Ohjekirja pientalotyömaan hankintatoimelle
Ahola, Jouni (2015)
Ahola, Jouni
2015
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201511251802

Tiivistelmä
Hankintatoimeen kohdistettavilla kehityspanostuksilla on valtava potentiaali ja sen vuoksi hankintaan panostaminen on jatkanut kasvuaan. Yrityksen kilpailukyky on vahvasti riippuvainen hankintatoimen, toimittajaverkoston ja toimitusketjujen kilpailukyvystä.
Tämän tutkimuksen päätavoitteena on tarkastella T2H Rakennus Oy:n hankintatoimen toimintatapoja ja löytää kehittämistä vaativille hankinnan osille toimivia ratkaisuja. Tavoitteena on löytää rakennusliikkeen hankintatoimen eniten kehittämistä tarvitseva osa-alue ja kehittää tarvittaessa sen avuksi tarpeellinen työkalu.
Tutkimus koostuu sekä teoriaosuudesta että empiirisestä osuudesta. Työn teoriaosuudessa selvitetään kirjallisuuskatsauksella pientalotyömaan hankintaprosessia. Lähdekirjallisuutena on käytetty pääasiassa rakennusalan hankintoihin liittyvää kirjallisuutta sekä internetistä löytynyttä aineistoa.
Empiirinen osuus koostuu hankintahenkilöstölle ja yrityksen johdolle suunnatuista haastattelukysymyksistä. Osiossa on esitetty myös tutkijan omia havaintoja kohdeyrityksen hankintatoimen toimintatavoista ja hankintaprosessista.
Tutkimuksessa korostetaan hankinnan merkitystä yrityksen taloudelliseen tulokseen. Hyvän taloudellisen tuloksen tekeminen vaatii hankkijalta pitkäjänteistä ja tarkkaa työtä.
Tutkimuksen tuloksena on ehdotus uudesta vastuunjakotaulukosta sekä hankinnan tarkastuslistoja pientalotyömaalle. Tarkastuslistat helpottavat urakan sisällön selvittämistä. Tutkimuksessa suositellaan tarkastuslistojen käyttöönottoa ja päivittämistä myös kerrostalotyömaiden hankintoihin.