Asukaspysäköintipaikkojen tarpeen hankekohtainen ennustaminen Keravalla
Mäkinen, Johanna (2018)
Mäkinen, Johanna
2018
Tietojohtaminen
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-06-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201805091639

Tiivistelmä
Tämä diplomityö liittyy asukaspysäköinnin kehittämiseen Keravan kaupungissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella asukaspysäköintiin vaikuttavia tekijöitä ja tutkia, voidaanko näiden tekijöiden avulla ennustaa asukaspysäköinnin kysyntää hankekohtaisesti Keravalla. Keravalla on huomattu, että asukaspysäköintipaikkojen määrän nykyinen suunnittelumenetelmä ei ole toimiva, vaan asukaspysäköintipaikkoja on rakennettu osalle alueista liikaa ja osalle alueista taas liian vähän. Pysäköintipaikkojen määrän epäonnistunut mitoitus voi johtaa muun muassa asumisen kallistumiseen, kaupunkirakenteen hajautumiseen sekä henkilöautoliikenteen lisääntymiseen.
Tutkimus koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tapaustutkimuksesta. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään pysäköintipolitiikkaa ja asukaspysäköinnin ominaisuuksia sekä asukaspysäköintipaikkojen tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Kirjallisuuskatsauksen ja Keravalta kerättyjen havaintojen pohjalta valittiin tapaustutkimukseen tekijöitä, jotka mahdollisesti vaikuttavat auton omistukseen ja asukaspysäköintipaikkojen tarpeeseen. Näiden tekijöiden vaikutusta auton omistukseen analysoitiin Keravalla tilastollisesti. Lisäksi tutkittiin, millaisella mallilla asukaspaikkojen tarvetta voidaan ennustaa.
Tutkimuksessa selvisi, että useat väestöön, asumiseen ja yhdyskuntarakenteeseen liittyvät tekijät vaikuttavat siihen, kuinka paljon autoja omistetaan. Autojen lukumäärän lisäksi asukaspysäköintipaikkojen tarpeeseen vaikuttaa myös asukaspysäköinnin tehokkuus. Asukaspysäköinnin tehokkuutta voidaan parantaa yhteiskäyttöautoilla, vuorottaispysäköinnin hyödyntämisellä sekä nimeämättömillä pysäköintipaikoilla. Tutkimuksen tuloksena on lineaariseen regressioanalyysiin perustuva ennustemalli, jonka avulla voidaan ennustaa asukaspysäköintipaikkojen tarvetta hankekohtaisesti Keravalla. Ennustemalli ennustaa asukaspysäköintipaikkojen tarvetta hankkeen väestön lukumäärän, keskimääräisen asumisväljyyden, omistusasuntojen määrän sekä hankkeen sijainnin perusteella.