Hoiva suhteessa. Tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta
Sointu, Liina (2016)
Tampere University Press
2016
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2016-09-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0190-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0190-3
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee omaishoivan arkea puolisoaan kotona hoivaavien iäkkäiden ihmisten näkökulmasta. Tutkimuksen yhteiskunnallinen ja sosiaalipoliittinen konteksti on vanhushoivapolitiikka, joka tavoittelee vanhusväestön mahdollisimman pitkää kotona asumista. Iäkkäät ihmiset kantavat mittavaa hoiva-vastuuta läheisistään, usein juuri puolisostaan, ja tämän vastuun on viime vuosina arvioitu kasvaneen. Tulevaisuudessa entistä useamman iäkkään ihmisen odotetaan omaishoidon tuen turvin hoivaavan puolisoaan kotona. Emme kuitenkaan vielä riittävän hyvin tiedä, mitä vaativan hoivan asettuminen osaksi läheissuhteita ja kotia merkitsee iäkkäiden ihmisten arjessa. Omaishoivan arkea koskevan ymmärryksen syventämiseen on polttava yhteiskunnallinen tarve.
Tutkimus on yhteiskuntatieteellistä hoivan arjen ja erityisesti omaishoivan arjen tutkimusta. Tutkimus tuottaa tietoa omaishoivasta elämäntilanteena sekä hoivasta yhteiskunnallisesti tärkeänä ja inhimillisesti erityislaatuisena toiminnan ja kokemuksen alueena. Feministisesti ja yhteiskuntatieteellisesti orientoituneen hoivatutkimuksen perinteistä käsin ymmärrän hoivan ruumiillisena suhteena ja hoivaamisen tähän suhteeseen sijoittuvana toimintana. Tutkin hoivan arkea tilanteissa, joissa iäkäs henkilö hoivaa puolisoaan kotona. Lähestyn hoivan arkea ottaen lähtökohdaksi suhteita painottavan toimijuuden käsitteen.
Tutkimuksessa kysyn, millaista on suhteeseen sijoittuvan hoivan toimijuus ja toiminta puolisoaan kotona hoivaavien iäkkäiden ihmisten arjessa. Vastaan kysymykseen analysoimalla puolisoaan hoivaavien kokemaa ja kertomaa hoivaa. Etsin samalla teoreettisia lähtökohtia, joiden avulla hoivaan liittyviä suhteita ja niihin sijoittuvaa toimintaa on mahdollista ymmärtää käsitteellisesti. Tutkimuksen aineisto koostuu 25 haastattelusta, jotka tein 15 haastateltavan kanssa. Niissä hyödynnettiin virikkeitä, kuten haastateltavien ottamia valokuvia. Analyysin työkaluina hyödynsin narratiivista analyysia, luokittelua sekä metaforisten ilmaisujen tulkintaa.
Tutkimukseni empiirinen osa tuottaa tietoa hoivan toimijuudesta ja toiminnasta kolmella tavalla. Ensiksi tarkastelen hoivaan sitoutumista hoivan alkuvaihetta käsittelevien kokemuksellisten tarinoiden avulla. Tutkin narratiivisen analyysin keinoin, miten haastateltavat jäsentävät sitoutumistaan puolison hoivaan ja millaiseksi toimijuus heille tarinoissa muotoutuu. Hoivaan sitoutumista jäsennetään kahdella tavalla, jotka nimeän hoivaan oikeutetuksi tulemisen tarinaksi ja hoivaan kykeneväksi tulemisen tarinaksi. Tulkitsen tarinoiden kertovan siitä, että uusi elämäntilanne haastaa puolisoaan hoivaavia muuttamaan käsitystä siitä, miten suhteessa puolisoon ja tämän tarvitsemaan hoivaan on mahdollista ja täytyy toimia. Toiseksi tarkastelen arkea, johon hoiva on jo vakiintunut. Analysoin puolisoaan hoivaavien kertomaa hoivaamista tuntevana toimintana. Tunnistan aineistosta toisiinsa limittyviä toiminnan muotoja, jotka nimeän seuraavasti: hoivaajana harjaantuminen, hoivan kannalta välttämättömän yhteyden ylläpitäminen, puolison mielialasta huolehtiminen ja arvokkuuden vaaliminen sekä huolehtiminen puolison suhteista muihin ihmisiin. Kolmanneksi tarkastelen puolisoaan hoivaavien tasapainoilua itsestä ja puolisosta huolehtimisen välillä oman tilan kokemusten kautta. Analysoin, mitä oma tila puolisoaan hoivaaville merkitsee sekä mihin ja miten omaa tilaa tehdään. Tunnistan aineistosta kahdenlaisia omia tiloja, jotka nimeän pieniksi raoiksi ja irtiotoiksi. Oma tila merkitsee hoivavastuusta irrottautumista, jolloin on mahdollista levätä, virkistäytyä ja palautua hoivasta tuntevana toimintana.
