Rakennuttamistoiminnan kehittäminen
Pälvimäki, Joonas Antero (2015)
Pälvimäki, Joonas Antero
2015
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2015-03-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201502181099

Tiivistelmä
Yritysten toimintaa ohjaa yrityksen oma toimintajärjestelmä, jonka tehtävä on antaa työntekijöille lähtökohdat yrityksen liiketoiminnan toteuttamiseksi. Yhtenäisen toiminnan edellytyksenä on, että työntekijät toimivat yrityksen toimintajärjestelmän mukaisesti. Järjestelmän tulee olla selkeästi määritetty ja sellaisessa muodossa esitetty, että sen mukaisesti voidaan toimia.
Rakennuttamistoiminta määritellään projektitoiminnaksi, jossa suurimman vastuun projektin johtamisesta ja organisoinnista kantaa projektipäällikkö. Rakennuttamisprojekti koostuu eri vaiheista, jotka sisältävät monia erilaisia tehtäviä, joiden suorittaminen vastuullisesti on lopputuloksen kannalta merkittävää. Rakennusalalla on julkaistu yleisiä tehtäväluetteloita hankkeeseen osallistuvien toimijoiden tehtäväkenttien selkeyttämiseksi. Myös hankkeiden johtamiseen ja rakennuttamiseen on julkaistu oma tehtäväluettelo, jossa on listattu tehtävät, joissa rakennushankkeen tilaaja tarvitsee rakennuttamisen asiantuntemusta.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on kehittää Suomen Talokeskus Oy:n toimintajärjestelmää rakennuttamistoiminnan osalta. Yrityksessä on todettu, että nykyinen toimintajärjestelmä kaipaa juuri hankkeiden läpivientiä yhtenäistäviä ohjeistuksia. Tutkimus liittyy kohdeyrityksessä meneillään olevaan rakentamisen tiedonhallinnan kehitysprojektiin, johon on oleellisena osana liitetty erilaisten asiakirjojen ja dokumenttien päivittäminen.
Työn alussa määritettiin kirjallisuuden avulla nykyaikaisen toimintajärjestelmän pääperiaatteet sekä lähtökohdat sen kehitykselle. Toimintajärjestelmien käsittelyn jälkeen perehdyttiin projektityöskentelyn ominaisuuksiin sekä sen kehittämisen kannalta oleellisiin toimintoihin. Rakennuttamistoimintaa käsiteltiin työssä kirjallisuuden sekä rakennusalan yleisten ohjeistuksien ja määräysten kautta. Lisäksi aikaisemman tutkimustiedon pohjalta löydettiin rakennuttamiseen liittyviä tärkeitä asioita, jotka tulee huomioida tulevaisuuden kehitystoiminnassa. Teoriapohjan avulla muodostettiin toimintajärjestelmän kehityksen prosessi, johon yritys voi myös jatkossa perustaa rakennuttamistoiminnan kehitystyön.
Työn tuloksena yritykselle kehitettiin rakennuttamisen tehtävätaulukkosovellus, johon määritettiin tehtäväkohtaiset suoritusvastuut. Lisäksi työssä päivitettiin yrityksen rakennuttamiseen oleellisesti liittyvät asiakirjat, urakkaohjelma ja työturvallisuusasiakirja. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä design-tutkimusta että haastatteluja. Tutkimusta varten yrityksen johtohenkilöistä koottiin asiantuntijatyöryhmä, minkä avulla tulokset saatiin kohdistumaan yrityksen tarpeita vastaaviksi. Tutkimuksessa annettiin myös kehitysehdotuksia tulevaisuuden toimintaa ajatellen.