Energiatehokkaan korjaamisen kannattavuus asuinkerrostalossa
Timola, Kalle (2015)
2015
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-12-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201511251782
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201511251782
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkasteltiin korjausrakentamisen yhteydessä toteutettavien energiatehokkuustoimenpiteiden kannattavuutta kiinteistönomistajan kannalta. Tutkimuksessa pyrittiin myös selvittämään, vaativatko nykyiset korjausrakentamisen energiatehokkuusmääräykset rakennushankkeeseen ryhtyvältä toimenpiteitä, jotka ovat taloudellisesta näkökulmasta kannattavuudeltaan heikompia.
Tutkimuksessa selvitettiin olemassa olevan 1960 – ja 1970 – luvuilla rakennetun asuinkerrostalokannan energiansäästöpotentiaalia. Aikakauden rakennusten energiatehokkuutta on mahdollista parantaa huomattavasti, kun rakennukset ja rakennusosat tulevat peruskorjausikään. Ensisijaisesti rakennuksia korjataan korjaustarpeen mukaisesti ja energiatehokkuustoimenpiteitä toteutetaan korjausten yhteydessä, mikäli se on mahdollista. Nykyiset korjausrakentamismääräykset kuitenkin pakottavat rakennushankkeeseen ryhtyvän parantamaan korjattavan rakennuksen energiatehokkuutta, mikäli se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollista. Tutkimuksen mukaan taloudellista kannattavuutta tulee arvioida muiden mahdollisten sijoituskohteiden perusteella.
Korjausmahdollisuuksia sovellettiin tapaustutkimuksessa todelliseen kohteeseen. Kohteesta vertailtiin kuuden erilaista korjaustoimenpidepaketin investointikustannuksia ja energiakustannussäästöjä. Energiansäästöjen arvioimiseksi lähtötilanteesta sekä korjausvaihtoehdoista laadittiin energiankulutusmallit. Korjausvaihtoehtojen vertailun perusteella voitiin arvioida energiatehokkaiden korjausten lisäinvestointien kannattavuutta. Kannattavuutta tarkasteltiin 30 vuoden elinkaaren aikana sisäisen korkokannan ja nettonykyarvon perusteella.
Tutkimuksen mukaan energiatehokkuuteen panostaminen korjaamisessa ei tuota riittävää tuottoastetta relevantilla tarkastelujaksolla. Kalliimpi ja energiatehokkaampi korjausvaihtoehto voi olla minimiremonttia kannattavampi, mutta suhteellinen kannattavuus riippuu enemmän vertailtavien korjausvaihtoehtojen elinkaarikustannuksista kuin eroista energiansäästöissä. Lisäinvestointien tuottoasteet olivat tutkimuksessa pienehköjä; noin 2 – 4 % luokkaa. Kannattavuuden lisäksi tutkimuksessa selvisi, että jo vähäinen korjaaminen voi täyttää korjausrakentamisen energiamääräysten vaatimukset eivätkä vaatimukset välttämättä edellytä kiinteistönomistajalta taloudellisesti mahdotonta korjausratkaisua.
Tutkimuksessa selvitettiin olemassa olevan 1960 – ja 1970 – luvuilla rakennetun asuinkerrostalokannan energiansäästöpotentiaalia. Aikakauden rakennusten energiatehokkuutta on mahdollista parantaa huomattavasti, kun rakennukset ja rakennusosat tulevat peruskorjausikään. Ensisijaisesti rakennuksia korjataan korjaustarpeen mukaisesti ja energiatehokkuustoimenpiteitä toteutetaan korjausten yhteydessä, mikäli se on mahdollista. Nykyiset korjausrakentamismääräykset kuitenkin pakottavat rakennushankkeeseen ryhtyvän parantamaan korjattavan rakennuksen energiatehokkuutta, mikäli se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollista. Tutkimuksen mukaan taloudellista kannattavuutta tulee arvioida muiden mahdollisten sijoituskohteiden perusteella.
Korjausmahdollisuuksia sovellettiin tapaustutkimuksessa todelliseen kohteeseen. Kohteesta vertailtiin kuuden erilaista korjaustoimenpidepaketin investointikustannuksia ja energiakustannussäästöjä. Energiansäästöjen arvioimiseksi lähtötilanteesta sekä korjausvaihtoehdoista laadittiin energiankulutusmallit. Korjausvaihtoehtojen vertailun perusteella voitiin arvioida energiatehokkaiden korjausten lisäinvestointien kannattavuutta. Kannattavuutta tarkasteltiin 30 vuoden elinkaaren aikana sisäisen korkokannan ja nettonykyarvon perusteella.
Tutkimuksen mukaan energiatehokkuuteen panostaminen korjaamisessa ei tuota riittävää tuottoastetta relevantilla tarkastelujaksolla. Kalliimpi ja energiatehokkaampi korjausvaihtoehto voi olla minimiremonttia kannattavampi, mutta suhteellinen kannattavuus riippuu enemmän vertailtavien korjausvaihtoehtojen elinkaarikustannuksista kuin eroista energiansäästöissä. Lisäinvestointien tuottoasteet olivat tutkimuksessa pienehköjä; noin 2 – 4 % luokkaa. Kannattavuuden lisäksi tutkimuksessa selvisi, että jo vähäinen korjaaminen voi täyttää korjausrakentamisen energiamääräysten vaatimukset eivätkä vaatimukset välttämättä edellytä kiinteistönomistajalta taloudellisesti mahdotonta korjausratkaisua.