Sään vaikutus kysyntään päivittäistavarakaupan toimitusketjussa
Heiniemi, Mikko (2015)
Heiniemi, Mikko
2015
Tuotantotalouden koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201505201360

Tiivistelmä
Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, minkä tyyppisillä tuoteryhmillä säätila vaikuttaa kuluttajakysyntään. Toisena tavoitteena oli selvittää, onko tällaisten tuoteryhmien kysynnän vaihtelu suurempaa toimitusketjun ylävirrassa, eli esiintyykö toimitusketjussa bullwhip-ilmiötä. Tutkimuksen kohteena oli päivittäistavarakaupan toimitusketju, josta tarkasteluun rajattiin jälleenmyyjän ja hankintayhtiön muodostama osuus. Tutkimuksessa säätilan mittariksi valittiin päivän ylin lämpötila ja havaintopaikaksi valittiin Tampere. Lämpötiladata oli peräisin Ilmatieteen laitoksen avoimesta palvelusta ja myyntidata hankintayhtiön tietojärjestelmistä. Sään vaikutusta myyntiin selvitettiin laskemalla lämpötilan ja tuoteryhmien jälleenmyyjän myynnin yhteisvaihtelulle korrelaatiokertoimet. Kysynnän vaihtelu selvitettiin laskemalla arvo bullwhip-ilmiön voimakkuudelle.
Työn tuloksena tunnistettiin tuoteryhmiä, joilla esiintyy merkittävän suurta lineaarista riippuvuutta. Lisätarkastelussa kuitenkin havaittiin, että myynnin ja lämpötilan yhteisvaihtelu ei aina ollut lineaarista. Näin ollen vain lineaarista riippuvuutta kuvaava korrelaatio ei kaikkien tuoteryhmien osalta antanut parasta mahdollista kuvaa riippuvuuden voimakkuudesta. Tuloksista löytyi sekä ennalta oletettuja tuoteryhmiä että aiemmin tunnistamattomia yhteyksiä. Tarkastelun perusteella jatkotarkasteluun valittiin joukko tuoteryhmiä. Bullwhip-ilmiötä havaittiin lähes kaikissa tuoteryhmissä, mutta sen voimakkuus vaihteli merkittävästi. Laskettujen arvojen ja kuvaajien tarkastelun perusteella voitiin todeta, että kysynnän vaihtelu on yleisesti suurempaa hankintayhtiöllä kuin jälleenmyyjällä. Tarkastelun perusteella ei kuitenkaan voitu tehdä johtopäätöstä siitä, että juuri sää olisi vaikuttanut bullwhip-ilmiöön. Työssä todettiin, että myyntiin vaikutti useita tekijöitä, eikä syy-seuraussuhteita lämpötilan ja myynnin välille voitu muodostaa.
Tulosten perusteella todettiin, että sään vaikutusten arviointi tuotteiden kysynnän ennustamisen yhteydessä voi parantaa selvästi ennustetarkkuutta. Toimitusketjun toimijoille suositeltiin tämän tutkimuksen perusteella historiadatan tarkempaa analysointia, jotta tätä voidaan käyttää ennustamisen tukena. Tuotteille, joiden kysyntään sää vaikuttaa, suositeltiin sellaisia toimitusketjun strategioita, jotka ottavat huomioon kysynnän epävarmuuden. Toimitusketjun osapuolille suositeltiin myös yhteistyömallia, jossa kyseessä olevien tuotteiden osalta sovitaan yhdessä täydennyssuunnitelma, laaditaan kysyntäennusteet sääennusteiden avulla ja tämän pohjalta laaditaan toimitusennuste.