Terveen talon sisäilmastovaatimukset hankesuunnitteluvaiheessa
Kuosku, Arto (2015)
Kuosku, Arto
2015
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-04-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201503231142

Tiivistelmä
Ihmiset viettävät nykyaikana 90 % ajastaan sisätiloissa. Ei ole samantekevää millaiset olosuhteet sisäilmastossamme vallitsevat, sillä niillä on suuri merkitys yleisen hyvinvointimme ja viihtyvyytemme kannalta. Uusissakin rakennuksissa voi esiintyä huonosta sisäilmastosta aiheutuvia haittoja, minkä johdosta tilojen suunniteltu käyttöönotto voi pahimmassa tapauksessa estyä. Tyypillisimmät valitukset liittyvät ilmanvaihdon toimintaan, ylilämpenemiseen tai oireisiin, joiden epäillään aiheutuvan rakennuksen sisäilmasta. Sisäilmastoon ja sisäilman laatuun liittyvien ongelmien välttämiseksi sekä terveellisten rakennusten tuottamiseen on 2000-luvun alkupuolella kehitetty erityiset Terve talo-periaatteet ja kriteerit, jotka ovat olleet ajansaatossa käytössä vaihtelevasti.
Terve talo-asioilla tarkoitetaan kaikkia lämpö- ja kosteustekniseen toimintaan ja sisäilmastoon liittyviä tekijöitä, joilla on vaikutusta rakennuksessa toimivien käyttäjien viihtyvyyteen, terveyteen ja oireiluun sekä työn tuottavuuteen. Terve talo-kohteissa pyritään määräysten minimitasoa parempaan kosteudenhallinnan ja puhtaudenhallinnan tasoon sekä viihtyisämpään, käyttäjiä miellyttävään sisäilmaston laatuun. Terveessä talossa ei ole hometta tai kosteusongelmia.
Tärkeä osa Terveen talon kriteereitä on hankkeen alkuvaiheessa tehty tavoitteiden asettaminen rakennushankkeen sisäilmaston eri tekijöille, suunnittelulle, työmaalle ja teknisille järjestelmille. Tavoitteet perustuvat pääasiassa Sisäilmayhdistyksen Sisäilmastoluokituksen ohjeisiin ja tavoitearvoihin. Hankkeen edetessä alkuvaiheessa asetetut tavoitteet tarkentuvat varsinaisiksi suunnitteluarvoiksi ja lopulta rakenteiksi sekä teknisiksi järjestelmiksi.
Tässä työssä tutkittiin, mitä Terveen talon hankesuunnitteluvaiheessa asetettavat sisäilmastovaatimukset ja tavoitteet tarkoittavat käytännössä. Samalla selvitettiin, mitkä tekijät varsinaisesti vaikuttavat terveelliseen sisäilmastoon ja miten nämä vaatimukset voitaisiin selkeästi esittää. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat sellaiset rakennustyypit, joissa ihmiset joko asuvat tai oleskelevat pidempiaikaisesti. Tutkimuksen painopiste oli kuitenkin vaativimmissa hankkeissa, kuten toimisto- ja sairaalakohteissa.
Kirjallisuuslähteinä käytettiin alan oppikirjoja, RT-kortteja, Sisäilmayhdistyksen oppaita, standardeja, tutkimusraportteja sekä uusimpia alan julkaisuja. Lisäksi aineistoa täydennettiin haastatteluilla. Lopputuotteena laadittiin tilaajayrityksen käyttöön monipuolinen työkalu, johon tärkeimmät sisäilmastovaatimukset ovat koottuna. Työkalua tullaan myös käyttämään osana yrityksen uutta palvelua.
Keskeisimmät asiat hyvän sisäilmaston kannalta ovat ylilämpenemisen hallinta, riittävä ilmanvaihto ja ilman suodatus sekä vähäpäästöisten M1-luokan materiaalien käyttö. Lisäksi oleellisia asioita ovat valmiin rakennuksen pintojen ja IV-järjestelmän puhtaus sekä onnistunut työnaikainen kosteudenhallinta. Kosteus- ja homeongelmien välttämiseksi rakennuksessa on oltava tiiviit sekä kosteusteknisesti toimivat rakenteet ja rakennusta tulee käyttää ja huoltaa oikein.