Psychophysiological responses to eye contact

Abstract

Katsekontakti on tärkeä sosiaalinen signaali. Tutkimukset ovat näyttäneet, että katsekontaktitilanteessa havaitaan lisääntynyttä aktiivisuutta tietyissä aivo- ja autonomisen hermoston vasteissa. Katsekontaktin vaikutus on tullut esiin myös itsearvioinneissa. Mielenkiintoista on se, että katsekontaktin aiheuttamia voimistuneita reaktioita on tullut esiin tutkimuksissa vain kohdattaessa oikea ihminen, mutta ei nähtäessä toisen ihmisen kuva. Tämän työn tutkimuksissa selvitetään kuinka kaksi katsekontaktiin kuuluvaa osaa - näkeminen ja nähdyksi tuleminen - vaikuttavat kehon reaktioihin ja itsearviointeihin. Tässä työssä selvitellään myös katsekontaktin vaikutusta sosiaalisen tilanteen pelosta kärsiviin nuoriin.

Tutkimus Ia näytti, että katsekontakti aiheuttaa voimistuneita aivovasteita sekä autonomisia- ja itsearvioituja reaktioita verrattuna käännetyn katseen näkemiseen, mutta vain mikäli ihminen uskoo toisen ihmisen kykenevän näkemään hänet. Tutkimus Ib osoitti, että toisen ihmisen silmien näkeminen sinänsä ei ole oleellista voimistuneiden reaktioiden syntymiselle, vaan tietoisuus nähdyksi tulemisesta. Kuitenkin tutkimuksessa II näytettiin, että mikäli toinen ihminen on täysin poissa näkyvistä, pelkästään uskomus nähdyksi tulemisesta ei aiheuta samankaltaisia fysiologisia ja itsearvioituja reaktioita kuin toisen ihmisen kohtaaminen luonnollisessa katsekontaktitilanteessa. Lopuksi, tutkimuksessa III selvitettiin sosiaalisen tilanteen pelosta kärsivien nuorten fysiologisia, käyttäytymiseen liittyviä ja itsearvioituja reaktioita katsekontaktitilanteessa oikean ihmisen kanssa.

Tulokset viittaavat siihen, että kontekstuaaliset tekijät moduloivat voimakkaasti sosiaalisesti tärkeän aistitiedon käsittelyä. Erityisen tärkeä rooli näyttää olevan uskomuksella siitä kykeneekö toinen ihminen näkemään katsojan vai ei. Kaksi erillistä ehtoa täytyy toteutua, jotta keho reagoisi katsekontaktiin asianmukaisella tavalla: kokemus toisen ihmisen näkemisestä ja uskomus nähdyksi tulemisesta.

Eye contact is an essential social cue. Enhanced brain, autonomic, and self-assessed responses are associated to making eye contact with a person. Interestingly, greater responses to eye contact than an averted gaze have been observed when showing live faces as stimuli, but not when showing pictures of faces on a computer screen. My dissertation investigates how two components of eye contact - seeing and being seen - affect bodily and self-assessed responses. The second part of the dissertation studies how adolescents with social anxiety disorder are affected by eye contact when they not only see the other person, but are also seen.

Autonomical measures (skin conductance, heart rate) and EEG were used to monitor bodily responses. Additionally self-assessments were used. The results suggest that contextual factors are powerful modulators of the processing of socially relevant sensory information. Especially important is the knowledge or the belief that the other person can see the observer. Two requirements must be met for physiological responses to occur in response to eye contact: the experience of being seen by another individual, and the experience of seeing the other individual. Second part of the work shows that adolescents with social anxiety disorder exhibit a consistent physiological, behavioral, and self-assessed response pattern characterizing the core symptoms of social anxiety when making eye contact with a live person.