Muunneltava lähiöasunto - Lähiökorjaamista asunnon ja asujan näkökulmasta
Kakko, Katriina (2011)
Kakko, Katriina
2011
Arkkitehtuurin koulutusohjelma
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2011-09-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-2011092114819

Tiivistelmä
Tutkin työssäni Forssan Viksbergiin sijoittuvaa elementtirakentamista, joka on tyypillinen esimerkki asuntokannasta, jota Suomessa on aikoinaan tuotettu kaikista eniten. Tässä työssä halusin yhdistää kysynnän ja tarjonnan; selvitin, kuinka ihmiset nyt asuvat ja kuinka he haluaisivat asua sekä sen, millaisia asuntoja lähiöissä on eniten ja kohtaavatko nämä kaksia asiaa toisensa.
Työn ensimmäinen osa etenee kronologisesti alkaen lähiöiden synnystä ja päättyen nykypäivään. Samalla sivutaan aikakauden asenteita asumisenlaatua kohtaan. Seuraavassa osiossa käsitellään nykypäivän asumista ja ihmisten sitä koskevia toiveita.
Työ konkretisoituu kolmannessa osassaan Forssan Viksbergiin, josta löytyy juuri sopivan ikäinen asuntokanta tutkittavaksi. Analysoin aluetta ensin historiallisesta näkökulmasta, minkä jälkeen tarkastelin sitä asumisen, ympäristön, viheralueiden, asukkaiden ja rakennusmassojen avulla etsien alueen onnistuneinta ratkaisua. Tutkin ympäristöä myös massatutkielmien kautta, joilla pystytään yksinkertaisesti osoittamaan, että aluetta on mahdollista tiivistää ja parantaa lisärakentamalla. Osoitan tällä työllä Viksbergin parhaat puolet ja korostan niitä uusilla suunnitteluratkaisuilla.
Lopuksi esitän yhden mahdollisen ratkaisumallin, johon on valikoitunut aluetta parhaiten kuvaava käyttäjäryhmä ja sille parhaiten sopivia asumismuotoja. Olen pyrkinyt parantamaan asumisenlaatua ja tekemään ympäristöstä täysin esteettömän. Olen pyrkinyt välttämään valmiita ja jättämään tilaa myös muille vaihtoehdoille. Toivon tämän työn esittävän lähiöt tulevaisuudessa kiinnostavina ja houkuttelevina asumiskohteina. /Kir11 In my thesis I will research the element construction in Viksberg, Forssa. This is a typical example of Finnish housing as it has been produced the most in the past. In my work I also wanted to combine the resources and the demand; I investigated how people live now and how they aspire to live, which kind of apartments are the most popular in suburbs and do these two cohere.
The first part proceeds chronologically starting from the birth of suburbs and finishing to the present situation. The general attitudes towards the living standards of those times will also be touched. The next chapter will concentrate on the present housing and the expectations people have towards it.
In the third part, the housing stock in Viksberg, Forssa will provide a real-life example in support of the findings in the previous chapters. First, the neighborhood will be analysed from a historical point of view and later on I will be looking at living, environment, green areas, inhabitants and construction masses in this area trying to find the most successful solution. I will also study the surroundings through mass planning which will show very clearly that it is possible to dense and improve the area by additional construction. I will point out the best features in Viksberg and highlight them with new planning solutions.
Finally, I will present one possible solution model for which I have chosen a user group that describes the area the best, and the most suitable forms of living for them. I have attempted to improve the quality of living and make the environment completely unobstructed. I also wanted to avoid ready-made solutions and to leave room for other options. I hope my work will present the suburbs as interesting and appealing future living areas.
Työn ensimmäinen osa etenee kronologisesti alkaen lähiöiden synnystä ja päättyen nykypäivään. Samalla sivutaan aikakauden asenteita asumisenlaatua kohtaan. Seuraavassa osiossa käsitellään nykypäivän asumista ja ihmisten sitä koskevia toiveita.
Työ konkretisoituu kolmannessa osassaan Forssan Viksbergiin, josta löytyy juuri sopivan ikäinen asuntokanta tutkittavaksi. Analysoin aluetta ensin historiallisesta näkökulmasta, minkä jälkeen tarkastelin sitä asumisen, ympäristön, viheralueiden, asukkaiden ja rakennusmassojen avulla etsien alueen onnistuneinta ratkaisua. Tutkin ympäristöä myös massatutkielmien kautta, joilla pystytään yksinkertaisesti osoittamaan, että aluetta on mahdollista tiivistää ja parantaa lisärakentamalla. Osoitan tällä työllä Viksbergin parhaat puolet ja korostan niitä uusilla suunnitteluratkaisuilla.
Lopuksi esitän yhden mahdollisen ratkaisumallin, johon on valikoitunut aluetta parhaiten kuvaava käyttäjäryhmä ja sille parhaiten sopivia asumismuotoja. Olen pyrkinyt parantamaan asumisenlaatua ja tekemään ympäristöstä täysin esteettömän. Olen pyrkinyt välttämään valmiita ja jättämään tilaa myös muille vaihtoehdoille. Toivon tämän työn esittävän lähiöt tulevaisuudessa kiinnostavina ja houkuttelevina asumiskohteina. /Kir11