Suomen komitatiivi. -ine ja kanssa

Abstract

Tutkimus tarkastelee suomen kielen komitatiivia, sen syntaktista ja semanttista käyttöalaa sekä suomen kahden pääasiallisen komitatiivimuodon välisiä suhteita. Fennistisessä perinteessä suomen komitatiivilla on viitattu yksinomaan komitatiivi-nimiseen sijamuotoon <i>-ine</i> (substantiiviin liittyessään<i> -ine </i>+ possessiivisuffiksi). Tämän tutkimuksen lähtökohtana on kuitenkin komitatiivin yleisempi kieltenvälinen eli kielitypologinen määritelmä: komitatiivi on muoto, jonka perusmerkitys on ilmaista kahden tyypillisesti inhimillisen osapuolen yhdessäolosuhdetta, jossa yksi osapuolista (seurattava) on ensisijainen toisen (seuralaisen) jäädessä toissijaiseksi. Suomessa komitatiivin typologinen määritelmä kattaa paitsi<i> -ine</i>-sijan myös joukon postpositioita, joista yleisin on <i>kanssa</i>. Tutkimus tarkastelee näitä kahta muotoa ja osoittaa, että vastoin aiempia oletuksia ne eroavat toisistaan sekä syntaktiselta että semanttiselta käytöltään.

Päähuomio kohdistuu muotojen todelliseen käyttöön nykykielessä. Sitä valaistaan eri näkökulmista, jotka yhdessä muodostavat laajan kuvan suomen komitatiivista. Keskeiset tarkastelun kohteet ovat muotojen rakenteellinen käyttäytyminen lauseke- ja lausetasolla, elollisuuden vaikutus komitatiivin käyttöön sekä muotojen ilmaisemat merkitykset ja niiden rakentuminen. Näiden perusteella tutkimus sekä kartoittaa kummankin muodon käytön keskeiset piirteet että vertaa muotoja keskenään.

Pääasiallinen tutkimusaineisto on<i> Helsingin Sanomien</i> vuosikerrat 2000 ja 2001 kattavasta 31 miljoonan sanan sanomalehtikorpuksesta HS2000, josta pääaineistoksi on poimittu korpuksen ensimmäiset 2000<i> -ine</i>-sijaista lauseketta ja 2000 ensimmäistä<i> kanssa</i>-postpositiolauseketta konteksteineen. Tarkempi analyysi on kohdistunut tarkastelunäkökulman mukaan 500, 1000 tai 2000 esimerkin aineistoihin, joita on analysoitu syntaktisten (mm. komitatiivilausekkeen osat, seurattavaan viittaavan NP:n lauseenjäsenasema, komitatiivirakenteen sijoittuminen lauseen eri kenttiin, lauseen sanajärjestys) ja semanttisten kriteerien perusteella (mm. osapuolten elollisuus ja keskinäinen suhde, hallitsevan verbin semanttinen tyyppi, yhteys rektion laukaisevaan sanaan). Kyse on siis korpustutkimuksesta, jossa myös laadullisella analyysilla on merkittävä asema.

Korpusaineisto osoittaa, että <i>-ine</i>- ja<i> kanssa</i>-komitatiiveilla on suhteellisen selkeä työnjako, niin ettei kumpikaan voi korvata toista käytössä. Ne kielentävät lähtökohtaisesti erilaista suhdetta yhdistämiensä osapuolten välillä:<i> -ine</i> ilmaisee välttämättä epäsymmetristen olioiden suhdetta, kanssa joko esittää osapuolet tasaveroisina tai jättää kysymyksen avoimeksi. Lisäksi kanssa keskittyy kielentämään prototyyppisten inhimillisten olioiden suhteita, kun taas suuri osa<i> -ine</i>-sijan käytöstä yhdistää elottomia olioita. Nämä seikat vaikuttavat ratkaisevasti muotojen merkityskenttiin, siten että <i>-ine</i> voi ilmaista osapuolten meronyymisia ja hyponyymisia suhteita mutta <i>kanssa</i> ei, ja kanssa voi yhdistää osapuolia paitsi rinnakkaisessa myös vastavuoroisessa toiminnassa ja vertailuissa, mutta<i> -ine</i> yhdistää vain rinnakkaisia osapuolia. <i>-ine </i>implikoi välttämättä semanttisen suhteen yhdistämiensä osapuolten välille, mikä mahdollistaa yhteen liittymisen ja kuulumisen merkitykset, joille perustuu muun muassa<i> -ine</i>-sijan maailmaa erittelevä ja olioiden välisiä suhteita osoittava luova käyttö. Toisaalta nämä leksikaaliset ja semanttiset siteet rajoittavat <i>-ine</i>-sijan käyttöä inhimillisten olioiden yhdistämisessä. <i>Kanssa</i>-postpositiolla ei ole tällaisia siteitä, mikä yhtäältä vapauttaa sen ilmaisemaan komitatiivin perusmerkitystä rajoituksetta mutta toisaalta jättää liittymisen ja kuulumisen merkitykset sen tavoittamattomiin. Kaiken kaikkiaan <i>kanssa</i>-postpositio näyttäytyy suomen prototyyppisenä komitatiivina, kun taas<i> -ine</i> toimii monipuolisemmin ja joustavasti useissa, komitatiivin kannalta epäprototyyppisissäkin merkitystehtävissä, jopa tekstuaalisena keinona.

