Konsernistrategiasta kiinteistöosaston tukitoimintastrategiaksi – Toimintatutkimus strategiauudistuksesta
Luomaranta, Toni Markus (2016)
Luomaranta, Toni Markus
2016
Tuotantotalouden koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-06-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201605264150

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli kohdeyrityksessä toteutettava konsernistrategia- sekä liike-toimintastrategiauudistus, joka vaatii myös kiinteistöjohtamisen uudistumista. Kiinteistöomaisuuden suuri osuus taseessa ajaa kovenevassa taloustilanteessa parantamaan ja optimoimaan kiinteistöjen hallintaa. Samalla myös kontribuutiota liiketoiminnan tukemiseksi halutaan parantaa. Tutkimuksen käytännön työn tavoitteena oli tunnistaa sekä konsernistrategian että liiketoimintastrategioiden asettamat odotukset kiinteistöjohtamiseen, muotoilla näitä tukeva tämän hetken toimintaympäristöön sopiva kiinteistöstrategia ja antaa kiinteistöosaston henkilökunnalle syvempi käsitys konsernistrategiasta sekä oman työpanoksen suhteesta näiden strategiatavoitteiden edistämiseksi. Tieteellisen näkökulman tavoitteena oli selvittää kuinka alemman tason strategia muotoillaan ylempiä strategiatasoja tukevaksi. Nämä tavoitteet muotoiltiin kahdeksi tutkimuskysymykseksi: Millaisia vaatimuksia konsernistrategia kohdentaa kiinteistöille ja millainen strategia kiinteistöosastolle tehdään näissä olosuhteissa.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisenä käytännönläheisenä toimintatutkimuksena, jonka tausta-aineistona oli uusi konsernistrategia ja uudet liiketoimintastrategiat sekä vanhat kiinteistöosaston toimintaperiaatteet. Tutkimusaineistoa kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla, avoimella haastattelulla ja erikseen järjestetystä strategiaworkshopista, johon osallistui koko kiinteistöosaston henkilökunta. Käytännönläheisessä toimintatutkimuksessa pyrittiin saamaan aikaan muutosta, parempaa ymmärrystä omasta työstä sekä ottamaan teoreettiset viitekehykset osaksi tätä prosessia. Teoreettisiksi viitekehyksiksi valittiin keskeisimmät tutkimukset konsernistrategian ja kiinteistöstrategian kohdistamisesta.
Tutkimusaineiston analyysin tuloksena saatiin esille kiinteistöstrategialle asetetut tavoitteet, jotka voitiin jakaa neljään teemaan: Energiatehokkuus ja resurssitehokkuus, liikepaikkojen strateginen asemointi asiakasvalintojen mukaan, kustannussäästöt, tilatehokkuusprojektit ja tuottavuuden kasvattaminen sekä vastuullinen ja turvallinen rakentaminen. Samoin analyysin perusteella rakennettiin strategiaprosessi, jonka kautta kiinteistöstrategia saatiin ylempiä strategioita tukevaksi. Aineiston analyysi yhdistettiin kirjallisuuskatsauksen teoreettisten viitekehysten ja rakennetun strategiaprosessin avulla kiinteistöstrategiaksi. Uuden kiinteistöstrategian kolme pääaluetta ovat: Asiakas, portfoliojohtaminen ja kustannukset. Tulokset osallistuvat tieteelliseen keskusteluun kiinteistöstrategian muotoilusta tietyissä olosuhteissa sekä yleisemmin alemman tason strategian muotoilusta ylempien tasojen strategian tukemiseksi.