Suunnittelun automatisointi parametreilla
Matikainen, Niko (2018)
Matikainen, Niko
2018
Tietotekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-01-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201712192409

Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon eri ohjelmistoissa, kun suunnittelua lähdetään automatisoimaan tai lähdetään miettimään suunnittelun automatisointia. Eri ohjelmien vertailu suoritettiin painotetuilla kriteereillä. Laajan aihealueen vuoksi tässä tutkimuksessa keskitytään hoitotasojen, kaiteiden sekä portaiden suunnittelun automatisointiin. Tutkimuksessa käsitellään myös, että mitä haittoja ja hyötyä suunnittelun automatisoinnista on. Tutkimuksessa tuodaan esille myös ERP:n ja PDM:n vaikutus suunnittelun automatisoinnin lopputulokseen.
Tutkimuksessa kerrotaan mitä hoitotasot, portaat ja kaiteet ovat. Sitten selvitetään myös ISO 14122-standardia ja sen vaatimuksia hoitotasoille, portaille ja kaiteille. Tutkimuksessa myös kerrotaan mitä seikkoja näiden suunnittelussa tarvitsee ja kannattaa ottaa huomioon.
Tutkimusmenetelmänä on toimintatutkimus. Tutkimuksen aineisto perustuu ohjelmistojen vertailujen osalta pääosin tutkimuksen tekijän omaan kokemukseen sekä ammatissa ja koulutuksessa kerättyihin tietoihin. Ohjelmistoja esitellessä aineistoa on kerätty pääasiassa ohjelmien kotisivuilta. Tutkimuksessa on myös käytetty tieteellistä aineistoa apuna. Tutkimuksessa toteutetaan vertailulaskenta-malli, jolla saadaan pisteytettyä ohjelmistot.
Tutkimuksen tulos on, että Dassault systemesin Solidworks on yhdessä Cadworksin automateworks-lisäosan kanssa järkevin valinta. Jos suunnittelua lähdetään automatisoimaan, tämä on se ratkaisu jonka kanssa kannattaa lähteä liikkeelle. Tulos todennäköisesti muuttuisi, jos kriteerien painotusta lähdettäisiin muuttamaan hieman erilaisessa tilanteessa.