Tutkimuksen kielitypologinen näkökulma laajentaa käsitystä suomen komitatiivista asettamalla sen muiden maailman kielten vastaavien ilmausten yhteyteen. Se osoittaa, että komitatiivisija, joka suomen järjestelmän kannalta näyttäytyy erikoisena ja marginaalisena, on maailman kielten kontekstissa suhteellisen tavanomainen muoto ja merkityskentältään itse asiassa hyvinkin monipuolinen. Kun komitatiivin tarkastelun lähtökohtana on typologinen merkityspohjainen määritelmä, päästään vertaamaan suomen eri komitatiivimuotoja ja huomataan, että ne täydentävät toisiaan ilmaisukeinoina. Kyse ei siis vaikuta olevan muotojen keskinäisestä kilpailusta, kuten typologisessa kirjallisuudessa on esitetty. Niinpä tulokset paitsi täydentävät aikaisempaa tietoa komitatiivista sekä suomessa että maailman kielissä yleensä myös osallistuvat typologiseen keskusteluun sijan ja sitä perusmerkitykseltään jossain määrin vastaavan adposition keskinäisestä suhteesta. Lisäksi ne avaavat ikkunan laajemmin rinnastuksen tarkasteluun ja vielä yleisempään symmetrian kenttään.

The study examines the Finnish comitative, the different ranges of its syntactic and semantic use, and the relationship between the two main comitative forms in the language. In Fennistics, the term comitative has traditionally been reserved only for the inflexional comitative case <i>-ine </i>(obligatorily followed by a possessive suffix when attached to a noun). This study however has adopted a more general typological definition: the comitative is a morphological form used to express the accompaniment of two typically human participants in a situation where one (the accompanee) is the main actor and the other (the companion) more marginal. In Finnish, the typological definition covers not only the inflexional comitative case but also several postpositions, of which kanssa is the most frequently used. These two forms,<i> -ine</i> and<i> kanssa</i>, are the subject of this study which shows that, contrary to former assumptions, they differ in usage both syntactically and semantically.

The focus of the study is on the actual usage of the comitative in contemporary language. It is examined from different perspectives which, when combined, help to create a comprehensive picture of the Finnish comitative. The main focus is on the following questions: how the comitative behaves structurally on the phrasal and the clausal levels, how animacy influences the usage of the comitative, and what kind of functional domains the two forms have and what are they based on? Based on these viewpoints, the study maps the essential features of the two forms while also comparing and contrasting their uses.

The main research data comes from the 31-million-word newspaper corpus HS2000 which covers the volumes 2000 and 2001 of Finland’s leading national newspaper Helsingin Sanomat. The analysed data consist of the first 2000 phrases with -ine and the first 2000 phrases with kanssa including their contexts. Depending on the needs of each viewpoint, a more rigorous analysis was conducted by selecting the first 500, 1000 or 2000 phrases, which were further analysed according to syntactic (i.a. the components of the comitative phrase, the position of the comitative construction in the clause, the word order in the clause) and semantic criteria (i.a. the animacy and the interrelationship of the participants, the semantic type of the governing verb). Thus this is a corpus study where also qualitative analysis has a significant role.

The corpus data show that the distribution of work between the comitative forms<i> -ine</i> and <i>kanssa </i>is quite distinct, as neither can replace the other in usage. -ine expresses a relationship of asymmetric beings, whereas kanssa either presents the participants as equal or leaves the fact undefined. In addition, kanssa concentrates on prototypic human participants while -ine readily combines inanimate beings. These facts have a crucial effect on the functional domains of the two forms: <i>-ine</i> is able to express meronymic and homonymic relations but kanssa is not, and kanssa expresses not only parallel but also reciprocal situations and comparison of participants which is beyond the scope of<i> -ine</i>. The fact that the case <i>-ine</i> implicates a semantic relation between the participants enables the case to express involvement and belonging which forms the base for the creative usage of -ine to itemize the world and to show connections between beings. Kanssa cannot reach these meanings, but, at the same time, it can express the prototypic meaning of the comitative freely, since it is not bound by the lexical and semantic restrictions that limit the usage of<i> -ine</i> when combining human participants. Thus,<i> kanssa </i>appears to be the prototypic Finnish comitative, while -ine has more diverse and flexible functions, even as a textual device.

The typological perspective of this study expands the understanding of the Finnish comitative by connecting it with the corresponding expressions in other languages of the world. It shows that the Finnish comitative case <i>-ine</i>, that is considered peculiar and marginal in the Finnish language system, is typologically a rather common form and actually has a diverse range of functions. The use of the typological meaning-based definition of the comitative permits the comparison between the different comitative forms and leads to the observation that the forms complete one another as means of expression. The findings of this study do not support the assumption made in typological literature that the two comitative forms compete with one another. Consequently, the results take part in the typological discussion concerning the relationship between an inflexional case and the closely corresponding adposition, in addition to contributing to the knowledge of the comitative in Finnish and in the world’s languages in general. Furthermore, they create new openings for the broader phenomena of comparison and symmetry.