Ohjelmistoyrityksen myynti- ja kehitysosaston välisen tiedon jakamisen kehittäminen
Kouri, Hanna (2015)
Kouri, Hanna
2015
Tietojohtamisen koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-05-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201504221197

Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena oli ohjelmistoyrityksen myynti- ja kehitysosaston välisen tiedon jakamisen kehittäminen. Työn tarkoitus oli selvittää mikä on osastojen välisen tiedon jakamisen nykytila ja miten tiedon jakamista voitaisiin mahdollisesti parantaa entisestään. Tavoitteena oli antaa kohdeyritykselle konkreettisia kehitysehdotuksia tiedon jakamisen parantamiseksi.
Työ muodostuu kirjallisuuskatsauksesta sekä tapaustutkimuksena toteutetusta empiirisestä osasta. Kirjallisuuskatsauksessa selvitetään tiedon ulottuvuuksia ja tiedon jakamista yrityksissä. Lisäksi perehdytään ohjelmistoliiketoiminnan erityispiirteisiin tiedon jakamisen näkökulmasta sekä ohjelmistoyrityksen myynti- ja kehitysosaston väliseen viestintään ja yhteistyöhön. Empiirisessä osassa tutkimusaineistoa kerättiin kohdeyrityksen työntekijöiden haastatteluiden avulla sekä kohdeyrityksen toimintaa havainnoimalla. Kerätyn aineiston analysoinnissa hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Tutkimuksen tuloksena kuvattiin kohdeyrityksen myynti- ja kehitysosaston välisen tiedon jakamisen nykytila. Selvitettiin mitkä ovat osastojen tietotarpeet toisiaan kohtaan, miten yrityksessä tällä hetkellä jaetaan, hankitaan ja tallennetaan tietoa sekä mitkä tekijät mahdollisesti estävät tiedon jakamista osastojen välillä. Tämän pohjalta annettiin toimenpide-ehdotuksia tiedon jakamisen kehittämiseksi.
Tiedon jakaminen myynti- ja kehitysosaston välillä nähtiin tärkeäksi oman työn kannalta kaikkien haastateltavien mukaan. Kohdeyrityksen osastojen välinen viestintä on analysoinnin perusteella sujuvaa, mutta pientä kehitettävää löytyy useammastakin alueesta. Annetut toimenpide-ehdotukset jakaantuivat osaamispankin luomiseen, palaveri käytäntöjen kehittämiseen, dokumentoinnin parantamiseen, SharePointin hyödyntämiseen, tiedon jakamiseen liittyvän ohjeistuksen kehittämiseen sekä henkilöstön motivoimiseen.