Kansainvälisten vapaaehtoisten tukeminen omaehtoisina ekspatriaatteina
Matsinen, Tytti (2017)
Matsinen, Tytti
2017
Tuotantotalous
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-06-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201705161406

Tiivistelmä
Kansainväliset vapaaehtoisohjelmat ovat pysyvä osa kehitysyhteistyöjärjestöjen toimintaa, mutta niitä ja niiden suhdetta ulkomaankomennuksiin on tutkittu vähän. Ulkomaankomennuksia on tutkittu lähetettyjen ekspatriaattien näkökulmasta, mutta omaehtoisten ekspatriaattien tutkimus on vielä tuoretta. Kansainvälisten vapaaehtoisten motivaatiota on tutkittu, mutta ammattilaisten lähettämistä vapaaehtoiseksi asiantuntijatehtäviin vain vähän. Tämä diplomityö tutkii Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisten vapaaehtoisten tukemista omaehtoisina ekspatriaatteina. Tutkimuskysymyksiksi valittiin: Millaista tukea vapaaehtoiset kokevat tarvitsevansa ja saavansa vapaaehtoistyöprosessin eri vaiheissa? Miten Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisten vapaaehtoisohjelmien vahvuuksia voidaan hyödyntää kummankin ohjelmien johtamisessa? Mitä tekijöitä kansainvälisen vapaaehtoisohjelman ohjausmallissa on huomioitava?
Tutkimusstrategiaksi valittiin tapaustutkimus, jolla kartoitettiin toimia, joilla kansainvälisille vapaaehtoisjaksoille lähetettäviä vapaaehtoisia voidaan tukea. Tapauksina on kaksi vapaaehtoisohjelmaa (Ecumenical Accompaniment Programme for Palestine and Israel ja Opettajat Ilman Rajoja), joita lähestytään vapaaehtoisten kokemuksista käsin. Aineistonkeruu suoritettiin teemahaastatteluin, joihin osallistui yhdeksän eri vapaaehtoista. Kuusi vapaaehtoista osallistui sekä lähtö- että paluuhaastatteluun. Aineisto litteroitiin ja luokiteltiin haastattelun kysymysrunkoa sekä haastatteluissa toistuneita teemoja apuna käyttäen.
Tulosten valossa vapaaehtoisuutta ja kansainvälisiä vapaaehtoisohjelmia tulee tarkastella prosessina, jonka kaikki osat ovat sidoksissa toisiinsa ja tasapainossa keskenään. Hyvä vapaaehtoiskokemus perustuu mielekkääseen ja tulokselliseen työtehtävään, jossa vapaaehtoisen ohjaamiseen on varattu riittävästi resursseja. Vapaaehtoisohjelmien menestyksellinen johtaminen ja toimivan ohjausmallin kehittäminen vaatii sekä vapaaehtoisten ja näiden motivaation tuntemista että itse vapaaehtoisprosessin hallintaa. Kansainvälisen vapaaehtoisohjelman johtaminen prosessina mahdollistaa hyvien käytäntöjen jakamisen eri ohjelmien kesken. Ajantasainen, totuudenmukainen ja vapaaehtoisen sitoutumista arvostava viestintä ja yhteydenpito, vapaaehtoisen henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta sekä hyvinvoinnista huolehtiminen, laadukas perehdytys ja ohjaus sekä vapaaehtoisen tekemän työn tulosten ja organisaation tavoitteiden yhtäläisyyden osoittaminen tukevat vapaaehtoista ja synnyttävät vapaaehtoisuudesta positiivisen mielikuvan.