Virtauttamisen toteutuksen periaatteet ja soveltamismahdollisuudet rakennushankkeissa
Keskiniva, Kimmo (2017)
Keskiniva, Kimmo
2017
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-10-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201709261962

Tiivistelmä
Virtauttamisella tarkoitetaan Leanin mukaista Continuous flow –periaatetta, jonka mukaan tuotannon tulisi keskittyä maksimoimaan asiakkaalle tuotettu arvo ja minimoida arvoa tuottamaton toiminta eli hukka. Rakennusalalla virtauttamista voidaan hyödyntää niin suunnittelussa, talonrakentamisessa kuin infrassakin. Tämän tutkimuksen tavoitteina oli selvittää, millaisista tekijöistä rakennushankkeen virtauttaminen koostuu ja miten nämä tekijöistä näkyvät suomalaisissa rakennushankkeissa. Tutkimusote oli kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmiksi valikoitui kirjallisuusselvitys sekä teemahaastattelut.
Tutkimuksessa havaittiin, että teoriassa esiintyviä tekijöitä on kokeiltu pääasiassa pilottiluontoisesti suomalaisissa rakennushankkeissa. Suunnittelun virtauttamisen koetaan perustuvan tarkempaan suunnitteluprosessin aikatauluttamiseen ja resursointiin suunnittelijakohtaisesti. Big Roomeista on koettu olevan apua isompien yritysten suunnittelutyön yhteensovittamisessa ja tiedonjaossa. Tiedon tulee kulkeutua rivisuunnittelijalle asti, jotta turhaa työtä, eli hukkaa saataisiin vähennettyä. Tuotannon näkökulmasta Last Planner on muista virtauttamisen työkaluista poiketen jo melko yleinen työkalu soveltuvissa projekteissa. Ehkäpä selkein tuotannon virtauttamisen menetelmä on tahtiaikatuotanto, jota on kokeiltu vaihtelevin tuloksin. Logistiikan virtauttamisessa koetaan olevan potentiaalia, mutta käytännön sovelluksia ei juurikaan esiintynyt haastatteluissa.
Virtauttamisen onnistumisen koetaan vaativan entistä toimivampaa yhteistyötä ja kokonaisuuden osaamista. Virtauttamisen tulisi olla kokonaisuuden optimointia, kun taas yhteistyön puute ja useista kahdenkeskisistä sopimuksista johtuvasta pirstoutumisesta voi seurata haitallista osaoptimointia. Suunnittelussa yhteistyön puute näkyy esimerkiksi tietojen puutteellisuutena, aikataulujen epärealistisuutena, kahteen kertaan suunnitteluna, sekä suunnittelun jäykkyytenä. Tuotannossa haasteina taas ovat esimerkiksi aliurakoinnin joustamattomuus sekä varhaiset hankinnat. Lisäksi epävarmuuden hallinta ja suunnitelmien toteutettavuus ovat kriittisiä haasteita.