Nuorten aikuisten keinoja lievittää masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta
Laitinen, Anna (2016)
Laitinen, Anna
2016
Terveystieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Health Sciences
Terveystieteiden yksikkö - School of Health Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2016-08-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201608122160

Tiivistelmä
Mielenterveyden häiriöt muodostavat kaikkialla maailmassa suuren osan tautitaakasta nuorilla aikuisilla, millä on myös suuri kansanterveydellinen merkitys. Myös koettu masennus- ja ahdistuneisuusoireilu ovat merkittäviä riskitekijöitä. Itsehoitoa ja nuorten selviytymiskeinoja on tutkittu vain vähän, ja laadullisia tutkimuksia aiheesta on olemassa niukasti. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa nuorten aikuisten käyttämiä itsehoidon keinoja ja selviytymiskeinoja heidän kokiessaan ahdistuneisuutta tai masentuneisuutta, sekä vertailla naisten ja miesten käyttämiä keinoja. Lisäksi vastauksia tarkasteltiin masennuksen ja avun hakemisen suhteen. Analyysin kohteena oli seuraava avokysymys: "Jos joskus tunnet itsesi masentuneeksi tai ahdistuneeksi, mitä tavallisimmin teet helpottaaksesi oloasi?".
Tutkimusaineistona oli Nuorten mielenterveys -hankkeeseen kuuluva prospektiivinen seurantatutkimus, jonka tarkoituksena on tutkia mielenterveyden ongelmien yleisyyttä sekä riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä nuoruusikäisessä väestössä. Tässä tutkimuksessa käytettiin tutkimuksen toista seurantakierrosta, joka toteutettiin vuosina 2009 2010 posti- ja verkkokyselynä tutkittavien ollessa 22-23-vuotiaita. Tässä tutkimuksessa analysoitiin vain verkossa vastanneiden (n=584) vastauksia. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, minkä jälkeen vastauksia analysoitiin tilastollisilla menetelmillä.
Tulosten mukaan yleisimpiä nuorten aikuisten käyttämiä keinoja olivat mielihyvän tavoittelu sekä positiivinen ajattelu ja toiminta, fyysiset harrastukset ja muut toiminnalliset aktiviteetit sekä puhuminen muiden ihmisten kanssa. Muita keinoja olivat ahdistuneisuuden tai masentuneisuuden torjumiseen tähtäävä toiminta ja ajattelu, sosiaaliset suhteet, nukkuminen, lepo ja rentoutuminen sekä ikävän tunnetilan aktiivinen tai passiivinen purku. Naiset käyttivät miehiä huomattavasti useammin keinonaan puhumista. Masentuneet ja apua hakemattomat käyttivät paljon muita yleisemmin keinonaan ikävän tunnetilan aktiivista tai passiivista purkua.
Tulokset auttavat ymmärtämään nuorten aikuisten käyttämiä keinoja ja niiden monipuolisuutta. Sukupuolten välillä olisi hyvä välttää liiallista kategorisointia, mutta miehiä voisi kannustaa puhumaan enemmän ongelmistaan tai kehitellä heille sopivampia keinoja käsitellä pahaa oloaan. Masentuneiden ja mielenterveyden ongelman vuoksi apua hakeneiden kohdalla keskeistä olisi kiinnittää huomio ratkaisukeskeisempien ja hyödyllisempien itsehoidon keinojen käyttöön. Koska itsehoito on hyvin yleistä, käytettyjen keinojen olisi hyvä olla tehokkaita ja hyödyllisiä.
ABSTRACT
Mental disorders of young adults generate a large part of the burden of the disease all over the world, which is also of great importance for public health. Also experienced depression and anxiety symptoms are significant risk factors. Self-help strategies and coping mechanisms of young people have been studied only a little, and qualitative research of the subject is scarce. The purpose of this study was to study the methods which young adults use when they feel depression or anxiety and to compare the methods used by women and men. In addition, the responses were considered in terms of depression and help-seeking. The target of the analysis was the following open question: "If you sometimes feel depression or anxiety what do you usually do to feel better?".
The research material was a prospective follow-up study on prevalence and determinants of mental health problems and risk behavior among Finnish adolescents. The study is a part of The adolescent mental health cohort study. The target of the analysis in this study was the second round of the study which was carried out in 2009 2010 when the examinees were 22-23 yours old. In his study were analyzed only for online respondents (n=584) answers. The analysis method of the study was used an inductive content analysis after which the answers were analyzed by statistical methods.
According to the results the most common methods used by the young adults were the pursuit of the pleasure and positive thinking and operation, physical hobbies and other functional activities and talking with other people. Some of the other methods were the operation and thinking which aims to exclude the anxiety or depression, social relationships, sleeping, rest and relaxation and the active or passive dismantling of the unpleasant feeling state. The women used talking considerably more often than the men as their means. The depressed and the people who haven`t sought help used the active or passive dismantling of the unpleasant feeling state much more often than other people.
The results will help to understand the diversity of the means used by young adults. It would be good to avoid excessive categorization between the sexes but the men could be encouraged to speak more about their problems or to develop them more suitable means to deal with the bad feel. As for the depressed and help seekers it would be important to draw attention to the more rational and useful ways of coping with their problems. Because the self-care is very general, it would be good for the used methods to be efficient and useful.