Rakentamisen vastuukorjaustöiden kustannusten alentaminen
Häkli, Pauli (2017)
Häkli, Pauli
2017
Rakennustekniikka
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-03-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201703091129

Tiivistelmä
Vastuukorjauksien osuus rakennusprojektien kustannuksista on noin prosentin luokkaa kokonaiskustannuksista. Vastuukorjauksilla tarkoitetaan rakennuskohteen luovutuksen jälkeen tulevia urakoitsijan vastuunalaisia korjauksia. Urakoitsijan vastuu kestää 10 vuotta, mutta kaikki kyseisenä aikana tulleet viat eivät ole urakoitsijan vastuulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli alentaa YIT Rakennus Oy:n Tampereen ja Pohjanmaan yksikön vastuukorjauskustannuksia nyt ja tulevaisuudessa.
Tutkimusaineisto koostui kirjallisuusselvityksestä, yritykseltä saaduista vikalistoista ja kustannustiedoista sekä 12:sta teemahaastattelusta.
Vastuukorjausosasto koki ongelmallisena työmaa-aikaisen dokumentoinnin kohteista ja myös työmaan valmiudessa luovutuksessa on ollut parannettavaa. Suunnitelmissa oli ongelmia ja niiden korjaaminen jälkeenpäin on haastavaa, sillä kohteen ollessa valmis korjauksissa tulee huomioida asukkaat. Osaston työtavoissa oli myös parannettavaa. Syynä tähän oli toimistotöiden suuri osuus ja viikoittain vaihtuva työmäärää, joka tulisi tasata nykyistä paremmin.
Tutkimuksen tulokset pystyttiin jaottelemaan kolmeen ryhmään: työn suunnitteluun, tiedonhallintaan ja ennakointiin. Työn suunnitteluun vaikuttavia tuloksia olivat työajanseuranta sekä liukuva työaika ja työajansiirtäminen puoli tuntia myöhemmäksi. Tiedonhallintaa voidaan parantaa kehittämällä YIT Plus-palvelua ja ottamalla käyttöön väliaikainen reklamaatiorekisteri. Suunnitteluvirheitä pyritään välttämään suunnittelijoiden arvioinnin kautta. Myös materiaalitoimittajat ja aliurakoitsijat valitaan työmaan sekä vastuukorjaus-osaston arvioiden perusteella. Työmaan vastuuta pidentämällä vuosi- tai takuukorjausten alkuun saakka vähennetään luovutuksen jälkeisen vuoden aikana tulevia ongelmia, kun työmaa oppii ennakoimaan kyseiset ongelmat jo rakennusaikana.