Kuntoutuksen aloitusajankohdan ja intensiteetin vaikutus nimeämiskyvyn ja toiminnallisen kommunikaatiokyvyn kuntoutumiseen : Vertaileva monitapaustutkimus

Abstract

Afasiakuntoutuksen vaikuttavuutta arvioitaessa keskeisiä kysymyksiä ovat kuntoutuksen aloitusajankohta ja intensiteetti. Vaikuttavuustutkimusten taustaoletuksena on, että kuntoutuksella pyritään kielellisten perustoimintojen parantamiseen. Näin ollen vaikuttavuutta mitataan tyypillisimmin kielellisiä toimintoja mittaavien testipistemäärien muutoksina.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kuntoutuksen aloitusajankohdan ja intensiteetin vaikutusta kahdeksan tutkittavan nimeämiskyvyn ja toiminnallisen kommunikaatiokyvyn kuntoutumiseen 56 viikon seurantajaksolla. Lisäksi tutkittiin nimeämiskyvyn ja toiminnallisen kommunikaatiokyvyn välistä yhteyttä sekä sitä, millä tavoin yksilöiden kuntoutumisprofiilit eroavat heidän kuntoutusryhmänsä keskimääräisestä kuntoutumisprofiilista. Nimeämiskykyä mitattiin Bostonin nimeämistestillä ja toiminnallista kommunikaatiokykyä Communication Effectiveness Indexillä. Kuntoutumista tarkasteltiin kyseisten testien pistemäärien muutoksina mittausajankohtien välillä.

Tulosten mukaan kuntoutuksen aloitusajankohdalla tai intensiteetillä ei ollut vaikutusta nimeämiskyvyn kuntoutumiseen, sillä nimeämiskyky kuntoutui enemmistöllä tutkittavista (6/8) samansuuntaisesti riippumatta heidän saamansa kuntoutuksen määrästä. Toiminnallinen kommunikaatiokyky kuntoutui parhaiten tutkittavilla, jotka olivat saaneet kuntoutusta joko kerran tai kahdesti viikossa. Nimeämiskyvyn ja toiminnallisen kommunikaatiokyvyn välillä ei tässä tutkimuksessa ilmennyt tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Pysyvyysjakson tarkastelulla huomattiin, että kaikkien tutkittavien nimeämiskyky sekä enemmistön (6/8) toiminnallinen kommunikaatiokyky jatkoivat kuntoutumistaan vielä 36 viikkoa kuntoutuksen päättymisen jälkeen sekä 56 viikkoa sairastumisen jälkeen. Enemmistöllä tutkittavista kuntoutumisprofiili oli poikkeava suhteessa heidän omaan kuntoutusryhmäänsä vähintään yhdessä mittauspisteessä.

Tutkimustulosten perusteella näyttäisi siltä, että kuntoutuksen aloitusajankohta tai tiiviys eivät yksinään vaikuta siihen, millä tavoin nimeämiskyky kuntoutuu ensimmäisen sairastumisen jälkeisen vuoden aikana. Toisaalta kohtuullinen määrä kuntoutusta näyttäisi kohentavan kuntoutujan omaa kokemusta arjen kommunikaatiokyvystään parhaiten. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan alustavasti päätellä myös, että kyky nimetä asioita kuvista ei ole keskeinen tekijä siinä, millaiseksi kuntoutuja kokee oman arjen kommunikaatiokykynsä terapiahetkien ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan kuntoutuminen vaikuttaisi olevan yksilöllisesti etenevä prosessi, johon vaikuttavat sekä vaurioon liittyvät tekijät, että kuntoutujan henkilökohtaiset ominaisuudet, joita kaikkia on vaikea kontrolloida niin kliinisessä työssä kuin tutkimusasetelmissakaan. Tämän tutkimuksen aineisto on pieni ja käytetyt mittarit antavat varsin rajallisen kuvan kuntoutujan kielellisestä toimintakyvystä, minkä vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä. Jatkossa vertailevia yksilötason tutkimuksia tulisikin tehdä suuremmilla otoksilla sekä useampia mittareita hyödyntäen.