Pohjatutkimukset vaativissa erityisolosuhteissa
Mäkinen, Tero (2017)
Mäkinen, Tero
2017
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201705241516
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201705241516
Tiivistelmä
Maaperätutkimuksia tehdään jatkuvasti enemmän kaupunkiympäristössä ja valmiiksi rakennetuilla alueilla tai muuten eritysolosuhteissa. Tutkimuksia tehdään vilkkaan liikenteen seassa, maanalaisissa tiloissa, asuinrakennusten pihapiirissa ja vesistöillä. Maaperätutkimuksia näissä olosuhteissa tehdään väylien, infran ja rakennusten suunnittelua varten. Tutkimuksilla saadaan tietoa luonnontilaisen maaperän ominaisuuksista, mutta valmiiksi rakennetuilla alueilla tutkitaan usein myös olemassa olevan rakenteen ominaisuuksia tai sen alapuolisia kerroksia. Nämä asiat yhdistettynä liikenteeseen, alueen muihin käyttäjiin ja olemassa oleviin rakenteisiin tekee tutkimuksista erilaista ja vaativampaa. Tämän vuoksi tutkimusten valmistelut vaativat erityistä tarkkuutta ja järjestelmällisyyttä, mutta myös luovuutta ja modernien menetelmien käyttöä. Työn suunnittelulla ja tutkimuskaluston valinnan on erityisen tärkeä rooli näissä kohteissa.
Tässä diplomityössä käytiin läpi Suomessa käytössä olevat yleisimmät pohjatutkimusmenetelmät ja tutkimuskalustot. Työn tutkimusosassa keskityttiin erityisesti vaativissa erityisolosuhteissa tehtäviin pohjatutkimuksiin sekä niihin liittyviin erityispiirteisiin. Näitä erityispiirteitä esiteltiin myös case esimerkkien avulla. Työssä esitellään maaperätutkimusten tekeminen kaupunkiympäristössä, vilkkaan liikenteen seassa ja lautalta vesistöllä.
Työssä käytiin läpi näiden toimeksiantojen yhteydessä laadittavia laatu- ja turvallisuusdokumentteja sekä niiden perehdyttämistä kohteessa työskentelevälle henkilöstölle. Työssä käytiin myös läpi tutkimusten hankintaan liittyviä asioita, kuten pohjatutkijalta vaadittavat pätevyydet sekä pohjatutkimusten hankintamenettelyt ja -muodot.
Työn kautta tulee käsitys, kuinka paljon näissä kohteissa on kaikkea muuta oheistehtävää varsinaisen pohjatutkimuksen lisäksi. Jatkossa näiden tehtävien laajuus ja tarve on helpommin hahmotettavissa ennen työhön ryhtymistä. Tärkeää on myös huomata, että varsinaisen pohjatutkimuksen osuus näissä kohteissa on yllättävän vähäinen. Monessa asiassa työn teknisen toteutuksen määrittelevä tekijä on työturvallisuus. Nämä asiat tulee huomioida työn toteutuksen lisäksi myös kohteiden tarjousvaiheessa niin tarjoajana kuin tarjouspyynnön laatijana Geotechnical soil investigations are continually increased in urban environments and pre-constructed areas or otherwise under specific conditions. Investigations are conducted in the busy traffic, underground facilities, courtyards and on water. Soil investigations under these conditions are carried out for the design of the fairways, infrastructure and buildings. The studies provide information on the characteristics of natural soil, but in pre-constructed areas, the properties of the existing structure or its underlying layers are also often studied. These issues, combined with traffic, other users of the area, and existing structures, make it different and more demanding. For this reason, the preparation of the studies requires special precision and systematization, but also creativity and the use of modern methods. The design of the work and the selection of investigation equipment play a particularly important role in these projects.
This thesis examines the most common geotechnical site investigation methods and equipment in Finland. The research part of the thesis focused particularly on the geotechnical site investigations in the demanding special conditions and the related special features. These special features were also presented by case examples. The thesis introduces soil investigations in the urban environment, busy traffic, and on the working float on water.
The quality and safety documents prepared within these assignments and their induction for the personnel working on the site were examined. The thesis also covered issues related to the acquisition of site investigations, such as the qualifications required for the site investigation contractor, and the procurement procedures and forms of the underlying research.
Through the work, it becomes an idea of how much these projects have all the other tasks besides the actual site investigations. In the future, the scope and need of these tasks will be easier to understand before starting the project. It is also important to note that the percentage of the actual site investigations in these sites is surprisingly low. In many cases, the factor determining the technical achievement of the work is occupational safety. These issues should be taken into consideration not only in the implementation of the work, but also at the bidding stage of the items both as a supplier and as a subscriber.
Tässä diplomityössä käytiin läpi Suomessa käytössä olevat yleisimmät pohjatutkimusmenetelmät ja tutkimuskalustot. Työn tutkimusosassa keskityttiin erityisesti vaativissa erityisolosuhteissa tehtäviin pohjatutkimuksiin sekä niihin liittyviin erityispiirteisiin. Näitä erityispiirteitä esiteltiin myös case esimerkkien avulla. Työssä esitellään maaperätutkimusten tekeminen kaupunkiympäristössä, vilkkaan liikenteen seassa ja lautalta vesistöllä.
Työssä käytiin läpi näiden toimeksiantojen yhteydessä laadittavia laatu- ja turvallisuusdokumentteja sekä niiden perehdyttämistä kohteessa työskentelevälle henkilöstölle. Työssä käytiin myös läpi tutkimusten hankintaan liittyviä asioita, kuten pohjatutkijalta vaadittavat pätevyydet sekä pohjatutkimusten hankintamenettelyt ja -muodot.
Työn kautta tulee käsitys, kuinka paljon näissä kohteissa on kaikkea muuta oheistehtävää varsinaisen pohjatutkimuksen lisäksi. Jatkossa näiden tehtävien laajuus ja tarve on helpommin hahmotettavissa ennen työhön ryhtymistä. Tärkeää on myös huomata, että varsinaisen pohjatutkimuksen osuus näissä kohteissa on yllättävän vähäinen. Monessa asiassa työn teknisen toteutuksen määrittelevä tekijä on työturvallisuus. Nämä asiat tulee huomioida työn toteutuksen lisäksi myös kohteiden tarjousvaiheessa niin tarjoajana kuin tarjouspyynnön laatijana