Tutkimukseni keskeisin tulos on, että hoivasuhteessa olemiseen sisältyy fyysisesti raskaan auttamisen ohella ja siihen lomittuen hienovaraista hoivaavaa toimintaa, joka on tuntevaa. Tämä tarkoittaa, että ajatteleminen, tunteiden tunteminen ja ilmaiseminen, ruumiillinen aistiminen ja havaitseminen sekä muistaminen ovat merkityksellinen ja olennainen osa hoivaamista. Hoivaaminen edellyttää taitoja, harjaantumista ja sitoutumista kanssakäymiseen puolison kanssa päivin ja öin. Näin tutkimus vie eteenpäin ymmärrystä hoivaamisesta suhteessa olemisen kykyinä ja tapoina.
Tutkimukseni osoittaa, että iäkkäiden puolisoaan hoivaavien näkökulmasta elämä kotona on tiheää ja intensiivistä yhdessä olemista. Siksi on välttämätöntä saada myös omaa tilaa ja aikaa, jossa huolehtia itsestä. Tutkimukseni osoittaa, että puolisoaan hoivaavilla on monenlaisia keinoja pitää huolta itsestään, jos he vain saavat mahdollisuuden hyödyntää näitä keinoja hoivasta tiheässä arjessa. Käytännössä he tarvitsevat luotettavia ja taloudellisesti saavutettavissa olevia sijaishoidon palveluja huolehtimaan puolisosta tilanteen mukaan kotona ja kodin ulkopuolella.
Tutkimukseni tuo esiin, että vaativan hoivan asettuminen osaksi läheissuhdetta ja kotia merkitsee henkilökohtaisen vastuun kantamista arjessa. Vastuu hoivasta nivoutuu kokemuksiin ja käsityksiin siitä, mitä vaativaa hoivaa tarvitseva läheinen ihminen tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Vaikka vastuuta kannetaan mitä henkilökohtaisimmissa suhteissa ja arkisimmissa tilanteissa, on samalla kyse yhteiskunnallisesti tärkeästä toiminnasta. Tutkimukseni tärkein johtopäätös on, että mikäli omaishoivan osuus kaikesta vanhushoivasta yhteiskunnassa pysyy nykyisellään tai sitä kasvatetaan, on julkisten hoivapalvelujen oltava huomattavasti nykyistä monipuolisempia ja kattavampia sekä sensitiivisempiä yksilöllisille tarpeille, suhteille ja elämäntilanteille. Palvelujen on myös oltava taloudellisesti kaikkien läheistään hoivaavien ihmisten saatavilla. Omaishoivan elämäntilanteiden tarkastelu nostaa esiin, että yhteiskunnan jäsenten pyrkimyksissä kohti ihmisarvoista ja riittävän hyvää elämää ei ole kyse toisistaan erillisten yksilöiden intresseistä, motivaatioista ja vapaasta tahdosta. Pikemminkin on kyse keskinäisistä suhteista, yhteiskunnallisista rakenteista ja niiden puitteissa neuvotelluista vastuista.
Tutkimus on yhteiskuntatieteellistä hoivan arjen ja erityisesti omaishoivan arjen tutkimusta. Tutkimus tuottaa tietoa omaishoivasta elämäntilanteena sekä hoivasta yhteiskunnallisesti tärkeänä ja inhimillisesti erityislaatuisena toiminnan ja kokemuksen alueena. Feministisesti ja yhteiskuntatieteellisesti orientoituneen hoivatutkimuksen perinteistä käsin ymmärrän hoivan ruumiillisena suhteena ja hoivaamisen tähän suhteeseen sijoittuvana toimintana. Tutkin hoivan arkea tilanteissa, joissa iäkäs henkilö hoivaa puolisoaan kotona. Lähestyn hoivan arkea ottaen lähtökohdaksi suhteita painottavan toimijuuden käsitteen.
Tutkimuksessa kysyn, millaista on suhteeseen sijoittuvan hoivan toimijuus ja toiminta puolisoaan kotona hoivaavien iäkkäiden ihmisten arjessa. Vastaan kysymykseen analysoimalla puolisoaan hoivaavien kokemaa ja kertomaa hoivaa. Etsin samalla teoreettisia lähtökohtia, joiden avulla hoivaan liittyviä suhteita ja niihin sijoittuvaa toimintaa on mahdollista ymmärtää käsitteellisesti. Tutkimuksen aineisto koostuu 25 haastattelusta, jotka tein 15 haastateltavan kanssa. Niissä hyödynnettiin virikkeitä, kuten haastateltavien ottamia valokuvia. Analyysin työkaluina hyödynsin narratiivista analyysia, luokittelua sekä metaforisten ilmaisujen tulkintaa.
