Hätäkeskuksen vastesuunnitelman vaatimusmäärittely
Linna, Petri (2009)
Linna, Petri
2009
Tietotekniikan koulutusohjelma
Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta - Faculty of Computing and Electrical Engineering
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2009-03-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tty-2011060614685

Tiivistelmä
Tutkimus perustui Tekesin turvallisuusteknologiaohjelmaan ja sen alla toteutettuun SSMC/DDKM-projektiin. Tutkimuksen tavoitteena oli olla tukena suuronnettomuuksien mallintamisessa ja tutkia mallintamista, BPMN-prosessinotaatiota sekä mallinnustyökaluja.
Tutkimuksen puolessa välissä varsinaiseksi tutkimusongelmaksi muodostui vastesuunnitelman vaatimusmääritelmä. Alkuperäisenä tavoitteena oli pyrkimys simuloida vasteita. Simulointi kuitenkin unohdettiin, koska valitun mallinnustyökalun simulointiominaisuudet eivät siihen riittäneet.
Tutkimuksen tuloksena syntyi mallintamiseen, BPMN-kieleen ja työkaluihin liittyvää tietoutta, esimerkiksi miten muut viranomaiset mallintavat ja mitä julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta suosittelee. Tuloksena syntyi myös arvio BPMN-standardista sekä arvio notaatiota toteuttavasta työkalusta, Tibcosta. Näistä saatua tietoutta sovellettiin vastesuunnitelman vaatimusmäärittelyyn ja sen tuloksena saatiin prosessikuvaus vastesuunnitelmalla painotettuna, alustava asiakasvaatimusten listaus vastesuunnitelmasta ja ehdotelma jatkotoimenpiteistä.