Vastaan- ja käyttöönottoprosessin kehittäminen
Viholainen, Leena (2016)
Viholainen, Leena
2016
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-01-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201512311869

Tiivistelmä
Rakennushankkeen tavoitteeksi asetetaan yleensä virheetön vastaanotto. Valitettavan usein sitä ei kuitenkaan saavuteta. Nykypäivän kiire ja tehokkuusvaatimukset sekä talotekniikan osuuden kasvaminen rakennushankkeissa ovat lisänneet vastaan- ja käyttöönottoprosessin haasteita. Viimeistään vastaanottotarkastuksen yhteydessä joudutaan usein toteamaan, että työt ovat kesken ja rakennuksen taloteknisiä järjestelmiä ei ole saatu toimimaan suunnitelmien mukaisesti. Rakennuksen käyttäjät eivät tällöin voi aloittaa toimintaansa tiloissa täyspainoisesti ja vastaanoton jälkeen suoritettavat korjaustyöt aiheuttavat turhia häiriöitä käyttäjien toimintaan. Myös urakoitsijoiden on huomattavasti hankalampaa suorittaa korjaustöitään jo käyttöönotetuissa tiloissa ja lisäksi ne aiheuttavat heille ylimääräisiä kustannuksia.
Diplomityön tarkoituksena on kehittää A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy:n vastaan -ja käyttöönottoprosessia. Työssä selvitetään miten yritys voisi toiminnallaan edesauttaa sitä, että rakennus olisi kaikilta osin valmis ja vastaanotettavissa vastaanottohetkellä. Yritys haluaa kehittää omia toimintatapojaan, jotta se pystyy palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin ja rakennushankkeissa saavutettaisiin laadukas lopputulos.
Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja, joiden avulla kerättiin tietoa rakennushankkeen eri osapuolilta vastaan- ja käyttöönottoprosessissa kokemistaan haasteista ja ongelmista. Osassa haastatteluja prosessia käsiteltiin myös kahden todellisen esimerkkikohteen Lielahtikeskuksen ja Insta E:n avulla. Haastattelutuloksia sekä yrityksen omia kokemuksia analysoimalla tehtiin kehitysehdotuksia mahdollisista toimista, joita A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy voisi toimintaansa sisällyttää. Kehitysehdotukset koskevat prosessin edellytyksien parantamista, nykyisen toiminnan tehostaminen sekä uusien toimenpiteiden tuomista prosessiin. Tämän kirjallisen tutkimuksen jälkeen kehitystoimenpiteitä tulisi testata myös käytännössä ja saada ne osaksi yrityksen normaalia projektitoimintaa.