Allianssimalli liikenteen infrahankkeen toteutusmuotona
Takamaa, Jussi (2013)
Takamaa, Jussi
2013
Rakennustekniikan koulutusohjelma
Tuotantotalouden ja rakentamisen tiedekunta - Faculty of Business and Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-12-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201312191519

Tiivistelmä
Liikennevirasto on käynnistänyt Suomessa kaksi pilottihanketta, jotka toteutetaan yhteistyöhön ja avoimuuteen perustuvalla allianssimallilla. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa suureen suosioon noussut allianssi on toteutusmuoto, jossa tilaaja, suunnittelija ja urakoitsija muodostavat yhteisen projektiorganisaation, joka toteuttaa hanketta yhteisillä tavoitteilla ja avoimuuden periaatetta noudattaen ja jossa osapuolet jakavat sekä negatiivisia että positiivisia riskejä yhteisesti. Allianssimallille on asetettu tavoitteiksi rakennusalan tuottavuuden parantuminen, rakentamisen toimintakulttuurin muuttaminen avoimempaan ja luottamukseen perustuvaan toimintatapaan, innovatiivisuuden ja osaamisen kehittyminen sekä hankkeen tuottaminen nopeammin, laadukkaammin ja edullisemmin.
Työssä tutkittiin allianssimallia liikenteen infrahankkeiden toteutusmuotona. Raportin alkuosassa tehdään kirjallisuuskatsaus allianssimallin toiminnan periaatteisiin sekä kuvataan allianssimallille vakiintuneet käytännöt Suomalaisissa liikenteen infrahankkeissa. Toisessa osassa tarkastellaan allianssimallille asetettujen tavoitteiden toteutumista ensimmäisissä allianssihankkeissa. Kokemuksia on kerätty haastattelemalla Lielahti-Kokemäki-allianssihankkeessa ja Tampereen Rantatunnelin allianssissa mukana olevia henkilöitä sekä tilaajan että palveluntuottajien organisaatioista. Haastatteluilla keskityttiin selvittämään miten allianssimalli on vaikuttanut osapuolten välisen luottamuksen kehittymiseen, sekä miten malli vaikuttaa innovatiivisuuteen ja osaamisen kehittymiseen.
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että ensimmäisistä allianssihankkeista on saatu positiivisia kokemuksia sekä luottamuksen kehittymisen että innovaatioiden ja osaamisen osalta. Merkittävimpinä tekijöinä luottamuksen kehittymisessä ja innovoinnin parantumisessa on koettu tiivis yhteistyö osapuolten välillä, sekä yhteiset tavoitteet, joita ohjaa allianssin kaupallinen malli.
Vaikka ensimmäiset allianssihankkeet ovat tutkimushetkellä vielä käynnissä, voidaan rohkaisevien kokemusten perusteella todeta, että allianssi soveltuu toteutusmuodoksi myös Suomessa. Nykyisen kaltaisena malli soveltuu parhaiten hankkeisiin, joissa on paljon epävarmuutta ja kompleksisuutta, mutta joille voidaan asettaa selkeät toiminnalliset tavoitteet.