Päiväkoti Taikametsä
Nukarinen, Anu (2015)
Nukarinen, Anu
2015
Arkkitehtuurin koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-09-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201508111511

Tiivistelmä
Diplomityöni aihe on päiväkotisuunnittelu. Työ jakautuu kahteen osuuteen, joista ensin tekemäni kirjallinen osuus on toiminut laatimani suunnitelman lähtökohtana.
Kirjalliseen osuuteen keräämääni aineiston avulla tavoitteena on selvittää millaisia ominaisuuksia hyvään fyysiseen varhaiskasvatusympäristöön liitetään. Tietoa aiheesta on haettu tutustumalla varhaiskasvatuksen tavoitteisiin, päiväkotien suunnitteluohjeisiin sekä koti- ja ulkomaiseen päiväkotiarkkitehtuuriin. Aineistossani keskeisiksi fyysisen varhaiskasvatusympäristön suunnittelua ohjaaviksi tavoitteiksi nousevat ympäristön terveellisyys, turvallisuus, kauneus, viihtyisyys ja eri tavoin ympäristön tarjoamiin toimintamahdollisuuksiin liittyvät seikat. Päiväkodin tilojen pääkäyttäjä, eli lapsi, on tärkeä suunnittelun lähtökohta niin päiväkodin sisä- kuin ulkotiloissa.
Työni toisessa osuudessa esitellään tekemäni suunnitelma päiväkodiksi Kotkaan Katariinan kaupunginosaan. Suunnitelma on laadittu päiväkotia varten 2014 kaavoitetulle tontille, mutta muuten hankkeeni on itse kehittelemäni ja täysin kuvitteellinen. Päiväkodin tilaohjelman ja tavoitteiden määrittelyssä olen työni kirjallisessa osuudessa esitellyn aineiston lisäksi hyödyntänyt muutamia todellisten päiväkotihankkeiden hankesuunnitelmia tilaohjelmineen.
Suunnittelemani rakennus, Päiväkoti Taikametsä, on kuusi ryhmää käsittävä päiväkoti laskennallisesti 126 lapsen tarpeisiin. Valitsemani rakennuspaikka ohjasi merkittävällä tavalla suunnittelemani rakennuksen muodonantoa johtaen ratkaisuun, jossa harjakattoinen kaareva rakennusmassa rajaa syliinsä suojaisan rinteeseen rajautuvan leikkipihan, johon lasten tilat avautuvat koko ulkoseinän mitalta korkein ikkunoin avaten näkymiä sekä tilasta tilaan että ulkoa sisään. Vastakohtana pihan puolen avoimuudelle rakennuksen kadunpuolelle katsovat julkisivut ovat muurimaisen suojaavat.
Päiväkodin tilasuunnittelulle asettamieni tavoitteiden lähtökohtana toimi diplomityöni kirjallista osuutta varten tekemäni taustatyö. Tavoitteeni oli suunnitella arkisesti toimiva, toimintamahdollisuuksiltaan monipuolinen ja lasten omaehtoista toimintoihin hakeutumista tukeva rakennus, jossa päiväkodin eri-ikäisille lapsille ja päiväkodin eri toiminnoille muodostuu erillisiksi alueikseen hahmottuvia vyöhykkeitä. Ratkaisuksi rakennuksen kaarevaa massaa on jaettu toimintasektoreihin, joiden sisällä erikoiset ja tunnelmiltaan erilaiset tilat ja niiden väliset näkö- ja kulkuyhteydet ovat suunnitelmani keskeisiä elementtejä. Rakennuksen keskisektoria on mahdollista hyödyntää iltakäyttöön soveltuvana lasten ja henkilökunnan tiloista erilliseksi toimintakokonaisuudekseen rajautuvana osana. The subject of this thesis is kindergarten architecture. In the litteral part of the thesis the objective is to find out how to design a good kindergarten and how kindergarten as a building is supposed to work. At first I briefly present what early childhood education objectives and kindergarten desingn manuals has to say about the subject, then I examine what kindergartens are like in Finland and abroad. Guidelines I found advice to design early education environments that are healthy, safe, beautiful, cozy and functional. The children and their needs are the most important starting point of the design.
