Power of Articulation: Imagery of Society and Social Action in Structural Marxism and Its Critique

Abstract

Väitöskirjassa esitetään, että käsitteelliset metaforat eivät ole vain teoreettisia ja analyyttisiä työkaluja. Sen sijaan ne luovat perustan yhteiskuntaa ja sosiaalista toimintaa käsittelevän tiedon rakentumiselle. Tämä johtuu siitä, että ne tekevät abstrakteista yhteiskuntaa ja sosiaalista toimintaa koskevista käsitteistä ja ajatuksista konkreettisempia kääntämällä ne yhden järjestelmän tai diskurssin kielestä toiseen. Lisäksi käsitteellisillä metaforilla ja niiden käytöllä on poliittinen ulottuvuutensa, jota väitöskirjassa lähestytään käsitehistoriallisen luennan ja sen kritiikin kautta.

Väitöskirja osoittaa, miten rakenteen ja toiminnan vastakkainasettelu ja siihen liittyvät reduktionistiset tendenssit voidaan käsitteellistää toisin. Artikulaation (engl. articulation) kautta käsitettynä yhteiskunta operoi kielen kaltaisesti, mikä tarkoittaa yhteiskunnallisten suhteiden niveltämistä ja jäsentämistä. Tämän turvin asioiden välille muodostetaan yhteyksiä ja eroja. Sanana artikulaatio viittaa ensimmäisessä ranskan kielen sanakirjassa (v. 1694) ensin kahden luun väliseen yhteyteen eli niveleen ja tämän jälkeen sanojen selkeään ääntämiseen. Sanan kaksoismerkitys anatomisena ja puheentuottamiseen liittyvänä ilmauksena on säilynyt. Se on kuitenkin saanut lukuisia lisämäärityksiä.

Artikulaation käsitettä käytetään laajalti akateemisissa keskusteluissa. Sen merkitys on kuitenkin muuttunut aiemmasta. Tämä viittaa muutokseen paitsi käsitteen käyttötavoissa myös yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisissä ajattelutavoissa. Väitöskirjassa tarkastellaan artikulaation käsitteen käyttöä ja sen kulkeutumista tieteenalalta toiselle. Väitöskirja on ensimmäinen kattava englanninkielinen tutkimus aiheesta strukturalistisen kielitieteen, poliittisen filosofian, talousantropologian, kulttuurintutkimuksen ja diskurssiteorian aloilta. 1960–70-luvun strukturalistinen marxismi ja sen postmarxilainen kritiikki (esim. Laclau ja Mouffe 1985/2001) muodostavat tutkimuksen poikkitieteellisen aineiston.

Strukturalistisen marxismin epämuodikkuudesta huolimatta väitöstutkimus ehdottaa, että Karl Marxin esittämä ajatus yhteiskunnasta ”artikuloituna kokonaisuutena” (saks. Gliederung) on ajankohtainen nykyisessä paluussa Marxiin. Väitöskirja osoittaa, miten ekonomistisissa luennoissa Marxin käsitys yhteiskunnasta kompleksisten suhteiden muodostamana inhimillisen toiminnan kohteena ja sen jäsentämisenä on yksinkertaistettu. Väitöskirja kyseenalaistaa yksiulotteisen reduktionistisen ja deterministisen luennan, jonka mukaan yhteiskunta on kapitalistisen tuotantotavan perustavaa ristiriitaa ja luokkataistelua ilmentävä totaliteetti.

Filosofi Louis Althusserin strukturalistisessa marxismissa yhteiskunta nähtiin moniulotteisesti jäsentyneenä sosiaalisena muodostumana, jota talous määrää ”viime kädessä”. Väitöstutkimus osoittaa, että strukturalistis-marxilaisen käsitteellisen metaforan ”yhteiskunta on artikuloitunut kokonaisuus” on korvannut diskurssiteoria. Muutos perustuu strukturalistisessa kielitieteessä esitetylle käsitteelliselle metaforalle: ”sosiaalinen toiminta on kieltä”. Otettaessa kyseessä oleva käsitteellinen metafora kirjaimellisesti ”yhteiskunta on yhtä kuin kieli”. Tämä on erittäin radikaali tiivistymä, jossa yhteiskunta pelkistetään vain sitä koskevaan keskusteluun ja kielipeleihin.

