Tontinluovutuskilpailuiden energia- ja hiilijalanjälkikriteereiden kehittäminen
Sarapää, Niko (2014)
Sarapää, Niko
2014
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Talouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-08-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201408211383

Tiivistelmä
Tutkimuksen päätavoite on kehittää Tampereen kaupungin tontinluovutuskilpailuiden kilpailuohjelmassa olleita energiatehokkuuteen ja hiilijalanjälkeen liittyviä sanallisia sekä laskennallisia kriteereitä. Lähtökohta tutkimukselle on, että aikaisemmin käytössä olleet kriteerit on koettu haastaviksi. Kirjallisuuden avulla tutkimuksessa selvitetään keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat rakennuksen energiatehokkuuteen ja hiilijalanjälkeen. Teemahaastatteluilla tutkimuksessa selvitetään, mitä eri osapuolien näkökulmasta on kriteereiden laadinnassa ja arvioinnissa huomioitava. Tämän lisäksi tutkimuksessa käydään läpi rakennusalan suunnittelukilpailuissa käytettyjä energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden arviointimenettelyjä.
Rakennuksen hiilijalanjäljestä muodostuu noin 70 – 80 % käytönajan energiankulutuksesta ja 20 – 30 % rakentamisvaiheesta. Rakennusten hiilijalanjäljen ja energiatehokkuuden arvioinnissa teknisen suorituskyvyn ohella muita tärkeitä huomioitavia tekijöitä ovat muun muassa käyttäjälähtöinen suunnittelu, rakennuksen pitkää elinkaarta edistävät ratkaisut, rakentamisen laatu, käyttäjien kuluttajatottumukset sekä käyttö- ja tilatehokkuus. Tontinluovutuskilpailuissa energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden arviointi on haasteellista. Haaste muodostuu kilpailuprosessista. Suunnitelmat ovat kilpailuvaiheessa tyypillisesti vielä karkeita luonnoksia, jotka kehittyvät oleellisesti jatkosuunnittelussa. Lisäksi on huomioitava, että tontinluovutuskilpailut ovat työläitä prosesseja sekä kaupungille että rakennusliikkeille.
Tulosten mukaan kilpailuohjelmassa on selkeämmin käytävä ilmi, mitä kohteelta aidosti halutaan ja miten energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä arvioidaan. Hiilijalanjäljen laskenta on kilpailuissa koettu haastavaksi, koska lähtötiedot ovat kilpailuvaiheessa vielä karkeita. Vastaavasti E-luku vaikuttaa laskentateknisesti käyttökelpoiselta mittarilta ainakin tavanomaisissa kohteissa. Useassa läpikäydyssä rakennusalan suunnittelukilpailussa keskeisimmiksi arviointikriteereiksi on nähty E-luku ja maanpäällisten päärakenteiden hiilijalanjälki. Arviointi on monessa kilpailussa perustunut joko tietojen asiantuntijatarkistukseen tai laskelmien teosta on vastannut ulkopuolinen taho. Tontinluovutuskilpailuissa tulosten luotettavuutta on myös varmennettu sitomalla kilpailuvaiheessa esitetyt ratkaisut tontinluovutusehtoihin.
Ratkaisuvaihtoehdoksi tavanomaiselle uudiskohteelle esitetään mallia, jossa rakennusliikkeet ilmoittavat E-lukutavoitteen perusteluineen, johon jatkosuunnitteluprosessi aikanaan tähtää. Lisäksi voidaan kysyä E-luvusta saatavat ostoenergian kulutukset. Tarvittaessa nämä voidaan vielä kertoa kuntakohtaisilla energiamuotokertoimilla. Ehdotetussa mallissa osallistujilla on myös mahdollisuus esittää sanallisesti kuvattavia ratkaisuja, jotka tukevat rakennuksen elinkaaren vähähiilisyyttä. Kriteerit on kuitenkin räätälöitävä aina kohdekohtaisesti huomioiden kohteen ominaisuudet sekä energia- ja hiilikriteereiden painoarvo. Arviointityö on helpompaa, jos esitetyt laskelmat ja ratkaisut voidaan ainakin soveltuvin osin liittää tontinluovutusehtoihin.