Lapset ja rakennettu ympäristö, Ilmajoen seurakunnan lapsityöntilat

Abstract

Lapsi on olento, joka vasta opettelee ympäristönsä rakenteita ja toimintatapoja. Näihin rakenteisiin sisältyvät sekä konkreettinen ympäristö sekä ympäristössä esiintyvät suhteet eri tahojen välillä. Oppiessaan lapsi omaksuu tapoja ja käsityksiä, jotka saattavat olla hyvinkin pysyviä. Näin nykyisten sukupolvien tapoja ja asenteita kannetaan yhä eteenpäin. On kuitenkin kyseenalaistettava, mitä asioita lapsille halutaan opettaa, ja millainen kuva maailmasta halutaan antaa. Lapsen mahdollisuudet omassa ympäristössään toimimiseen ja ympäristönsä muokkaamiseen vaihtelevat suuresti. Valitettavasti erot syntyvät usein maaseutu-, lähiö- ja kaupunkiasumisen välillä. Suurimpia haasteita tällä hetkellä on luoda kaupunkiympäristöä, joka antaa lapselle monipuoliseti tarjoumia ja on myös lapsen muokattavissa. Tämä ei ole yksinkertainen haaste, sillä erilaiset rakentamiseen ja tiloihin liittyvät määräykset rajoittavat ympäristön muokkaamista lapsia innostavaksi. On siis etsittävä rajaa, mikä opettaa lapselle vastuuta itsestään ja ympäristöstään ja mikä taas on yleisen turvallisuuden vuoksi tehtävä määräyksien voimin. Myös tarjoumien laatu vaikuttaa lapsen kiinnostuksen määrään. Valmiiksi luodut mahdollisuudet usein syövät lapsen mielenkiintoa, joten tarjoumien tulisi lähinnä luoda lapselle mahdollisuus oman mielikuvituksensa avulla kokeilla ja oppia ympäristöstään. Tätä tavoittelee myös Reggio Emilia suuntaus, jossa lasten tulee omien havaintojensa avulla oppia ja luoda omat tapansa käsittää maailma. Ympäristön muodostaminen ei ole eksakti tiede, joten emme koskaan pysty luomaan optimaalia ympäristöä tai rakennusta lapsille tai muullekaan ryhmälle. Tämä ei ole mahdollista senkään vuoksi, että jokainen yksilö, kulttuuri ja sidosryhmä on erilainen, joten jokaisen käsitys hyvästä ympäristöstä vaihtelee. Ehkä tavoitteena ensisijaisesti onkin luoda ympäristöä, jonka voi kokea omakseen ja oman vaikutuksensa alaiseksi.