Elisan matkapuhelinverkon juoksevat kustannukset ja niiden minimoiminen
Lahtinen, Henri (2017)
Lahtinen, Henri
2017
Tietotekniikka
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta - Faculty of Computing and Electrical Engineering
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-10-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201709141885

Tiivistelmä
Tässä työssä oli tarkoituksena löytää keinoja juoksevien kustannusten pienentämiseen Elisan matkapuhelinverkossa. Vastatakseen jatkuvasti kasvavaan siirrettävän mobiilidatan määrään on Elisa investoinut merkittävästi matkapuhelinverkkoonsa. Tästä on aiheutunut kasvua juoksevissa kustannuksissa. Juoksevat kustannukset ovat ongelmallisia niiden kumulatiivisen vaikutuksen takia. Investointikustannukset ovat vain kertaluonteisia kustannuksia, mutta juoksevia kustannuksia joudutaan maksamaan jatkuvasti toiminnan aikana. Työssä esitellään sekä investointi- että juoksevia kustannuksia liittyen Elisan matkapuhelinverkkoon, mutta työn painopisto on selkeästi juoksevien kustannusten puolella. Elisan matkapuhelinverkossa juoksevia kustannuksia syntyy pääasiassa käytetystä sähköenergiasta, vuokrapaikkakustannuksista ja omien tukiasemapaikkojen ylläpidosta. Työssä käsitelty matkapuhelinverkko pitää sisällään 2G, 3G ja LTE teknologiat.
Yhtenä suurena ongelmana on aiemmin ollut saada tieto kustannuksista Elisan radioverkkosuunnittelijoiden käyttöön. Tämän takia tässä työssä tehtiin tutkimus, jossa haastateltiin pre-planning ja site-planning tiimeistä suunnittelijoita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkä verran suunnittelijat tällä hetkellä tietävät juoksevista kustannuksista ja millaista tietoa he kaipaavat lisää. Yhtenä tavoitteena oli selvittää myös suunnittelijoiden asennetta juoksevia kustannuksia kohtaan.
Yksi työn suurista painopisteistä oli selvittää vuokrapaikkojen juoksevien kustannusten muodostuminen. Tätä varten tutkittiin kahden suurimman vuokraajan vuokrasopimuksia ja selvitettiin mistä vuokra muodostuu. Tämän pohjalta etsittiin keinoja vähentää vuokrakuluja tulevaisuudessa. Sähköenergian osalta tutkittiin tärkeimmän laitetoimittajan laitteiden tehonkulutuksia. Näiden tietojen pohjalta pyrittiin löytämään laitteita, jotka kannattaa päivittää uudempiin. Samalla käsiteltiin myös hieman erilaisten konfiguraatioiden eroa sähkönkulutuksen kannalta. Työssä tutkittiin myös omien tukiasemapaikkojen sähkönkulutusta.
Työssä löydettiin vuokrakohteista asioita, joihin kannattaa tulevaisuudessa kiinnittää huomiota. Työssä havaittiin myös, että vuokralaskutus ei aina ole paikkaansa pitävä ja siihen tarvitsee tulevaisuudessa keksiä keinoja, jolla se saadaan pysymään ajan tasalla. Sähkönsäästöön löytyi muutamia keinoja, joilla sähkölaskua voitaisiin pienentää tulevaisuudessa. Suoritetun haastattelututkimuksen tärkein löydös oli se, että suunnittelijat kyllä pienentäisivät juoksevia kustannuksia, jos he tietäisivät keinoja siihen.