MathCheck-ohjelmisto itsenäisen opiskelun apuvälineenä propositiologiikan opetusmoduulissa
Joutsenlahti, Marjukka (2018)
Joutsenlahti, Marjukka
2018
Teknis-luonnontieteellinen
Teknis-luonnontieteellinen tiedekunta - Faculty of Natural Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-03-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201802231313

Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa on tavoitteena luoda sähköinen opetusmoduuli itsenäisen opiskelun tarpeisiin käyttäen MathCheck -ohjelmistoa apuna harjoittelussa. Tutkimusta tarkastellaan kehittämistutkimuksena, ja tämä tutkimus käsittää yhden syklin.
Opetusmoduulin aiheena on propositiologiikka ja moduuli koostui teoria- ja harjoitustehtäväosioista. Harjoitustehtävien tarkastamisessa käytettiin MathCheck-ohjelmistoa. Tutkimus toteutettiin Tampereen teknillisessä yliopistossa keväällä 2017 osana Algoritmimatematiikan kurssia. Moduulin tekeminen oli opiskelijoille vapaaehtoista, mutta heitä motivoitiin kertomalla, että aiheesta tulee tenttiin kysymys. Opetuskokeilun jälkeen tehtiin kysely opetusmoduulin tehneille opiskelijoille. Kyselyssä haluttiin selvittää, miten opiskelijat kokivat tehtävien ratkaisemisen ja miten mainitut tehtävät tukivat omaa oppimisprosessia. Lisäksi kysyttiin käyttäjäkokemuksia opetusmoduulista ja itsenäisestä opiskelusta sähköisessä oppimisympäristössä.
Kyselyyn vastanneet opiskelijat (N=21) kokivat opetusmoduulin tehtävät vaikeustasoltaan sopiviksi ja sisältöjen oppimista tukeviksi. Suurin osa kyselyyn vastanneista opiskelijoista koki opetusmoduulin käytön positiivisena kokemuksena. Osa opiskelijoista esitti perusteltuja parannuksia alustaan, kuten ulkonäköön ja käyttöliittymään. Kyselyyn vastanneista opiskelijoista osallistui tenttiin 20 opiskelijaa. He menestyivät tilastollisesti merkitsevästi paremmin tentissä (p=0,004, yhden otoksen t-testi ja keskiarvo 17,5 pistettä) kuin kaikki tenttiin osallistuneet (N=134, keskiarvo 12,9 pistettä). Tosin tässä yhteydessä ei voi päätellä mikä osuus opetusmoduulin käytöllä on tenttimenestyksessä ja mikä esimerkiksi yleisesti motivaatiolla.