Rakennushankkeen suunnittelun ohjauksen kriittisten pisteiden tunnistaminen
Riihiluoma, Jenni (2017)
Riihiluoma, Jenni
2017
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-12-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201711132136

Tiivistelmä
Suunnittelun ohjauksen ja tehokkaan suunnitteluprosessin merkityksestä koko rakennushankkeen onnistumisen näkökulmasta ollaan entistä tietoisempia. Puutteellisin lähtötiedoin tuotettuja tai virheellisiä suunnitelmia joudutaan muokkaamaan, mikä aiheuttaa lisätyötä ja siten kustannus- ja aikaylityksiä. Suunnittelun ohjauksen kehittäminen onkin koko rakennusalan tehokkuuden parantamisen kannalta oleellista.
Työn taustalla on SRV Rakennus Oy:n halu kehittää omaa suunnittelun ohjaustaan ja selvittää tehtävien keskinäisten riippuvuussuhteiden ja tehtävien optimaalisen suoritusjärjestyksen määrittämiseen kehitetyn DSM-matriisin (Design Structure Matrix) potentiaali suunnittelun ohjauksen kehittämisessä. Tutkimuksen tarkoituksena on määrittää DSM-matriisia soveltamalla suunnittelun ohjauksen kriittiset pisteet eli tehtäväkokonaisuudet, joiden tehtävät ovat toisistaan riippuvaisia ja tulee siten suorittaa yhtäaikaisesti.
Tutkimus on luonteeltaan konstruktiivinen tutkimus, joka jakautuu kirjallisuusselvitykseen ja haastattelututkimukseen. Kirjallisuusselvityksessä tarkastellaan rakennushankkeen suunnittelun ohjausta, sen haasteita ja kehitysmahdollisuuksia. Haastattelututkimuksessa selvitetään työn kohdeyrityksen valitseman case-kohteen suunnittelijoita ja suunnittelun ohjaajia haastattelemalla runkovaiheen suunnittelutehtävien riippuvuussuhteet. Saatujen tulosten avulla määritetään suunnittelun ohjauksen kriittiset pisteet.
Tutkimuksessa saadut tulokset osoittavat, että useimmiten suunnitteluprosessin ongelmien taustalla on heikko ja puutteellinen kommunikaatio. Suunnittelun ohjauksen kehittämisen kannalta oleellista onkin yhteistoiminnallisten työskentelytapojen, tietomallinnuksen sekä leanin mukaisten periaatteiden hyödyntäminen suunnitteluprosessissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta erilaisten suunnittelutehtävien välillä olevan merkittävä määrä riippuvuuksia ja lähes kaikki tehtävät vaativat toisiltaan lähtötietoja. Tuloksia analysoimalla myös kriittisiä pisteitä voidaan löytää useita.
Tutkimuksen valossa matriisimuotoinen esitystapa tehtävien välisistä riippuvuuksista on erittäin visuaalinen apuväline, jonka avulla voidaan tunnistaa ja poistaa suunnitteluprosessin kriittisiä pisteitä etukäteen, pohtia tehtäville optimaalisin toteutusjärjestys ja auttaa suunnittelijoita ymmärtämään heidän työnsä vaikutukset muiden työhön. Siten sen käyttöönottoa suunnitteluprosessissa voidaan tähän tutkimukseen pohjautuen suositella kohdeyrityksen käyttöön. Tutkimuksen tuotoksena kohdeyritykselle on luotu kuvaus matriisimuotoista tehtäväriippuvuuksien esitystapaa hyödyntävästä apuvälineestä, sen käyttöönotosta ja hyödyistä.