Kolumbian rauhanpyrkimykset - Álvaro Uribe ja väkivallan oikeuttaminen
Nikkanen, Sanna (2016)
2016
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Politics
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-08-16
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201608172180
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201608172180
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee Kolumbian sisällissodan rauhanpyrkimyksiä maan entisen presidentin Álvaro Uribe Velezin johdolla. Edeltäjistään poiketen Uribe kieltäytyi rauhanneuvotteluista sissijoukko FARC:n kanssa julistamalla tämän terroristijoukoksi, jonka kanssa on mahdotonta käydä demokraattisia neuvotteluja. Uriben presidenttikaudet perustuivat vahvaan voimapolitiikkaan, jonka presidentti perusteli demokratian ja kolumbialaisten turvallisuuden suojelulla. Uriben vahva diskurssi rauhanneuvotteluja vastaan elää yhä kolumbialaisessa yhteiskunnassa, joka on ollut jo viiden vuosikymmenen ajan esimerkkinä epäonnistuneista rauhanneuvotteluyrityksistä.
Keskityn tutkielmassani analysoimaan presidentti Uriben puhetekoja ja sitä, kuinka hän diskurssinsa avulla pyrki oikeuttamaan hallituksen lisääntyneen voimapolitiikan konfliktin ratkaisemiseksi diplomaattisten rauhanneuvottelujen sijaan. Teoriakehyksenä tutkimuksessani käytän Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teoriaa, jota hyödynnän kaksitasoisesti. Etsin Uriben puheista sektorikohtaisesti turvallisuusuhkia ja -kuvia, mutta samanaikaisesi pyrin metodin omaisesti analyysissani testaamaan Kööpenhaminan koulukunnan sektorijaottelun toimivuutta ja sitä, voiko jaottelua hyödyntää niin suoraviivaisesti, kuin teoria antaa ymmärtää. Pyrin tutkielmani avulla mahdollisesti lisäämään kritiikkiä Kööpenhaminan koulukunnan sektoriajattelua kohtaan.
Koska Kööpenhaminan koulukunta painottaa teoriassaan suuresti puhetekojen ja retoriikan vaikutusta turvallistamisen onnistumiseen, aion käyttää tutkimuksessani diskurssianalyysia löyhänä menetelmäkehyksenä. Painotan tutkimuksessani puheaktiteorian oppi-isäksi kutsutun J.L. Austinin määritelmää puheaktista painottaen erityisesti illokutionaarista aktia, eli sitä, mihin Uribe on puheteoillaan pyrkinyt ja keskittyä siihen, miten hän on luonut diskursseidensa uhkakuvat.
Aineistoni olen koonnut Uriben presidenttikausien aikana julkaistuista puheista, kuten esimerkiksi virkaanastujaispuheista, konferenssipuheista ja myös epävirallisemmista tilaisuuksista pidetyistä puheista. Tämän lisäksi olen valinnut kolme puhetta, joiden yleisönä ei oletettavasti ole ollut ainoastaan Kolumbian kansalaiset, vaan myös kansainvälisen yhteisön jäsenet.
Analyysini osoittaa, että Kööpenhaminan koulukunnan sektorijako toimii paremmin teoriassa kuin käytännössä. Kööpenhaminan koulukuntaa on kritisoitu erityisesti sen tavasta keskittyä yksiselitteisesti valtionjohdon puhetekoihin sulkien kontekstin vaikutuksen täysin pois. Yhdyn teoriaa kritisoivien joukkoon. Pelkkä puhetekojen analysoiminen ei itsessään olisi tuottanut hedelmällistä tutkimusta, sillä lähtökohdat onnistuneelle turvallistamiselle, olivat itsessään jo selkeät: vahvana poliittisena valtionjohtajana Uribe on onnistunut rakentamaan tehokkaita turvallisuusuhkia, joilla hän on saanut kansalaisten tuen politiikalleen. Oleellista onkin yhdistää presidentin puheet niitä ympäröivään poliittiseen, sosiaalisen ja historialliseen kontekstiin.
Keskityn tutkielmassani analysoimaan presidentti Uriben puhetekoja ja sitä, kuinka hän diskurssinsa avulla pyrki oikeuttamaan hallituksen lisääntyneen voimapolitiikan konfliktin ratkaisemiseksi diplomaattisten rauhanneuvottelujen sijaan. Teoriakehyksenä tutkimuksessani käytän Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teoriaa, jota hyödynnän kaksitasoisesti. Etsin Uriben puheista sektorikohtaisesti turvallisuusuhkia ja -kuvia, mutta samanaikaisesi pyrin metodin omaisesti analyysissani testaamaan Kööpenhaminan koulukunnan sektorijaottelun toimivuutta ja sitä, voiko jaottelua hyödyntää niin suoraviivaisesti, kuin teoria antaa ymmärtää. Pyrin tutkielmani avulla mahdollisesti lisäämään kritiikkiä Kööpenhaminan koulukunnan sektoriajattelua kohtaan.
Koska Kööpenhaminan koulukunta painottaa teoriassaan suuresti puhetekojen ja retoriikan vaikutusta turvallistamisen onnistumiseen, aion käyttää tutkimuksessani diskurssianalyysia löyhänä menetelmäkehyksenä. Painotan tutkimuksessani puheaktiteorian oppi-isäksi kutsutun J.L. Austinin määritelmää puheaktista painottaen erityisesti illokutionaarista aktia, eli sitä, mihin Uribe on puheteoillaan pyrkinyt ja keskittyä siihen, miten hän on luonut diskursseidensa uhkakuvat.
Aineistoni olen koonnut Uriben presidenttikausien aikana julkaistuista puheista, kuten esimerkiksi virkaanastujaispuheista, konferenssipuheista ja myös epävirallisemmista tilaisuuksista pidetyistä puheista. Tämän lisäksi olen valinnut kolme puhetta, joiden yleisönä ei oletettavasti ole ollut ainoastaan Kolumbian kansalaiset, vaan myös kansainvälisen yhteisön jäsenet.
Analyysini osoittaa, että Kööpenhaminan koulukunnan sektorijako toimii paremmin teoriassa kuin käytännössä. Kööpenhaminan koulukuntaa on kritisoitu erityisesti sen tavasta keskittyä yksiselitteisesti valtionjohdon puhetekoihin sulkien kontekstin vaikutuksen täysin pois. Yhdyn teoriaa kritisoivien joukkoon. Pelkkä puhetekojen analysoiminen ei itsessään olisi tuottanut hedelmällistä tutkimusta, sillä lähtökohdat onnistuneelle turvallistamiselle, olivat itsessään jo selkeät: vahvana poliittisena valtionjohtajana Uribe on onnistunut rakentamaan tehokkaita turvallisuusuhkia, joilla hän on saanut kansalaisten tuen politiikalleen. Oleellista onkin yhdistää presidentin puheet niitä ympäröivään poliittiseen, sosiaalisen ja historialliseen kontekstiin.