Materiaalinhallinnan parantaminen trikoovaatteiden leikkuuprosessissa
Smolander, Tiia (2012)
Smolander, Tiia
2012
Kuitu- ja tekstiilitekniikan koulutusohjelma
Automaatio-, kone- ja materiaalitekniikan tiedekunta - Faculty of Automation, Mechanical and Materials Engineering
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-06-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201206081181

Tiivistelmä
Diplomityön tavoitteena on parantaa materiaalinhallintaa Nanso Group Oy:n Nokian tehtaan leikkaamossa. Materiaalien hinnat nousevat jatkuvasti, minkä vuoksi kustannustehokkuus sekä materiaalinkulutuksen kartoittaminen ja hallinta ovat oleellisen tärkeitä yrityksen kilpailukyvyn kannalta. Vaatetustehtaan leikkaamossa materiaaleista leikataan kappaleet ompelua varten, joten leikkaamo on osasto, jossa suurin osa materiaalihävikistä syntyy. Tämän vuoksi työn aikana keskitytään lähinnä leikkuuprosessiin ja siihen liittyviin toimintoihin.
Diplomityön teoriaosuudessa esitellään materiaalinhallintaan liittyviä perusasioita ja käsitteitä, ja perehdytään tarkemmin leikkaamon materiaalinkulutukseen vaikuttaviin asioihin. Materiaalihukkaa aiheutuu virheellisistä materiaaleista ja pakkojen ylijäämäpaloista sekä laakauksen reuna- ja päätyvaroista. Suurin osa hukasta aiheutuu kuitenkin asetelmapiirroksessa erimuotoisten kaavojen väliin jääviltä alueilta. Myös oikeilla kulutuksen ennakointi- ja hinnoittelumenetelmillä on oleellisen tärkeä rooli.
Teoriaosuuden jälkeen esitellään Nanso Group Oy yrityksenä sekä Nokian tehtaan perustoiminnot. Seuraavaksi paneudutaan materiaalinhallinnan ongelmakohtiin sekä tutkimusmenetelmiin. Tutkimuskohteita diplomityön aikana oli useita. Aluksi pyrittiin kartoittamaan materiaalihukan määrää ja syitä sen syntymiseen. Myös kulutuslaskelmien ja todellisen neuloskulutuksen vastaavuus sekä neulosten hinnoitteluleveyksien ja todellisten asetelmaleveyksien vastaavuus olivat työn aikana tutkittuja osa-alueita.
Tuotannossa tutkittiin ennalta valittujen tuotteiden ja neulosten osalta tarkasti eri materiaalihukkien määrää ja kulutuslaskelmien oikeellisuutta. Vuodelta 2011 laskettiin myös neuloksittain keskiarvokulutuksia sekä pakkojen leveyksien keskiarvoja eri mittauspisteissä ja pohdittiin syitä toisistaan poikkeaviin tuloksiin. Eri neulos- ja tuotetyyppien välisiä eroja pyrittiin myös etsimään ja havainnoimaan sekä yleisellä tasolla että tutkimukseen valittujen tuotteiden kohdalla tapauskohtaisesti. Myös muita ongelmia laakauksen, asettelun ja leikkuun sekä virheellisten neulosten tiimoilta havainnoitiin ja kerättiin.
Tulokset ja johtopäätökset ovat diplomityön viimeiset luvut. Työn aikana löytyi useita epäkohtia ja kehitystä vaativia osa-alueita. Esimerkiksi laakauksen reuna- ja päätyvaroihin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota työntekijöiden toimesta, ja materiaalisäästöistä saatavat kustannussäästöt havaittiin muun muassa konkreettisten materiaalinkulutusesimerkkien avulla. Diplomityön tärkeimmät lopputulokset käsittelevät nykyisten toimintatapojen puutteita ja parannusehdotuksia. Monin pienin muutoksin voidaan saavuttaa kustannussäästöjä, jotka esimerkiksi vuositasolla ovat hyvinkin merkittäviä. Kun neulos on hyvää, hukkaosuudet olivat työn loppupuolella hyväksyttävämmällä tasolla. Parhaimmassa tapauksessa neuloksesta pystyttiin hyödyntämään 83 % leikattuihin tuotteisiin, ja myös päätyvarat olivat ajoittain jopa puolet entistä pienempiä.