimmat löydetyt erot liittyivät niiden joustavuuteen. Roolien osalta suurimmat erot olivat roolien määrässä ja siinä, kuinka joustavia eri menetelmien roolit ovat. Työssä saatiin selville hyvin tietoa yksittäisten menetelmien sopivuudesta startup-yrityksiin ja lisäksi yhdenkään käsitellyn ketterän menetelmän ei voida nähdä sopivan erityisen hyvin startup-yrityksiin varsinkaan tarkasti seurattuna.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8314]