Kalliorakenteen lujittaminen pultitusta käyttäen
Peltomäki, Marko (2018)
2018
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-04-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201803131346
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201803131346
Tiivistelmä
Tässä kandidaattityössä käydään lävitse kalliorakenteen lujittamista kalliopultituksen keinoin. Pultitusta käsitellään niin käytännön toteutuksen, asennuksen, mitoituksen kuin kalliomekaanisen toiminnankin kannalta. Lisäksi esitellään Suomen kallioperän erityispiirteitä sekä tutustutaan lyhyesti muihin kalliopultituksen kassa käytettyihin lujitustapoihin.
Pultituksella pyritään takaamaan kalliotilan käytön turvallisuus sekä pysyvyys. Kyseessä on yleisin kalliorakenteiden lujitustapa joka on käytössä ympäri maailman. Pultituksessa irralliset kalliolohkareet sidotaan mekaanisesti toisiinsa, jolloin syntyy staattisesti pysyvä ja kuormaa kantava yhtenäinen rakenne.
Pultitus jaetaan toiminnaltaan aktiiviseen ja passiiviseen pulttituentaan. Aktiivisessa pulttituennassa pultit ovat esijännitettyjä, jolloin ne puristavat kalliolohkareita toisiinsa. Vastaavasti passiivisessa pulttituennassa pultista tulee aktiivinen, eli kantava, vasta kallion liikehdinnän seurauksena.
Pultin tuentavaikutus perustuu pultin kalliomassan väliseen kontaktivoimaan joka muodostuu pultin vaipan ja kiven välisestä kitkasta tai pultin ankkurin tukivoimasta. Kalliopultit yleensä juotetaan sementtilaastilla (lukuun ottamatta kitkapultteja) jolloin saadaan parannettua niiden korroosiokestävyyttä ja luotua tartuntavoima kallion ja pultin välille.
Kalliomassan ominaisuuksilla on ratkaiseva merkitys tarvittavan lujituksen mitoituksessa. Rikkonaisessa kalliossa lujituksen tarve on suurempaa ja toteutus haasteellisempaa. Lisäksi mm. kallion jännitystila ja kalliovesi luovat omat haasteensa lujitustöille.
Suomessa pultituksen mitoitus yleensä toteutetaan käyttäen kokemusperäistä kallion Qlukua, mutta tarvittaessa teoreettiset laskennat voidaan suorittaa myös kalliomekaniikkaa käyttäen. Kalliomassan käyttäytymisen mallintamisessa käytetään nykyisin elementtimenetelmään perustuvia laskentaohjelmistoja.
Pultituksella pyritään takaamaan kalliotilan käytön turvallisuus sekä pysyvyys. Kyseessä on yleisin kalliorakenteiden lujitustapa joka on käytössä ympäri maailman. Pultituksessa irralliset kalliolohkareet sidotaan mekaanisesti toisiinsa, jolloin syntyy staattisesti pysyvä ja kuormaa kantava yhtenäinen rakenne.
Pultitus jaetaan toiminnaltaan aktiiviseen ja passiiviseen pulttituentaan. Aktiivisessa pulttituennassa pultit ovat esijännitettyjä, jolloin ne puristavat kalliolohkareita toisiinsa. Vastaavasti passiivisessa pulttituennassa pultista tulee aktiivinen, eli kantava, vasta kallion liikehdinnän seurauksena.
Pultin tuentavaikutus perustuu pultin kalliomassan väliseen kontaktivoimaan joka muodostuu pultin vaipan ja kiven välisestä kitkasta tai pultin ankkurin tukivoimasta. Kalliopultit yleensä juotetaan sementtilaastilla (lukuun ottamatta kitkapultteja) jolloin saadaan parannettua niiden korroosiokestävyyttä ja luotua tartuntavoima kallion ja pultin välille.
Kalliomassan ominaisuuksilla on ratkaiseva merkitys tarvittavan lujituksen mitoituksessa. Rikkonaisessa kalliossa lujituksen tarve on suurempaa ja toteutus haasteellisempaa. Lisäksi mm. kallion jännitystila ja kalliovesi luovat omat haasteensa lujitustöille.
Suomessa pultituksen mitoitus yleensä toteutetaan käyttäen kokemusperäistä kallion Qlukua, mutta tarvittaessa teoreettiset laskennat voidaan suorittaa myös kalliomekaniikkaa käyttäen. Kalliomassan käyttäytymisen mallintamisessa käytetään nykyisin elementtimenetelmään perustuvia laskentaohjelmistoja.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8324]