Kriittisten laitteiden tarkastusohjeiden laatiminen kemianteollisuuden laitokselle
Puhakka, Timo (2015)
Puhakka, Timo
2015
Konetekniikan koulutusohjelma
Teknisten tieteiden tiedekunta - Faculty of Engineering Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201505201378

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena on laatia riskianalyyseihin pohjautuvien kriittisten laitteiden tarkastusohjeet ja -listat kemianteollisuuden laitokselle, Äänekoskella sijaitsevalle CP Kelco Oy:n tehtaalle. Tarkastuslistojen tavoite on olla lyhyitä muistisanalistoja helpottamaan ja yhtenäistämään laitetarkastajien työtä tarkastuskierroksilla. Tarkastuslistoja laajempien tarkastusohjeiden tavoitteena on toimia tarkastuslistoja täydentävänä, yksityiskohtaisempana vaihe vaiheelta etenevänä tarkastusohjeena. Ohjeita on tarkoitus hyödyntää uusien tarkastajien perehdyttämisessä sekä tarkastajien toimintatapojen yhtenäistämisessä.
Riskianalyysinä käytetään vika- ja vaikutusanalyysiä, jonka pohjalta havaituille riskeille muodostetaan selkeät ja loogisessa järjestyksessä etenevät ohjeet vaiheittain tapahtuvaan kriittisen laitteen tarkastamiseen, havaintojen kirjaamiseen ja mahdollisesti tarvittavien toimenpiteiden järjestämiseen. Tarkastuslistojen ja -ohjeiden laatimisessa on hyödynnetty standardeja ja muita ohjeiden tekemistä hyvin tukevia lähteitä.
Tutkimuksen tuloksena laadittiin riskianalyysit, tarkastuslistat sekä tarkastusohjeet 13 kriittiselle laitteelle, joista tässä tutkimuksessa esitellään kolme laiteryhmää: käsisammuttimet, hätäsuihkut ja vuotoaltaat. Näille laitteille esitetään yksityiskohtaisesti koko projektiketju riskianalyysien laatimisesta tarkastusohjeisiin. Lisäksi tuloksissa on käsitelty näiden laitteiden riskianalyysien havainnot, esitelty tarkastuslistat sekä tarkastusohjeet.
Tuloksia pystyvät hyödyntämään muutkin kuin CP Kelco, sillä tutkimus on laadittu yleisesti kemianteollisuuden laitoksiin sopivaksi. Tutkimustulosten avulla laitetarkastajien perehdyttäminen yhtenäistyy ja tehostuu. Kaikkia saatuja tuloksia kannattaa täydentää myöhemmin tarkastajien ja muun henkilöstön tekemillä uusilla riski- ja vikahavainnoilla. Lisäksi tämä tutkimus opastaa kaikki työvaiheet riskianalyysien tekemiseen kohderajauksista analyyseihin, sekä analyysien tuloksiin pohjautuvien tarkastuslistojen ja -ohjeiden laatimiseen. The aim of this study is to establish risk analysis based on inspection instructions and inspection check lists for critical equipment in a chemical industry plant for a factory of CP Kelco Ltd. located in Äänekoski. The check lists function as short word lists to facilitate and harmonize the work of inspectors in the equipment inspection rounds. The inspection instructions are more comprehensive than check lists, and their aim is to serve check lists as a complementary, more detailed step-by-step progressive inspection guide. The inspection instructions take advantage of the orientation of new inspectors, and harmonize their practices.
The used risk analysis method is failure and impact analysis, which is based on identifying risks. The method produces logical sequence step instructions for checking critical equipment, recording observations and organizing measures that might be necessary. One uses standards and other supportive sources when preparing the check lists and inspection instructions.
As a result of the study, risk analyzes, check lists, and inspection instructions for 13 critical devices were formed. In this study, they are grouped into three groups of equipment: portable fire extinguishers, emergency showers, and leak pools. The entire project chain from drafting risk analyzes to inspection instructions is shown for these devices. In addition, presented for these devices are risk analysis findings, check lists, and inspection instructions.
The results are usable by other companies besides CP Kelco as the study has been prepared in a general chemical industry plant. The study helps in device inspectors' orientation, making it more harmonized and effective. It is beneficial to complete all results with new observations by inspectors and other staff about risks and failures. Furthermore, this study will guide the preparation of all phases based on the steps in the risk analysis process from target cropping to analyzes. Also, it will help in making check lists and inspection instructions based on the conclusions and results of the risk analyzes.
Riskianalyysinä käytetään vika- ja vaikutusanalyysiä, jonka pohjalta havaituille riskeille muodostetaan selkeät ja loogisessa järjestyksessä etenevät ohjeet vaiheittain tapahtuvaan kriittisen laitteen tarkastamiseen, havaintojen kirjaamiseen ja mahdollisesti tarvittavien toimenpiteiden järjestämiseen. Tarkastuslistojen ja -ohjeiden laatimisessa on hyödynnetty standardeja ja muita ohjeiden tekemistä hyvin tukevia lähteitä.
Tutkimuksen tuloksena laadittiin riskianalyysit, tarkastuslistat sekä tarkastusohjeet 13 kriittiselle laitteelle, joista tässä tutkimuksessa esitellään kolme laiteryhmää: käsisammuttimet, hätäsuihkut ja vuotoaltaat. Näille laitteille esitetään yksityiskohtaisesti koko projektiketju riskianalyysien laatimisesta tarkastusohjeisiin. Lisäksi tuloksissa on käsitelty näiden laitteiden riskianalyysien havainnot, esitelty tarkastuslistat sekä tarkastusohjeet.
Tuloksia pystyvät hyödyntämään muutkin kuin CP Kelco, sillä tutkimus on laadittu yleisesti kemianteollisuuden laitoksiin sopivaksi. Tutkimustulosten avulla laitetarkastajien perehdyttäminen yhtenäistyy ja tehostuu. Kaikkia saatuja tuloksia kannattaa täydentää myöhemmin tarkastajien ja muun henkilöstön tekemillä uusilla riski- ja vikahavainnoilla. Lisäksi tämä tutkimus opastaa kaikki työvaiheet riskianalyysien tekemiseen kohderajauksista analyyseihin, sekä analyysien tuloksiin pohjautuvien tarkastuslistojen ja -ohjeiden laatimiseen.