Iskuvasarapohjaisen hydraulijärjestelmän jatkokehitys
Viteli, Valtteri (2018)
Viteli, Valtteri
2018
Automaatiotekniikka
Teknisten tieteiden tiedekunta - Faculty of Engineering Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-03-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201802201267

Tiivistelmä
Iskuvasara on yleinen toimilaite kaivos- ja rakennusteollisuudessa. Pääsääntöisesti iskuvasaroita käytetään kuitenkin materiaalin rikkomiseen, jolloin päätavoitteena on ainoastaan rikottavan kappaleen tai pinnan murtaminen. Tässä työssä pyritään soveltamaan iskuvasaraa hienovaraisemmassa roolissa, jossa vasaraa hyödynnetään lohkareiden halkomiseen siivuiksi. Tällöin lopputuotteena saatavan liuskeen korkea laatu on keskeistä. Työn tavoitteena on optimoida olemassa olevan hydraulijärjestelmän toiminta siten, että iskuvasaraa voidaan käyttää entistä tehokkaammin hyödyksi tässä tehtävässä.
Työ jakaantuu kolmeen osaan. Esittelyosassa perehdytään olemassa olevan hydraulijärjestelmän toimintaan ja toimilaitteisiin, sekä kehitysprojektin tavoitteisiin. Suunnitteluosassa tutkitaan erilaisia mahdollisuuksia järjestelmän kehittämiseksi, ja niiden hyötyjä ja haittoja. Kehitysosassa toteutetaan parhaaksi todettu kehitysvaihtoehto, ja arvioidaan sen toimintaa. Työssä myös otetaan kantaa järjestelmässä esiintyviin mahdollisiin turvallisuusriskeihin ja vikatilanteisiin, sekä niiden estämiseksi tehtyihin toimenpiteisiin. Lopuksi perehdytään siihen, miten järjestelmää voitaisiin edelleen kehittää.
Työn tuloksena toteutettiin jatkokehitettävään hydraulijärjestelmään oma venttiililohkonsa. Lohkolla on kaksi päätehtävää: ensinnäkin mahdollistaa hydraulijärjestelmän liittäminen kaivinkoneen hydraulipiiriin ilman ongelmia, ja toiseksi hydraulijärjestelmän toimilaitteiden liikkeiden optimointi. Näistä keskeisin on iskuvasaran iskutaajuuden säätömahdollisuus, joka oli yksi suunnitteluvaiheen päätavoitteista. Iskutaajuuden säätö osoittautuikin hyödylliseksi ominaisuudeksi järjestelmää käytettäessä. Iskutaajuuden merkitys lohkareiden halkomisesta syntyvän lopputuotteen laadun kannalta osoittautui kuitenkin pienemmäksi kuin projektin alussa arvioitiin.