Tuotantoprosessin materiaalivirtojen kehittäminen
Ruotsala, Tuukka (2013)
Ruotsala, Tuukka
2013
Master's Degree Programme in Business and Technology
Tuotantotalouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-12-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201312201531

Tiivistelmä
Tässä työssä tutkittiin tuotantosolujen materiaalitäydennystä elektroniikka-alan case-yrityksessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli parantaa uuden lanseerausvaiheessa olleen tuotteen tuotannon joustavuutta ja pienentää yksikkökustannuksia tehostamalla sen valmistuksen sisälogistisia materiaalivirtoja. Vertailu- ja lähtökohtana oli jo pitkään tuotetun vanhan tuotteen valmistusprosessin nykytila. Tutkimuksen painopiste oli keskusvaraston ja tuotantosolun välisissä materiaali- ja informaatiovirroissa. Muut tutkitut virrat olivat alikokoonpanolinjan ja solun sekä solun ja pakkaamon välillä.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti: Kokonaiskuvan saamiseksi sekä tarpeiden kartoittamiseksi tehtiin 21 avainhenkilöhaastattelua, materiaalitäydennystä havainnoitiin kuusi kertaa, täydennysprosessista tehtiin kolme kvantitatiivista mittausta tutkimuksen eri vaiheissa sekä toimintatutkimuksena luotiin e-kanban-konsepti, jota testattiin käytännössä vanhan tuotteen täydennysprosessilla. Empiirisen tutkimuksen ohella tehtiin akateeminen kirjallisuusselvitys, jolla vastattiin tieteelliseen tutkimusongelmaan koskien tiedon tarvetta nykyaikaisten materiaalin hallinnan kehitystapojen soveltamisesta korkean teknologian elektroniikkatuotteiden soluvalmistusympäristössä.
Vanhan tuotteen valmistusprosessia analysoitaessa havaittiin sen sisältävän huomattavia määriä hukkaa. Tutkimuksen tuloksena tuotannon ja logistiikan rajapintaa kehitettiin: Materiaalinkäsittelyä sisältäviä työvaiheita siirrettiin solujen operaattoreilta keräilijöille, mikä vapautti resursseja arvoa tuottavaan työhön. Vakioimalla materiaalitäydennyksen työvaiheita sekä ottamalla käyttöön sähköinen e-kanban-tilausjärjestelmä täydennyskierroksen kestoaika lyheni 27%, vaikka keräilijöiden työmäärä samalla kasvoi. Perustuen vanhan tuotteen prosessien kehittämisestä saatuihin kokemuksiin luotiin uudelle tuotteelle moderni e-kanbaniin pohjautuva täydennyskonsepti. Lisäksi tutkittiin, mitä hyötujä voidaan saada palkkaamalla tuotannonalainen materiaalinkäsittelijä ja hajauttamalla uuden tuotteen komponentit pois keskusvarastosta lähelle soluja.
Materiaalitäydennyksen sähköistäminen oli case-yrityksessä ennakkoluuloton kokeilu, joka tutkimustuloksiin pohjautuen onnistui. Se toimi myös pelinavauksena ollen ensimmäinen askel matkalla kohti uuden tuotteen lean-optimoitua toimitusketjua.