In the second half of the thesis theory gathered in the first half is turned into practice. Based on the instructions and information I found I have designed a kindergarten building to the city of Kotka. In my project I have used an actual building site zoned for kidergarten purpose in 2014 but otherwise my project is fictional.
The building – Kindergarten Fairy Forest – is designed for six groups of children. The total amount on children can be up to 126. The building site inspired me to design a curved building that opens up towards the beautifull hill on the eastern part of the plot. My aim was to open views from inside to the courtyard and beyond and so the inner facades of building are mostly made of glass. On contrast to all the openness the outer facades of facing towards the streets are made of concrete.
In my project my main aim was to design a building that serves it daily purpose, contains a lot of opportunities and encourages the children to move around and make choices independently. I also found important to greate different zones inside the building based on the age of the children and the activities practiced on the area. As a solution I have divided the building into sectors consisting of different kinds of spaces, views and connections in between. The middle part of the building can be used if needed also outside the opening hours of the children’s daycare.
Kirjalliseen osuuteen keräämääni aineiston avulla tavoitteena on selvittää millaisia ominaisuuksia hyvään fyysiseen varhaiskasvatusympäristöön liitetään. Tietoa aiheesta on haettu tutustumalla varhaiskasvatuksen tavoitteisiin, päiväkotien suunnitteluohjeisiin sekä koti- ja ulkomaiseen päiväkotiarkkitehtuuriin. Aineistossani keskeisiksi fyysisen varhaiskasvatusympäristön suunnittelua ohjaaviksi tavoitteiksi nousevat ympäristön terveellisyys, turvallisuus, kauneus, viihtyisyys ja eri tavoin ympäristön tarjoamiin toimintamahdollisuuksiin liittyvät seikat. Päiväkodin tilojen pääkäyttäjä, eli lapsi, on tärkeä suunnittelun lähtökohta niin päiväkodin sisä- kuin ulkotiloissa.
Työni toisessa osuudessa esitellään tekemäni suunnitelma päiväkodiksi Kotkaan Katariinan kaupunginosaan. Suunnitelma on laadittu päiväkotia varten 2014 kaavoitetulle tontille, mutta muuten hankkeeni on itse kehittelemäni ja täysin kuvitteellinen. Päiväkodin tilaohjelman ja tavoitteiden määrittelyssä olen työni kirjallisessa osuudessa esitellyn aineiston lisäksi hyödyntänyt muutamia todellisten päiväkotihankkeiden hankesuunnitelmia tilaohjelmineen.
Suunnittelemani rakennus, Päiväkoti Taikametsä, on kuusi ryhmää käsittävä päiväkoti laskennallisesti 126 lapsen tarpeisiin. Valitsemani rakennuspaikka ohjasi merkittävällä tavalla suunnittelemani rakennuksen muodonantoa johtaen ratkaisuun, jossa harjakattoinen kaareva rakennusmassa rajaa syliinsä suojaisan rinteeseen rajautuvan leikkipihan, johon lasten tilat avautuvat koko ulkoseinän mitalta korkein ikkunoin avaten näkymiä sekä tilasta tilaan että ulkoa sisään. Vastakohtana pihan puolen avoimuudelle rakennuksen kadunpuolelle katsovat julkisivut ovat muurimaisen suojaavat.
Päiväkodin tilasuunnittelulle asettamieni tavoitteiden lähtökohtana toimi diplomityöni kirjallista osuutta varten tekemäni taustatyö. Tavoitteeni oli suunnitella arkisesti toimiva, toimintamahdollisuuksiltaan monipuolinen ja lasten omaehtoista toimintoihin hakeutumista tukeva rakennus, jossa päiväkodin eri-ikäisille lapsille ja päiväkodin eri toiminnoille muodostuu erillisiksi alueikseen hahmottuvia vyöhykkeitä. Ratkaisuksi rakennuksen kaarevaa massaa on jaettu toimintasektoreihin, joiden sisällä erikoiset ja tunnelmiltaan erilaiset tilat ja niiden väliset näkö- ja kulkuyhteydet ovat suunnitelmani keskeisiä elementtejä. Rakennuksen keskisektoria on mahdollista hyödyntää iltakäyttöön soveltuvana lasten ja henkilökunnan tiloista erilliseksi toimintakokonaisuudekseen rajautuvana osana.