Käsitys yhteiskunnasta artikuloitujen suhteiden muodostamana kokonaisuutena on ajankohtainen marxilaisen teorian ymmärtämiseksi ja elvyttämiseksi nykyisessä poliittishistoriallisessa suhdanteessa. Tämä konjunktuuri on olennaisesti erilainen kuin viisikymmentä vuotta sitten. Artikulaation käsite tarjoaa lähestymistavan, joka ottaa huomioon niin yhteiskunnan kuin sosiaalisen toiminnan ilman, että ne liudentuvat tai pelkistyvät toisiinsa (vs. sosiaalinen konstruktionismi).

Articulation is a joint, connection, or link and an act of fixing and coupling in order to place things in relation by giving expression to them. In structural linguistics, the concept of articulation was used as a conceptual metaphor in conceptualisation of language as a system of differences. It was employed in Marxism, to refer to the organisation of society as an ‘articulated whole’ composed of ‘the limbs of the social system’. After philosopher Louis Althusser, articulation became a core concept for the ‘articulation school’ of economic anthropology, then for the Birmingham school of cultural studies, and after that in the Essex School in discourse theory and political analysis. From there, the concept has diffused and spread in its contemporary uses.

The concept of articulation has travelled from French structuralism, Marxist political philosophy, and new economic anthropology to Anglophone discourse theory and cultural studies. Focusing on the concept of articulation and its travels by studying the process whereby this concept has become actively adopted, appropriated, and adapted in academic practices, my dissertation contributes to the discussion of conceptual metaphors, their deployment, and the ways in which we build imageries of society and social action. To analyse the movement of concepts that ‘is both a fact of life and a usefully enabling condition of intellectual activity’, as Edward Said (1983, 157) has put it, this dissertation examines the conceptual metaphor of articulation in the structural-Marxist line of thought, wherein ‘society is an articulated whole’, and in the post-Marxist critiques of it, where often ‘social action is language’.

Conceptual metaphors transfer abstract ideas and models from one system or discourse to another through an attempt to make them more concrete. According to Richard Harvey Brown’s "A Poetic for Sociology", the imageries of society and social action have their foundation in the ‘root metaphors’ of sociological thought. In classical modern sociology, the root metaphors are ‘society seen as an organism or as a machine’ and ‘social conduct viewed as language, the drama, or a game’ (Brown 1989a, 78). In relation to the root metaphors, I consider firstly the ways in which society is conceptualised through a conceptual metaphor of articulation, with an ‘articulated whole’ (i.e., Gliederung). I am also interested in finding out the ways in which social action is viewed as language and a play of differences.

Althusserianism put emphasis on Marx’s theory not only in respect of the ‘capital-logic’ in philosophy or at the level of the factory floor in terms of the class struggle but as addressing a complex process of many determinations alongside the economic, with reference to an articulated whole, the society. The conceptual metaphor of articulation in which society is an articulated whole takes account of the stratified nature of ‘the social’, taking society as a hierarchical structure but, unlike nature, not a self-subsistent whole. At the same time, it takes into consideration social action of individuals too, which is structured as a language is ‘at the domain of articulations’ (see Saussure 1916/1959, 112). The dissertation addresses the ‘epistemic shift’ from an organic and mechanical order of things to the discursive rules and norms of social action as seen in the concept of language as a system of differences. The work examines the ways in which the metaphorical notion of society as an articulated whole (Ger. Gliederung) has given way to a concept that refers to social action as language, wherein social and political linkages are taken as discursive practices in ‘the domain of articulations’. Accordingly, society seems to operate in the manner of a language, which can be – but is not necessarily – reduced to the notion ‘society is language’.

The idea of articulation marked a sign of a break with a ‘downward reductionism’ wherein society is a totality expressing hidden structural causes and economic mechanisms. If an analogous image of ‘society operating like language’ boils down to the iconic conception ‘society is language’ (viz., when it is seen as nothing but discursive), the very concept of society is lost. At the same time, it expands a discursive space for the actions of individuals, which outcome cannot arise outside the context of a specific discursive battlefield concerning class, gender and race, for example (cf. ‘intersectionality’). Presented to address these questions ‘bottom-up’ is a new approach in relation to the structural-Marxist paradigm (i.e., one proceeding from Althusserianism). It also takes account of the action of individuals and the possibilities for social change in the era of social movements. At the same time, however, the overall picture of society can fragment to the actions of individual actors. I suggest that we pay more attention to conceptual metaphors because they are building blocks for the images of society and social action that shape our understanding of what is going on in the situations around us.