Kuljetusten operatiivinen suunnittelu teollisuusyrityksessä
Laukkanen, Veikko (2012)
Laukkanen, Veikko
2012
Tuotantotalouden koulutusohjelma
Teknis-taloudellinen tiedekunta - Faculty of Business and Technology Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-04-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-201205151118

Tiivistelmä
Tämän diplomityön tavoitteena on ollut kehittää kuljetusten operatiivista suunnittelua eräässä suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Käytännön tasolla tämä on tarkoittanut sellaisen kuljetusten aikataulutuksenhallintaan liittyvän tiedonhallintasovelluksen luomista, jonka avulla lähteviä ja saapuvia kuljetuksia voidaan suunnitella ja hallita lähtötilannetta tehokkaammin. Tutkimus on näin ollen ollut luonteeltaan lähtökohtaisesti soveltavaa tutkimusta ja tutkimusote konstruktiivinen. Analyysivaiheessa käytetty aineisto on kerätty pääsääntöisesti tutkimuksen aikana tehdyillä teemahaastatteluilla.
Tehdyn tutkimuksen keskeinen tulos oli, että yrityksen kuljetusten suunnittelua voidaan tehostaa selvästi keskittämällä tiedon hallinta hajautetuista erillisistä järjestelmistä yhteen keskitettyyn järjestelmään. Käytännön tasolla saavutettuja hyötyjä olivat muun muassa eri varastoja koskevan tiedon hallinta yhdessä järjestelmässä, omiin varastoihin menevien kuljetusten purkuaikojen varaamisen helpottuminen, parempi näkyvyys tulevaan työkuormaan varaston näkökulmasta, monipuolisempi raportointinäkyvyys varastojen toimintaan ja kuljetusliikkeiden täsmällisyyteen sekä mahdollisuus avata tarvittaessa järjestelmää ulkopuolisille toimijoille, kuten kuljetusliikkeille ja huolitsijoille, tiedonkulun tehostamiseksi.
Diplomityön tuloksena syntynyttä vaatimusmäärittelyä hyödynnettiin uutta kuljetusten aikataulutuksenhallintajärjestelmää valittaessa ja käyttöönotettaessa. Tämän lisäksi tutkimuksen kohteena olleelle yritykselle annettiin kolme suositusta kuljetusten suunnittelun jatkokehittämistä koskien, jotka olivat käyttöönotetun järjestelmän jatkokehittäminen varauksien tekemisen, raportoinnin ja käyttäjähallinnan osalta, eri maiden kuljetustensuunnitteluprosessien auditointi emoyhtiön toimesta sekä kuljetusten hallinnan kehittämistä koskevan etenemissuunnitelman laatiminen koko konsernin näkökulmasta.