Joko/tai hetkessä - politiikka Kierkegaardin filosofiassa
Niemikari, Risto (2016)
2016
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Politics
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-10-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201610242463
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201610242463
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu -tutkielmassani tanskalaisfilosofi Søren Kierkegaardin (1813-1855) ajattelun poliittisuutta. Kierkegaard on tullut tunnetuksi eksistentialismin kantaisänä, sillä hän keskittyi kuuluisassa kolmitasoisessa filosofiassaan ihmisyksilön olemisen tapoihin. Filosofian ja etenkin poliittisen filosofian historiassa Kierkegaard jätettiin kuitenkin pitkään huomiotta, sillä hänen ajattelunsa katsottiin olevan niin individualistista ja irrationaalista, ettei se ole mielekäs poliittisen tarkastelun kohde. Tutkielmani osallistuu tuohon keskusteluun, ottaen lähtökohdakseen sen, että politiikan tutkimus voi halutessaan tutkia myös Kierkegaardin kaltaista ajattelijaa.
Viime vuosikymmeninä Kierkegaardin poliittisuuden tutkimusta on kuitenkin harjoitettu enemmän, mutta hyvin vaihtelevin lopputuloksin. Keskeinen kiista on ollut teesi kahdesta Kierkegaardista, jonka mukaan hänen viimeisinä vuosinaan esittämä kritiikki aikalaisiaan kohtaan selittyisi joko tietoisella asennemuutoksella politikoinnin suhteen tai olisi jopa suorastaan ristiriidassa hänen oman filosofiansa kanssa. Tutkielmani pyrkii argumentoimaan kahden Kierkegaardin teoriaa vastaan, ottaen tarkasteluunsa Kierkegaardin pseudonyymisen kauden varhaisteoksia sekä hänen elämänsä loppuvaiheen poleemisia lehtikirjoituksia.
Tutkielman menetelmänä on aatehistoriallinen kontekstualisointi, ja se soveltaa Quentin Skinnerin esittämää metodia. Näin ollen tutkielman yksi keskeinen tulos on siinä luotu katsaus Kierkegaardin älylliseen ja historialliseen toimintaympäristöön. Tältä osin muodostuu kuva Kierkegaardista 1800-luvun hegeliläisestä valtavirrasta itseään etsivänä filosofina, joka päätyy ensin esittämään vastineensa vallitsevalle ajattelulle filosofian muodossa, mutta lopuksi turvautuu suoraan kommunikointiin lehtikirjoittelussaan.
Tutkielmani hälventää väitettyä eroa kahden eri Kierkegaardin välillä, sillä sen tulokset osoittavat, että Kierkegaardin viimeiset lehtikirjoitukset ovat filosofisesti ottaen pitkälti linjassa pseudonyymisen varhaisvaiheen ajattelun kanssa, jos kohta selkeä tyylillinen muutos on havaittavissa. Kierkegaardin eksistenssitasojen tarkastelu osoittaa, että hänen filosofinen periaatteensa joko/tai säilyi hänen ajattelussaan yhteensitovana tekijänä alusta loppuun asti. Politiikka on siinä kokoajan läsnä, jäsentyen dikotomisesti suhteessa uskonnolliseen eksistenssiin.
Viime vuosikymmeninä Kierkegaardin poliittisuuden tutkimusta on kuitenkin harjoitettu enemmän, mutta hyvin vaihtelevin lopputuloksin. Keskeinen kiista on ollut teesi kahdesta Kierkegaardista, jonka mukaan hänen viimeisinä vuosinaan esittämä kritiikki aikalaisiaan kohtaan selittyisi joko tietoisella asennemuutoksella politikoinnin suhteen tai olisi jopa suorastaan ristiriidassa hänen oman filosofiansa kanssa. Tutkielmani pyrkii argumentoimaan kahden Kierkegaardin teoriaa vastaan, ottaen tarkasteluunsa Kierkegaardin pseudonyymisen kauden varhaisteoksia sekä hänen elämänsä loppuvaiheen poleemisia lehtikirjoituksia.
Tutkielman menetelmänä on aatehistoriallinen kontekstualisointi, ja se soveltaa Quentin Skinnerin esittämää metodia. Näin ollen tutkielman yksi keskeinen tulos on siinä luotu katsaus Kierkegaardin älylliseen ja historialliseen toimintaympäristöön. Tältä osin muodostuu kuva Kierkegaardista 1800-luvun hegeliläisestä valtavirrasta itseään etsivänä filosofina, joka päätyy ensin esittämään vastineensa vallitsevalle ajattelulle filosofian muodossa, mutta lopuksi turvautuu suoraan kommunikointiin lehtikirjoittelussaan.
Tutkielmani hälventää väitettyä eroa kahden eri Kierkegaardin välillä, sillä sen tulokset osoittavat, että Kierkegaardin viimeiset lehtikirjoitukset ovat filosofisesti ottaen pitkälti linjassa pseudonyymisen varhaisvaiheen ajattelun kanssa, jos kohta selkeä tyylillinen muutos on havaittavissa. Kierkegaardin eksistenssitasojen tarkastelu osoittaa, että hänen filosofinen periaatteensa joko/tai säilyi hänen ajattelussaan yhteensitovana tekijänä alusta loppuun asti. Politiikka on siinä kokoajan läsnä, jäsentyen dikotomisesti suhteessa uskonnolliseen eksistenssiin.