Surgically treated non-spinal skeletal metastases

Abstract

TAUSTA Syövän hoito on hyvin kehittynyttä, mutta osalla potilaista tauti lopulta leviää. Luusto on yksi yleisimmistä syövän leviämispaikoista keuhkojen ja maksan jälkeen. Luustoetäpesäkkeitä hoidetaan kipulääkityksin ja sädetyksellä, mutta joskus voimakas kipu tai patologinen murtuma edellyttää kirurgista hoitoa. Kirurgiset tekniikat vaihtelevat yksinkertaisimmista naulauksista isoihin resektioihin ja tuumoriproteesien laittoon. Potilaan eliniän arvioiminen on tärkeää valittaessa eri hoitolinjojen välillä. Tämä on ensimmäinen väitöskirja luustoetäpesäkkeiden kirurgisesta hoidosta Suomessa.

POTILAAT JA MENETELMÄT Tutkimus perustuu laajaan skandinaaviseen rekisteriin syöpäpotilaista, jotka ovat joutuneet leikkaukseen luuston etäpesäkkeen vuoksi (Scandinavian Sarcoma Group Skeletal Metastases Registry). Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin tietoja kaikista rekisterissä olevista 1107 leikatusta potilaasta. Toisessa tutkimuksessa vertailtiin eloonjäämistä neljässä yleisimmässä luustoetäpesäkkeitä aiheuttavassa syövässä, rinta-, keuhko-, eturauhas- ja munuaissyövässä. Kolmannessa tutkimuksessa fokus oli munuaissyövässä ja leikkausta edeltävässä embolisaatiohoidossa. Neljännessä tutkimuksessa tutkittiin leikkauksen jälkeisten tromboembolisten komplikaatioiden yleisyyttä.

TULOKSET Patologinen murtuma oli ensimmäinen merkki syövästä 14 %:lla potilaista. Kokonaiseloonjääminen ortopedisen leikkauksen jälkeen oli 58 % kuuden kuukauden kohdalla, 41 % vuoden kohdalla ja vain 2 % viiden vuoden kohdalla. Primaaridiagnoosin, etäpesäketaakan ja yleistilan perusteella voidaan karkeasti arvioida eloonjäämisennustetta. Munuaissyövässä marginaalinen resektio yksittäisten etäpesäkkeiden kohdalla voi ennustaa parempaa selviytymistä. Isot etäpesäkkeet aiheuttivat enemmän leikkauksenaikaista verenvuotoa, mutta yllättäen leikkausta edeltävästä embolisaatiohoidosta ei ollut tilastollista hyötyä. Raportoituja komplikaatioita oli vähän, mutta riski vakaviin tromboembolisiin komplikaatioihin on merkittävä.

YHTEENVETO Potilaita pitää hoitaa yksilöllisesti. Eloonjäämisennuste leikkauksen jälkeen on riippuvainen primaaridiagnoosista, etäpesäketaakasta ja leikkausmarginaaleista. Tarvitsemme lisää yhteistyötä ortopedien, onkologien, hematologien ja radiologien kanssa, jotta tulevaisuudessa voitaisiin tehdä tarkempia hoitosuunnitelmia, ja estää komplikaatioita, jotka voivat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan.

BACKGROUND The cancer burden is increasing, and although the treatment of different primary cancers has become very specialized and effective, the disease will eventually disseminate in some patients. Metastatic disease is the leading cause of death in cancer patients, with bone as one of the most common sites of metastasis after the lungs and liver. Skeletal metastases can dramatically decrease patients´ quality of life due to sharp pain and pathological fracture. Treatment of skeletal metastases is most often non-surgical, but when surgery is needed it varies from simple excisions to excessive resections and reconstructions with prostheses. Estimating survival is important in choosing the scope of treatment. This is the first thesis concerning surgical treatment of non-spinal skeletal metastases in Finland.

PATIENTS AND METHODS Patient data for the first and second study were based on the Scandinavian Sarcoma Group Skeletal Metastases Registry, world’s largest metastases registry. A total of 1195 operated non-spinal skeletal metastases in 1107 patients were included in the first study. The scope of the second study was to study factors affecting survival in bone-seeking cancers, investigating patients with breast, lung, prostate, and kidney cancer. In the third study, the focus was on skeletal metastases in renal cell carcinoma and the effects of pre-operative embolization. In the fourth study, the focus was on venous thromboembolic events among patients who underwent surgery for pathological fractures.

RESULTS In 14% of patients, skeletal complications were the first sign of cancer. The overall patient survival rate after operating on metastases was 58% at 6 months, 41% at 1 year, and 2% after 5 years. Primary cancer, metastatic load, and overall health status could robustly estimate the survival. A scoring system was developed to improve to estimate the survival. Marginal resection in solitary metastases in renal cell carcinoma increased survival compared to the intralesional surgery. Larger tumours had more intra-operative bleeding but, unexpectedly, we did not find pre-operative embolization beneficial. Reported complications were few, but there was an increased risk of thromboembolic events, which can be fatal.

CONCLUSION Survival depends on the primary tumour, metastatic load and surgical margins. Surgical treatment should be well designed. We need further collaboration between radiologists, oncologists, surgeons, and hematologists and in the future, we hope to create more accurate clinical practice guidelines and prevent complications, which can lead to premature death.