Tutkimukseni empiirinen osa tuottaa tietoa hoivan toimijuudesta ja toiminnasta kolmella tavalla. Ensiksi tarkastelen hoivaan sitoutumista hoivan alkuvaihetta käsittelevien kokemuksellisten tarinoiden avulla. Tutkin narratiivisen analyysin keinoin, miten haastateltavat jäsentävät sitoutumistaan puolison hoivaan ja millaiseksi toimijuus heille tarinoissa muotoutuu. Hoivaan sitoutumista jäsennetään kahdella tavalla, jotka nimeän hoivaan oikeutetuksi tulemisen tarinaksi ja hoivaan kykeneväksi tulemisen tarinaksi. Tulkitsen tarinoiden kertovan siitä, että uusi elämäntilanne haastaa puolisoaan hoivaavia muuttamaan käsitystä siitä, miten suhteessa puolisoon ja tämän tarvitsemaan hoivaan on mahdollista ja täytyy toimia. Toiseksi tarkastelen arkea, johon hoiva on jo vakiintunut. Analysoin puolisoaan hoivaavien kertomaa hoivaamista tuntevana toimintana. Tunnistan aineistosta toisiinsa limittyviä toiminnan muotoja, jotka nimeän seuraavasti: hoivaajana harjaantuminen, hoivan kannalta välttämättömän yhteyden ylläpitäminen, puolison mielialasta huolehtiminen ja arvokkuuden vaaliminen sekä huolehtiminen puolison suhteista muihin ihmisiin. Kolmanneksi tarkastelen puolisoaan hoivaavien tasapainoilua itsestä ja puolisosta huolehtimisen välillä oman tilan kokemusten kautta. Analysoin, mitä oma tila puolisoaan hoivaaville merkitsee sekä mihin ja miten omaa tilaa tehdään. Tunnistan aineistosta kahdenlaisia omia tiloja, jotka nimeän pieniksi raoiksi ja irtiotoiksi. Oma tila merkitsee hoivavastuusta irrottautumista, jolloin on mahdollista levätä, virkistäytyä ja palautua hoivasta tuntevana toimintana.
Tutkimukseni keskeisin tulos on, että hoivasuhteessa olemiseen sisältyy fyysisesti raskaan auttamisen ohella ja siihen lomittuen hienovaraista hoivaavaa toimintaa, joka on tuntevaa. Tämä tarkoittaa, että ajatteleminen, tunteiden tunteminen ja ilmaiseminen, ruumiillinen aistiminen ja havaitseminen sekä muistaminen ovat merkityksellinen ja olennainen osa hoivaamista. Hoivaaminen edellyttää taitoja, harjaantumista ja sitoutumista kanssakäymiseen puolison kanssa päivin ja öin. Näin tutkimus vie eteenpäin ymmärrystä hoivaamisesta suhteessa olemisen kykyinä ja tapoina.
Tutkimukseni osoittaa, että iäkkäiden puolisoaan hoivaavien näkökulmasta elämä kotona on tiheää ja intensiivistä yhdessä olemista. Siksi on välttämätöntä saada myös omaa tilaa ja aikaa, jossa huolehtia itsestä. Tutkimukseni osoittaa, että puolisoaan hoivaavilla on monenlaisia keinoja pitää huolta itsestään, jos he vain saavat mahdollisuuden hyödyntää näitä keinoja hoivasta tiheässä arjessa. Käytännössä he tarvitsevat luotettavia ja taloudellisesti saavutettavissa olevia sijaishoidon palveluja huolehtimaan puolisosta tilanteen mukaan kotona ja kodin ulkopuolella.
Tutkimukseni tuo esiin, että vaativan hoivan asettuminen osaksi läheissuhdetta ja kotia merkitsee henkilökohtaisen vastuun kantamista arjessa. Vastuu hoivasta nivoutuu kokemuksiin ja käsityksiin siitä, mitä vaativaa hoivaa tarvitseva läheinen ihminen tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Vaikka vastuuta kannetaan mitä henkilökohtaisimmissa suhteissa ja arkisimmissa tilanteissa, on samalla kyse yhteiskunnallisesti tärkeästä toiminnasta. Tutkimukseni tärkein johtopäätös on, että mikäli omaishoivan osuus kaikesta vanhushoivasta yhteiskunnassa pysyy nykyisellään tai sitä kasvatetaan, on julkisten hoivapalvelujen oltava huomattavasti nykyistä monipuolisempia ja kattavampia sekä sensitiivisempiä yksilöllisille tarpeille, suhteille ja elämäntilanteille. Palvelujen on myös oltava taloudellisesti kaikkien läheistään hoivaavien ihmisten saatavilla. Omaishoivan elämäntilanteiden tarkastelu nostaa esiin, että yhteiskunnan jäsenten pyrkimyksissä kohti ihmisarvoista ja riittävän hyvää elämää ei ole kyse toisistaan erillisten yksilöiden intresseistä, motivaatioista ja vapaasta tahdosta. Pikemminkin on kyse keskinäisistä suhteista, yhteiskunnallisista rakenteista ja niiden puitteissa neuvotelluista vastuista.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4906]