Tuusulan Anttila - maaseutuasumista ihmisille ja hevosille
Inkinen, Helinä (2018)
Inkinen, Helinä
2018
Arkkitehtuuri
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-02-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201801101063

Tiivistelmä
Diplomityö on toimeksiantona Tuusulan kunnalle toteutettu suunnitteluun painottuva projekti, johon liittyy myös osittain tutkimuksellinen teoriaosuus.
Teoriaosuudessa on käyty läpi muun muassa maankäyttöön, kaavoitukseen ja tontinkäyttöön liittyviä huomionarvoisia seikkoja, joita hevonen suunnittelun lähtökohtana asettaa. Työssä on tutkittu hevoslähtöisen suunnittelun haasteita ja ongelmia, mutta tuotu ilmi myös mahdollisuuksia, joita hevonen yhteiskunnassa edustaa. Hevosten suosio elinkeinona ja harrastuksena ovat olleet Suomessa pitkään kasvussa, hevosiin liittyy siten paljon potentiaalia osana kuntarakennetta ja sen brändiä. Tutkimuksellisessa osuudessa korostuukin päätöksenteon merkitys hevosalan elinvoimaisuudelle ja tulevaisuudelle.
Työssä käsitellään hevosten sijoittamista ympäristöön niin lainsäädännöllisistä kuin maisemallisistakin lähtökohdista. Hevoset osana rakennettua ja asuttua ympäristöä edellyttävät ympäristöolosuhteiden laajaa huomioimista. Käytännön tasolla hevostoiminnan aloittaminen tai laajentaminen eivät ole monessa suhteessa kovinkaan yksinkertaisia prosesseja. Kunnallisella suunnittelulla voidaan edistää alan käytäntöjä käyttäjäystävällisemmiksi. Kehittämällä omistajuuden ja rahoituksen malleja voidaan tukea ja edistää alan yrittäjyyttä.
Ulkomaan esimerkkien pohjalta on pohdittu erilaisia hevosrakentamisen konsepteja, tilavaatimuksia ja lupakäytäntöjä ja sitä kautta tuotu esiin kehitysehdotuksia tulevaisuuden hevosalueiden suunnitteluun. Muun muassa haastattelujen kautta esiin nostettujen tosielämän esimerkkien myötä työssä nousee esiin kritiikkiä, miten suunnittelua ja päätöksentekoa voidaan parantaa niin maankäytön kannalta kuin yksilötasonkin tarpeet huomioiden. Tarvetta on toimiville, kustannustehokkaille ja turvallisille hevosympäristöille.
Suunnitelmaosuudessa on tutkittu hevosten ja asumisen yhteensovittamista asiakkaan osoittamalla tontilla. Lähtökohtana on ollut mahdollistaa hevosten luonnollisten tarpeiden toteuttaminen, erityisesti tilan suhteen, mutta on lisäksi tavoiteltu ratkaisuja nykyaikaiseen ja maaseutumaiseen asumiseen kylämäisessä rakenteessa. Anttilan alueelle on kehitetty osana kunnan hevoskyläkonseptia hevosmyönteisiä asukkaita palveleva ympäristö perinnemaisemassa, jossa pääsee nauttimaan luonnonläheisestä asumisesta lähellä järveä ja kunnan keskeisiä palveluita. The thesis is a commission by the municipality of Tuusula, Finland. The focus is mainly on design, but the theoretical part includes also some research.
Theoretical part treats the equine factors to be considered in land use and planning. What comes to horses as a starting point, there are some challenges and problems, but also many possibilities. Horses have a positive nature as a part of the society, and equine sports are a growing hobby and industry. Municipalities have started to notice the potential of horses in their branding. The research highlights the importance of decision-making for the future of the horse branch.
There are both legislative and environmental basis in designing equine environments. Especially in built and habitat areas environmental impacts need to be carefully taken into account. In practice, it is not always a simple process to start a horse business. With local planning the practices could be developed to be more user-friendlier. Also by developing the forms of ownerships and finance it is possible to support and enhance the horse branch.
Few development ideas for the future concepts and planning of equine areas are provided based on some foreign examples. Practical information about horses and their owners is based on for example a few interviews. The thesis includes also some criticism about the current issues and guidelines how to improve land use but also how to consider individual needs better. There is a need for functional, cost effective and safe equine environments.
The design part studies how horses and residential fit together in the plot in Anttila provided by the client. The most important starting point has been the natural needs of the horses, especially the space they require. The design aims in contemporary housing in rural-like village. Inspired by Tuusula’s larger horse village scheme Anttila provides an example of horse-friendly residential area, close to nature and the central cervices of the municipality.
Teoriaosuudessa on käyty läpi muun muassa maankäyttöön, kaavoitukseen ja tontinkäyttöön liittyviä huomionarvoisia seikkoja, joita hevonen suunnittelun lähtökohtana asettaa. Työssä on tutkittu hevoslähtöisen suunnittelun haasteita ja ongelmia, mutta tuotu ilmi myös mahdollisuuksia, joita hevonen yhteiskunnassa edustaa. Hevosten suosio elinkeinona ja harrastuksena ovat olleet Suomessa pitkään kasvussa, hevosiin liittyy siten paljon potentiaalia osana kuntarakennetta ja sen brändiä. Tutkimuksellisessa osuudessa korostuukin päätöksenteon merkitys hevosalan elinvoimaisuudelle ja tulevaisuudelle.
Työssä käsitellään hevosten sijoittamista ympäristöön niin lainsäädännöllisistä kuin maisemallisistakin lähtökohdista. Hevoset osana rakennettua ja asuttua ympäristöä edellyttävät ympäristöolosuhteiden laajaa huomioimista. Käytännön tasolla hevostoiminnan aloittaminen tai laajentaminen eivät ole monessa suhteessa kovinkaan yksinkertaisia prosesseja. Kunnallisella suunnittelulla voidaan edistää alan käytäntöjä käyttäjäystävällisemmiksi. Kehittämällä omistajuuden ja rahoituksen malleja voidaan tukea ja edistää alan yrittäjyyttä.
Ulkomaan esimerkkien pohjalta on pohdittu erilaisia hevosrakentamisen konsepteja, tilavaatimuksia ja lupakäytäntöjä ja sitä kautta tuotu esiin kehitysehdotuksia tulevaisuuden hevosalueiden suunnitteluun. Muun muassa haastattelujen kautta esiin nostettujen tosielämän esimerkkien myötä työssä nousee esiin kritiikkiä, miten suunnittelua ja päätöksentekoa voidaan parantaa niin maankäytön kannalta kuin yksilötasonkin tarpeet huomioiden. Tarvetta on toimiville, kustannustehokkaille ja turvallisille hevosympäristöille.
Suunnitelmaosuudessa on tutkittu hevosten ja asumisen yhteensovittamista asiakkaan osoittamalla tontilla. Lähtökohtana on ollut mahdollistaa hevosten luonnollisten tarpeiden toteuttaminen, erityisesti tilan suhteen, mutta on lisäksi tavoiteltu ratkaisuja nykyaikaiseen ja maaseutumaiseen asumiseen kylämäisessä rakenteessa. Anttilan alueelle on kehitetty osana kunnan hevoskyläkonseptia hevosmyönteisiä asukkaita palveleva ympäristö perinnemaisemassa, jossa pääsee nauttimaan luonnonläheisestä asumisesta lähellä järveä ja kunnan keskeisiä palveluita.