"Olis niin paljon helpompaa sanoa, että hän olis kuollut". Tutkielma siitä, kuinka tv-sarja rakentaa mielikuvia katoamisesta
Seppä, Lauri (2016)
2016
Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Sciences
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-09-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201609232333
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201609232333
Tiivistelmä
Tämä Pro Gradu -tutkielma tarkastelee kadonneiden ihmisten sosiaalista tilaa ja median siitä välittämään kuvaa. Tutkielman aineistona ovat Yleisradion julkaiseman Kadonneet-tv-sarjan jaksot. Sarjan jaksoissa esitellään todellisia suomalaisia katoamistapauksia. Jaksot sisältävät kadonneiden läheisten ja poliisin haastatteluja. Näiden lisäksi näyttelijät, kertoja ja juontaja kertovat tapahtuneesta. Aiheen tarkastelu tv-sarjan kautta tarjoaa tiiviin aineiston, mutta kokonaisuutena se todistaa ja vahvistaa katoamisen olevan ulottuvuus joka koskettaa ja kiinnostaa ihmisiä.
Sarja esittää katoamisen on ulottuvuutena joka haastaa tavat surra ja muistaa menetettyä läheistä. Kadonnut ihminen ei ole yhteiskunnan näkökulmasta kuollut. Tämä aiheuttaa käytännöllisiä haasteita ja ristiriitoja kadonneen omaisille. Tutkimusta ovat määrittäneet seuraavat kysymykset: minkä kaltaista kuvaa sarja tuottaa kadonneista ja katoamisesta sosiaalisena kategoriana? Miten media muokkaa käsitystämme katoamisen luomasta sosiaalisesta kategoriasta? Onko tämä tila yksioikoinen, vai vetääkö se mukaansa myös omaiset ja läheiset? Teoreettisesta näkökulmasta tutkimusta on määrittänyt liminaalin-käsite. Tähän pohjautuu tutkimuskysymys: Miten liminaali käsitteenä soveltuu kadonneiden tilan tarkasteluun? Liminaalisuutta käsitellään usein väliaikaisena ulottuvuutena, mutta katoamistapauksien potentiaalinen päättymättömyys haastaa sen.
Tavoitteeni on tuoda lisäymmärrystä kadonneiden omaisten traagiseen ja traumatisoivaan kokemukseen. Tutkielmaa tehdessä huomasin, että aihetta on käsitelty huomattavan vähän suomalaisessa akateemisessa kentässä. Aihe vaatisi lisää tutkimusta ja ymmärrystä, koska katoaminen on olemassaolon ulottuvuus joka koskettaa toistuvasti yksilöitä, perheitä ja sukuja. Nämä aiheet ja tarpeet pohjautuvat tutkielmani aineistoon.
Sarja esittää katoamisen on ulottuvuutena joka haastaa tavat surra ja muistaa menetettyä läheistä. Kadonnut ihminen ei ole yhteiskunnan näkökulmasta kuollut. Tämä aiheuttaa käytännöllisiä haasteita ja ristiriitoja kadonneen omaisille. Tutkimusta ovat määrittäneet seuraavat kysymykset: minkä kaltaista kuvaa sarja tuottaa kadonneista ja katoamisesta sosiaalisena kategoriana? Miten media muokkaa käsitystämme katoamisen luomasta sosiaalisesta kategoriasta? Onko tämä tila yksioikoinen, vai vetääkö se mukaansa myös omaiset ja läheiset? Teoreettisesta näkökulmasta tutkimusta on määrittänyt liminaalin-käsite. Tähän pohjautuu tutkimuskysymys: Miten liminaali käsitteenä soveltuu kadonneiden tilan tarkasteluun? Liminaalisuutta käsitellään usein väliaikaisena ulottuvuutena, mutta katoamistapauksien potentiaalinen päättymättömyys haastaa sen.
Tavoitteeni on tuoda lisäymmärrystä kadonneiden omaisten traagiseen ja traumatisoivaan kokemukseen. Tutkielmaa tehdessä huomasin, että aihetta on käsitelty huomattavan vähän suomalaisessa akateemisessa kentässä. Aihe vaatisi lisää tutkimusta ja ymmärrystä, koska katoaminen on olemassaolon ulottuvuus joka koskettaa toistuvasti yksilöitä, perheitä ja sukuja. Nämä aiheet ja tarpeet pohjautuvat tutkielmani aineistoon.