Suunnittelunohjauksen kehittäminen
Tauriainen, Esa (2018)
Tauriainen, Esa
2018
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-01-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201712142347

Tiivistelmä
Rakennushankkeen onnistumiseen vaikuttavat keskeisesti hankkeen eri osapuolten suunnittelu- ja rakentamisprosessin hyvä hallinta, selkeät ja yksikäsitteiset sopimukset sekä tiivis kommunikointi. Suunnittelu on kuitenkin keskeinen rakennuskohteen laatuun vaikuttava osatekijä. Suunnittelunjohtaminen ja suunnittelunohjaus ovat täten merkittävässä asemassa laadukkaassa ja nopeasti etenevissä rakennushankkeissa.
Jotta suunnittelua voidaan ohjata ja päätöksiä tehdä oikea-aikaisesti, on suunnittelua vaiheistettava. Vaiheiden tarkoitus on tuottaa rakennushankkeen kuhunkin vaiheeseen tarvittavat suunnitelmat ja tiedot. Talonrakennushankkeen kulku on jaettu seitsemään eri vaiheeseen. Näiden vaiheiden tuloksena syntyy erilaisia päätöksiä ja suunnitelmia.
Rakennushankkeen suunnitteluun vaikutetaan eri tasojen johtamistoimilla. Projektin johtamiseen kuuluva suunnittelun johtaminen pitää sisällään suunnittelun ohjauksen. Suunnittelun ohjausta tarvitaan suunnittelutyön valmistelusta rakentamiseen asti. Suunnittelun ohjauksen tehtävänä on ohjata suunnittelua siten, että hankkeelle asetetut laajuus-, aika-, laatu-, ja kustannustavoitteet voidaan saavuttaa. Suunnittelun ohjauksella varmistetaan, että suunnitteluprosessi johtaa asetettuihin tavoitteisiin sekä tuottaa toiminnalliset, taloudelliset, esteettiset, tekniset, ympäristölliset ja muilta vaatimuksiltaan hyväksyttävät suunnitelmat.
Rakennushankkeen eri osapuolien vaatimukset ja tarpeet suunnittelun ohjaukselle ovat erilaiset ja ne muuttuvat rakennushankkeen mukana. Kuitenkin suunnitteluryhmän tehokas ja joustava toiminta on edellytys, jotta se kykenee palvelemaan hankkeen eri osapuolia. Suunnittelunohjausmallia tulee kehittää yhteisten tavoitteiden ja yhdessä tekemisen kautta. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää suunnitteluryhmän sisällä kommunikaatiota, viestintää, yhdessä tekemistä, innovointia ja iterointia. Näillä keinoilla saavutetaan yhteiset tavoitteet.
Suunnittelun johtamiseen ja ohjaukseen on panostettava erityisesti aikataulun toteutumisen kannalta kriittisellä polulla olevissa tehtävissä. Suunnitelma-aikataulu on sidoksissa hankinta-aikatauluun. Hankinta-aikataulu määrittää, milloin suunnitelmien on oltava valmiina kutakin hankintakokonaisuutta koskien.
Tietomallipohjainen suunnittelu muuttaa totuttuja suunnittelurytmityksiä hankkeessa. Käytännössä hankkeissa on todettu, että erityisesti yleissuunnitteluun tarvittava työmäärä kasvaa ja samalla myös tähän suunnitteluvaiheeseen vaadittava aika lisääntyy. Kuitenkin tietomallinnus tarjoaa pääsuunnittelijalle hyvän työkalun tehtävien hoitamiseen. Eri suunnittelualueiden suunnitelmien yhteensovittaminen ja vertaaminen voidaan aloittaa jo yleissuunnitteluvaiheessa.
Avainsanat: Suunnittelunohjaus, Rakennussuunnittelu, Kehittäminen, 3D mallinnus, BIM